HIFK

Seuraava kotiottelu

 

vs.

PE 10.09 18:30 Pallokenttä

Stadin Kingit

Jo FC HIFK:n viimeisten kausien aikana 2000-luvun alussa syntynyt, IFK:ta alun perin jalkapallossa ja sittemmin myös muissa yleisseuran lajeissa kannattanut faniryhmä Stadin Kingit tukee punapaitoja myös tulevalla Kakkosen futiskaudella.


Kingien ensimmäisten olemassaolovuosien jälkeen moni asia on jo ehtinyt muuttua. Perinteisen stadilaisen monilajiseuran otteet suomalaisittain pienemmissäkin lajeissa, kuten jalkapallossa, jääpallossa ja käsipallossa ovat kasvattaneet tasaisesti kiinnostustaan helsinkiläisten silmissä jo useiden vuosien ajan. Nykyisin HIFK merkitsee yhä suuremmalle yleisölle muutakin kuin jääkiekkoa.

Kaikkein eniten IFK-buumi lienee kuitenkin näkynyt juuri futiksessa. Vielä pari edelliskautta Kolmosessa pelanneen seuran fanitoiminta on kasvanut huomattavasti verrattuna esimerkiksi viimeisiin Ykkösen vuosiin 2000-luvun alussa. Myös muutaman alasarjakauden ajan poissaolollaan loistanut muu yleisö on tuntunut löytäneen seuran uudelleen viimeistään hyvin sujuneen kauden 2007 aikana, joka päättyi HIFK:n nousuun takaisin Liiton sarjoihin.

Fanien näkökulmasta viime kausi huipentui tietenkin nousun juhlintaan. Siihen riitti 2-2 tasapeli lokakuussa t-paitasäässä pelatusta karsintaottelusta Tuusulasta PK Keski-Uusimaata vastaan. Pelillisesti ja etenkin tunnelman osalta vielä paremmin mieleen jäi kuitenkin Suomen Cup, jossa IFK kaatui vasta 7. kierroksella vierasottelussa liigajoukkue FC Interiä vastaan lukemin 2-0. Sitä ennen IFK:n huikeita voittoja niin Kakkosen joukkueista Gnistanista ja PoPasta kuin Ykkösen PK-35:stakin oli päästy juhlimaan villisti ja pitkään. Turussa tunnelmaan päästiin tappiosta huolimattakin. Liikkeelle saatiin peräti kaksi bussilastillista faneja ja meteli olikin läpi ottelun korviahuumaavaa. "Toivottavasti myös veikkausliigaotteluihin saataisiin vastaavaa tunnelmaa", kommentoi FC Interin Martin Mutumba ottelun jälkeen isäntäjoukkueen kotisivuilla.

Tulevalla kaudella matkapelejä onkin jälleen luvassa aiempia vuosia enemmän. Pelkästään Kakkosen sarjapeleistä Kehä III:n ulkopuolella pelataan yhdeksän matsia. Kingien kunnianhimoisena tavoitteena on järjestää kuljetus kaikkiin kauden aikana pelattaviin vierasotteluihin.

Kannustuksen jatkuminen vieraspelien lisäksi myös kaikissa kotipeleissä lienee jo itsestäänselvyys. Ainakaan puitteista ei voi tunnelman luominen jäädä kiinni, sillä IFK pelaa lähes kaikki kotiottelunsa legendaarisella Bolliksella keskellä aidointa Stadia. Toivottavasti niin kotipeleihin kuin reissuillekin saadaan mukaan myös mahdollisimman paljon uusia tuttavuuksia punapaitaisia kannustamaan.

Kotiotteluihinkin saatavilla on koko kauden - ja itse asiassa ensi talvenkin - kattava paketti. Varsinaisen futiskausarin lisäksi tarjolla on myös uusi versio HIFK Fan Clubin vuosi sitten lanseeraamasta HIFK Gold -fanikortista. Monilajidiggarit pääsevät yhdellä kortilla jääkiekkoa lukuunottamatta kaikkiin IFK:n joukkuelajeihin koko kauden 2008-2009 ajan. Mukana ovat jalkapallo, jääpallo, käsipallo ja salibandy. Lisäksi samaisella kortilla lienee luvassa alennuksia myös lätkäkausarista ja tietyistä vieraspelimatkoista sekä ravintolatuotteista.

Henkilökohtaisesti toivon ja myös uskon, että kiinnostus IFK-futista kohtaan jatkaa kasvuaan vähintään samalla tahdilla kuin parin edelliskesän aikana. Lupaavana merkkinä kiinnostuksen kasvusta ovat olleet yleisömäärät talven harjoituspeleissä. Esimerkiksi Ruotsissa maaliskuussa pelattu ystävyysottelu Älvsjö AIK:ta vastaan sai jo liikkeelle lähes 50 tähtirintojen kannattajaa. Kun samassa ottelussa myös joukkue osoitti olevansa hyvässä kunnossa, ovat odotukset tulevaa kautta kohtaan jälleen todella korkealla.

- Jaska/SK

Futiksen kaikki matkapelit kattavia vieraspelikausikortteja voi tiedustella Kingeiltä sähköpostiosoitteesta

posti [at] stadinkingit.com

Tuoreimmat faniuutiset ovat luettavissa osoitteessa www.stadinkingit.com

 

Siirry sivun alkuun

Arvostelu: 7.8/10 (550 ääntä annettu)