2010 | |
| 8.9.10 | Otteluennakko: HIFK - Kiffen, 10.09. 2010Perjantai-iltana pelattavassa Kakkosen A-lohkon ottelussa kohtaavat
sarjan kaksi vanhinta ja perinteikkäintä seuraa. Isäntäjoukkue HIFK saa
nimittäin vastaansa Kiffenin, joka punapaitojen tapaan on kuluttanut
Töölön Pallokentän nurmikkoa jo kentän avajaisottelusta lähtien.
Kumpikin joukkue on lisäksi pelannut hyvän kauden mistä osoituksena
sijoitukset sarjan kärkikvartetissa. |
| 8.9.10 | Perjantaina HIFK - Kiffen!Ylihuomenna 10.9. pelataan Bolliksen ikioma "Klassikern", kun HIFK ja Kiffen ottavat toisistaan mittaa Töölön Pallokentällä. |
| 7.9.10 | Punaista ja mustaa historiaaTähtirinnat ja Mustat hurmurit, HIFK ja Kiffen kohtaavat jälleen
perjantai-iltana Töölön Pallokentällä, kuten niin monta kertaa aiemmin.
Alla muutama lyhyt poiminta punaisten ja mustien yhteiseltä
satavuotiselta taipaleelta. |
| 6.9.10 | Ratkaisun hetket lähestyvätJalkapallokausi on edennyt jo niin pitkälle että ratkaisun hetket
Kakkosen A-lohkossa alkavat olla käsillä. Jäljellä on nimittäin enää
neljä ottelukierrosta. Tilanne on sekä kärki- että putoamiskamppailun
osalta edelleen auki mutta nämä asiat ovat selvillä viimeistään
lauantaina 2. lokakuuta, jolloin viimeiset ottelut pelataan. |
| 5.9.10 | HIFK/3 nousee ViitoseenKeväällä 2009 muodostettu HIFK:n kolmosjoukkue tekee selvää jälkeä.
Piirin alimmalta sarjatasolta eli Seiskasta aloittanut HIFK/3 nousi
heti ensimmäisellä kaudellaan Kuutoseen. Tällä viikolla joukkue
puolestaan varmisti nousun Viitoseen kaudeksi 2011. |
| 4.9.10 | Tähtirinnat takaisin sarjakärkeenLauantaina HIFK teki pitkän matkan Pohjois-Karjalaan, tarkemmin
sanottuna Joensuuhun jossa vastaan asettui sarjassa kolmantena oleva SC
Riverball. Rantakylän nurmella pelattu Kakkosen A-lohkon ottelu kääntyi
lopulta ehkä yllättävän selvästi vierasjoukkueen hyväksi. Stadin
Kingien raivoisan kannustuksen edessä punapaidat ottivat voiton lukemin
0-3 (0-1) nousten samalla takaisin sarjan kärkeen. |
| 4.9.10 | Nettistriimi ei tänään käytössäKerroimme 18.8. että käytämme Bambuser-striimiohjelmistoa vieraspelien nettijakelussa. Koelähetykset ovat kuitenkin osoittaneet, että käyttökelpoisen palvelun taso edellyttää laajakaistayhteyttä jota ei ole saatavilla kauden loppuvieraspeleissä, joten kokeilua jatketaan vasta ensi kaudella tai mahdollisissa karsintapeleissä. HIFK pahoittelee, HIFK ber om ursäkt. |
| 2.9.10 | Otteluennakko: SC Riverball - HIFK, 04.09. 2010Viikonloppu lähestyy ja lauantai on Kakkosen A-lohkossa jälleen
pelipäivä. HIFK lähtee silloin kauden pisimmälle vierasreissulleen
sillä Joensuuhun on matkaa täydet 440 kilometriä. Paikan päällä
punapaitoja isännöi SC Riverball ja ottelua voinee kutsua
kärkikamppailuksi. Kotijoukkue on nimittäin sarjassa tällä hetkellä
kolmantena ja vieraat toisena. |
| 1.9.10 | HIFK nousi voittoonPelikentällä tapahtui yhtä ja toista kun HIFK ja LPS kohtasivat
keskiviikkoiltana Kakkosen A-lohkon ottelussa. Joukkueet iskivät yhteen
jo toistamiseen parin viikon sisällä ja Töölön Pallokentällä nähtiin
tälläkin kertaa varsin värikäs paikalliskamppailu. Vierasjoukkue ehti
hetken aikaa olla johdossa mutta punapaidat nousivat vääjäämättä
rinnalle ja ohi. Lopputulos siis 2-1 (2-1) kotijoukkueen hyväksi. |
| 30.8.10 | Otteluennakko: HIFK - LPS, 01.09. 2010Syyskuu alkaa komeasti paikallisottelulla kun HIFK:n vieraaksi
saapuu keskiviikkoiltana Laajasalon Palloseura. Sarjan kärkeä nopeaa
vauhtia lähestyvä LPS on tällä hetkellä Kakkosen A-lohkon kovakuntoisin
joukkue. Niinpä Töölön Pallokentällä on jälleen edessä mielenkiintoinen
ilta jalkapallon merkeissä. |
| 28.8.10 | Tappio OulunkylässäLauantai-iltapäivän paikalliskamppailu Kakkosen A-lohkossa päästiin
pelaamaan aurinkoisessa joskin melko vilpoisessa säässä. HIFK:n tie vei
tällä kertaa Oulunkylään, jossa vastaan asettui sarjan paras
kotijoukkue eli Gnistan. Tällä kertaa isäntäjoukkue oli vieraitaan
parempi maalein 2-0 (1-0) ja näin sarjapisteet jäivät jälleen Fair Pay
Areenalle. |
| 26.8.10 | Otteluennakko: Gnistan - HIFK, 28.08. 2010Elokuu lähestyy loppuaan ja kuukauden viimeiset jalkapallo-ottelut
ovat viikonloppuna edessä. Kakkosen A-lohkossa nähdään lauantaina
jälleen paikalliskamppailu, kun HIFK matkustaa Oulunkylään.
Sikäläisellä Fair Pay Areenalla isäntänä toimii Gnistan, joka tällä
kaudella on ollut sarjan paras kotijoukkue. |
| 24.8.10 | Kynän jälki näkyy HIFK:ssaJo viime kaudella Jussi Leppälahti lukeutui HIFK:n avainpelaajiin ja
hänen roolinsa vain korostui, kun tähtirinnat nousivat syksyllä
putoamisvaarasta turvallisille vesille dramaattisten vaiheiden jälkeen.
"Kynän" tekemien maalien turvin HIFK otti elintärkeitä voittoja ja
pisteitä säilyttäen lopulta paikkansa Kakkosen A-lohkossa. Tällä
kaudella punapaitojen taival on ollut huomattavasti tasaisempi mutta
Kynän jälki on seurassa edelleen näkyvä - ja vieläpä entistä useammalla
tavalla! |
| 21.8.10 | Niukka voitto TalissaLauantai-iltapäivänä HIFK pelasi Kakkosen A-lohkossa jo kolmannen
ottelunsa viikon sisällä. Talin urheilupuistoon vierailulle saapunut
Warkaus JK teki sitkeää vastarintaa eikä kotijoukkue helpolla
selvinnyt. Yritys kuitenkin palkittiin ja ottelu päättyi lopulta
kotivoittoon lukemin 1-0 (0-0). Samalla punapaidat nousivat sarjan
kärkeen ainakin parin päivän ajaksi. |
| 20.8.10 | Haastattelussa Kellan WilsonElokuun sarjaotteluissa HIFK:n maalilla on näkynyt aivan uusi tuttavuus.
Kyseinen henkilö on Kellan Wilson, 29-vuotias amerikkalainen veräjänvartija.
Seuraavassa haastattelussa Wilson kertoo jalkapallourastaan ja siitä, kuinka hän
HIFK:n maalivahdiksi päätyi. |
| 20.8.10 | Otto Jahn seuraan töihinHIFK/2 -joukkueen pelaaja Otto Jahn, 28, on palkattu seuraan Sportti
Työllistää - tuella puoleksi vuodeksi. Jahnin päätehtäviä ovat
kenttätoiminnan, kouluyhteistyön sekä fanituotteiden kehittäminen. |
| 19.8.10 | Otteluennakko: HIFK - Warkaus JK, 21.08. 2010Kakkosen A-lohkossa ei mitään pidempiä taukoja vietetä sillä
lauantaina on ohjelmassa jo viikon toinen ottelukierros. HIFK:n
kohdalla tämä merkitsee kotiottelua joka tällä kertaa pelataan Talin
urheilupuistossa. Punapaitojen vastustajaksi saapuu Warkaus JK, aina
vaarallinen ja nytkin vahvassa vireessä oleva joukkue. |
| 18.8.10 | Tappio LaajasalossaKeskiviikkoiltana pelattiin yksi kauden monista paikallisotteluista
Kakkosen A-lohkossa. HIFK matkusti Laajasaloon jossa vastaan asettui
isäntäjoukkue LPS. Ottelusta tuli vieraille odotetun hankala, kuten
Laajasalossa usein on tapana. Tähtirinnat onnistuivat tekemään ottelun
ensimmäisen maalin mutta vihreäpaidat kirivät rinnalle ja ohi.
Lopputulos 2-1 (0-0) merkitsi täyden pistepotin jäämistä
Saaristo-Helsinkiin. |
| 18.8.10 | Vierasotteluiden nettistriimiHIFK koekäyttää loppukauden vierasotteluissa Bambuser-striimiohjelmistoa. Osoitteessa http://bambuser.com/channel/HIFK voit seurata livelähetystä sekä myöhemminkin selata kuvattua aineistoa. |
| 17.8.10 | Ikämiesten SM-turnaus TalissaEnsi lauantaina Talissa nähdään Suomen parasta 65-vuotiaiden
jalkapalloa. Tuolloin nimittäin järjestetään ikäluokan epävirallinen
SM-turnaus. |
| 16.8.10 | Otteluennakko: LPS - HIFK, 18.08. 2010Uusi viikko on alkanut ja ylihuomenna pelataan taas. HIFK:lla on
edessään vierasottelu ja samalla paikallisottelu, joten kovinkaan
pitkälle ei tällä kertaa tarvitse matkustaa. Keskiviikkoinen Kakkosen
A-lohkon kamppailu nimittäin käydään Laajasalon urheilupuistossa, jossa LPS toimii paikallisottelun isäntäjoukkueena. |
| 14.8.10 | HIFK voitolla sarjan kärkeenLauantaina pelattiin Lahdessa Kakkosen A-lohkon kärkikamppailu, kun
ennen ottelua kolmantena sarjassa ollut HIFK kohtasi toisena majailleen
isäntäjoukkue City Starsin. Muutamia yllättäviä tapahtumia sisältänyt
ottelu kääntyi lopulta vierasjoukkueen hyväksi. Stadin Kingien
raivoisan kannustuksen edessä punapaidat ottivat voiton lukemin 0-2
(0-1) siirtyen samalla sarjan kärkeen. |
| 12.8.10 | Otteluennakko: City Stars - HIFK, 14.08. 2010Kuukauden verran ainoastaan pääkaupunkiseudulla pelannut HIFK lähtee
lauantaina jälleen tien päälle. Määränpäänä on Lahden Kisapuisto, jossa
pelattavaa Kakkosen A-lohkon ottelua voinee kutsua kärkikamppailuksi.
Isäntäjoukkue City Stars on nimittäin sarjassa tällä hetkellä toisena
ja punapaidat heti seuraavana eli kolmantena. |
| 11.8.10 | Haastattelussa Petrus ÅströmElokuu on jo melkein puolivälissä ja ratkaisun hetket Kakkosen
A-lohkossa alkavat lähestyä. Tärkeissä otteluissa jokainen joukkue
tarvitsee avainpelaajiaan ja HIFK:ssa yksi heistä on Petrus Åström,
punapaitojen 23-vuotias keskikenttäpelaaja. Ajatuksistaan ensi
lauantain kärkiottelusta ja vähän muustakin kertoo seuraavassa
haastattelussa herra itse. |
| 9.8.10 | TilastokatsausKesä on edennyt jo elokuuhun ja myös kotimainen jalkapallokausi on
pitkällä. Kakkosen A-lohkosta on pelaamatta enää reilu kolmasosa ja
HIFK:n tapauksessa otteluita on jäljellä tasan kymmenen. Seuraavassa
tähtirintojen tilastoja ennen sarjan loppukiriä. |
| 7.8.10 | Pistejako BolliksellaOlosuhteet olivat edelleen helteiset kun HIFK ja FC Kuusankoski
kohtasivat lauantai-iltapäivänä Kakkosen A-lohkon ottelussa Töölön
Pallokentällä. Kotijoukkueella oli mahdollisuus nousta sarjan kärkeen,
mutta tämä olisi edellyttänyt täyden pistepotin ottamista.
Lopputuloksen 1-1 (1-1) myötä pisteet jaettiin ja tyytyväisempi
osapuoli oli todennäköisesti sinipaitainen vierasjoukkue. |
| 6.8.10 | Lauantain HIFK-putkiHuomenna eli lauantaina 7. elokuuta on mainio tilaisuus seurata
HIFK-futista vaikka koko iltapäivän. Ennen edustusjoukkueen ottelua
tulessa ovat nimittäin tähtirintojen A-juniorit sekä reservit. |
| 6.8.10 | Otteluennakko: HIFK - FC Kuusankoski, 07.08. 2010Lauantaina on taas pelipäivä. HIFK kohtaa Kakkosen A-lohkon
ottelussa tällä kertaa FC Kuusankosken. Juhannuksen jälkeen
kymenlaaksolaiset ovat olleet hyvässä vireessä mutta huonosti ei ole
mennyt myöskään punapaidoilla. Töölön Pallokentällä kohtaavat siis
kaksi joukkuetta, jotka ovat kohentaneet asemiaan sarjassa edelleen
jatkuvan hellejakson aikana. |
| 3.8.10 | Kesän suurin fanimatka edessäTänäkin vuonna HIFK:n kannattajille järjestetään Stadin Kingien
toimesta bussikuljetus tähtirintojen jokaiseen pääkaupunkiseudun
ulkopuolella pelattavaan sarjaotteluun. Kesän suurin fanimatka on
ohjelmassa lauantaina 14. elokuuta, kun HIFK kohtaa Lahdessa
paikallisen City Starsin. |
| 2.8.10 | Loppukiri toi voitonKesän helteet sen kun jatkuvat. Lämmintä riitti myös
maanantai-iltana kun HIFK matkusti vieraspeliin Vantaalle Myyrmäkeen.
Kotijoukkue AC Vantaa isännöi ISS Stadionilla pelattua Kakkosen
A-lohkon ottelua, joka pitkään näytti päättyvän maalittomana.
Viimeisillä minuuteilla punapaitojen yritys kuitenkin palkittiin ja
lopputulos 0-2 (0-0) merkitsi täyden pistepotin siirtymistä Stadiin. |
| 1.8.10 | Kellan Wilson HIFK:n riveihinAmerikkalainen maalivahti Kellan Wilson, 29, on HIFK:n tuorein sopimuspelaaja. |
| 31.7.10 | Otteluennakko: AC Vantaa - HIFK, 02.08. 2010Heinäkuu on jo elokuuksi vaihtumassa ja tunnelma jalkapallokentillä
sekä niiden laidalla sen kun tiivistyy. HIFK:lla on seuraava koitos
edessään maanantai-iltana, jolloin tähtirintojen tie vie niukasti
kaupunginrajan pohjoispuolelle Myyrmäkeen. Kakkosen A-lohkon ottelua
ISS Stadionilla isännöi AC Vantaa, joka on ollut vahvassa vireessä
viime viikkoina. |
| 28.7.10 | Vihdoinkin voitto BolliksellaKuuman kesän kuumin päivä. Sellaisissa olosuhteissa pelattiin
keskiviikko-iltana Töölön Pallokentällä, kun isäntäjoukkue HIFK kohtasi
porvoolaisen FC Futuran Kakkosen A-lohkon ottelussa. Tapahtumia riitti
ja maalejakin nähtiin kummankin osapuolen toimesta. Toisella
puoliajalla punapaidat nousivat kuitenkin voittoon lukemin 3-1 (1-1)
ottaen samalla pitkästä aikaa täyden pistepotin Bolliksella. |
| 27.7.10 | Käpylän auringon allaTiistaina HIFK:lla oli iltapäivällä ohjelmassa viimeiset
harjoitukset ennen huomisillan Futura-ottelua. Pelaajat hikoilivat
Käpylän urheilupuiston harjoituskentällä auringon paistaessa suoraan
taivaalta. Tunnin mittaisen rupeaman aikana valmistauduttiin huolella
keskiviikon tärkeään otteluun. |
| 26.7.10 | Otteluennakko: HIFK - FC Futura, 28.07. 2010Kesä jatkuu ja niin myös jalkapallokausi 2010. Keskiviikko-iltana
HIFK:lla on jälleen edessään sarjaottelu Kakkosen A-lohkossa. Muutaman
viikon ja parin ottelun tauon jälkeen tähtirintojen kotiareenana toimii
jälleen tuttu Töölön Pallokenttä. Tällä kertaa Bollikselle saapuu
porvoolainen FC Futura, joka viime viikkoina on ollut muutenkin tuttu
vieras Stadissa. |
| 24.7.10 | Haastattelussa Janne BruunViime vuosina HIFK:n maalivahtiosastolla on ollut melkoinen
vaihtuvuus, kun sekä veskareita että valmentajia on tullut ja mennyt.
Yksi kuitenkin on ja pysyy sillä Janne Bruun ei tähtirintoja jätä.
Tällä kaudella 25-vuotias maalivahti on pelannut alusta loppuun kuusi
ottelua, ja niistä neljässä palloja ei selän taakse ole mennyt. Bruunin
harjoituskausi oli sitäpaitsi melko rikkonainen joten parhaat pelit ovat
todennäköisesti vielä edessäpäin. |
| 23.7.10 | Tasapeli BolliksellaPerjantai-iltana oli taas paikallispelin aika, kun HIFK kohtasi
Kakkosen A-lohkon ottelussa isäntäjoukkue Atlantiksen. Töölön
Pallokentällä käytiin lopulta melko tasainen kamppailu. Atlantis oli
hallitseva osapuoli ensimmäisellä puoliajalla mutta vähitellen myös
tähtirinnat pääsivät juoneen mukaan. Lopputuloksena näin luontevasti
tasapeli lukemin 1-1 (0-0). |
| 21.7.10 | Otteluennakko: Atlantis FC - HIFK, 23.07. 2010Jalkapallokesä on jo pitkällä ja seuraavan ottelun jälkeen HIFK:n
sarjakaudesta on takana tasan puolet. Tällä kertaa vuorossa on
paikalliskamppailu sillä tähtirintojen vastustajana on perjantai-iltana
Atlantis FC. Joukkueet kohtaavat jo toistamiseen tällä kaudella ja nyt
on Atlantiksen vuoro isännöidä Töölön Pallokentällä pelattavaa ottelua. |
| 20.7.10 | Akademin kevätkausi takanaHeinäkuun helteet ovat hulppeimmillaan ja HIFK Akademi ansaitulla
kesätauolla. Kevätkauden aikana ehti kuitenkin tapahtua paljon.
Punaisen akatemian muodostavat seuran A- ja B-junioriyhdistelmät
kamppailivat alusta alkaen omien sarjojensa kärkisijoista. A-pojat myös
pitivät tasonsa loppuun saakka kun taas B-pojat kompastuivat aivan
kalkkiviivoilla. |
| 18.7.10 | Nihkeä voitto TalissaSunnuntai-iltana oli jälleen jalkapallon aika kun HIFK:n raskas
peliviikko päättyi kotiotteluun AC Vantaata vastaan. Kuten hieman
odottaa saattoi, ei kentällä mitään suurta urheilun juhlaa nähty.
Väsyneet joukkueet kamppailivat tasapäisesti 90 minuutin ajan.
Maalinteossa punapaidat olivat kuitenkin parempia ja niinpä kotivoitto
kirjattiin lukemin 2-1 (1-0). |
| 16.7.10 | Otteluennakko: HIFK - AC Vantaa, 18.07. 2010Sunnuntai-illan kotiottelu päättää HIFK:n raskaan viikon Kakkosen
A-lohkossa. Pyhäpäivän peli on tähtirinnoille viikon sisällä kolmas ja
pitkään jatkunut helle tuskin on urakkaa ainakaan helpommaksi tehnyt.
Vastustajaksi saapuu AC Vantaa pohjoisesta naapurikaupungista ja
pelipaikkana toimii tälläkin kertaa Talin urheilupuisto. |
| 14.7.10 | Takaiskuja PorvoossaPelit Kakkosen A-lohkossa jatkuivat HIFK:n osalta keskiviikkona
Porvoossa. Helteisen kesäpäivän iltana punapaidat kohtasivat
isäntäjoukkue FC Futuran. Ottelusta muodostui stadilaisille varsin
epäonninen. Kahden loukkaantumisen lisäksi sarjapisteet jäivät
Porvooseen lukemin 1-0 (1-0). |
| 12.7.10 | Otteluennakko: FC Futura - HIFK, 14.07. 2010MM-kisat ovat päättyneet mutta kotimaassa jalkapallokausi jatkuu
täydellä höyryllä. Tämä koskee myös Kakkosen A-lohkoa, jossa HIFK
jatkaa pelejään ainoastaan kahden välipäivän jälkeen. Ylihuomenna
punapaidat matkustavat vieraspelin merkeissä Porvooseen. Siellä vastaan
asettuu FC Futura, paikkakunnan paras jalkapallojoukkue. |
| 11.7.10 | Kuuma päivä, kolme pistettäSunnuntai-iltapäivänä pelattiin Talin urheilupuistossa yksi kauden
monista paikallisotteluista Kakkosen A-lohkossa. Vastakkain olivat
isäntäjoukkue HIFK sekä vierailija Gnistan. Pilvettömältä taivaalta
porottanut aurinko takasi kuumat oltavat sekä pelaajille että
yleisölle. Kentän puolella punapaidat olivat askeleen edellä ja niinpä
kotivoitto kirjattiin lukemin 3-0 (2-0). |
| 9.7.10 | Otteluennakko: HIFK - Gnistan, 11.07. 2010Kesä on kuumimmillaan ja hiki virtaa myös kotimaisilla
jalkapallokentillä. Ensi sunnuntaina HIFK nähdään pienen tauon jälkeen
taas kotikaupungissaan tositoimissa. Tällä kertaa tosin tähtirintojen
kotikenttänä toimii Talin urheilupuisto. Vastustajaksi saapuu
oulunkyläläinen Gnistan joten kyseessä on paikallisottelu. |
| 7.7.10 | HIFK Helsinki CupissaVarma kesän merkki Stadissa on jalkapallon jokavuotinen suurtapahtuma Helsinki Cup. Tänä vuonna Suomen suurin jalkapalloturnaus pelataan jo 35. kerran. Tälläkin kertaa Helsinki Cupiin osallistuu lähes 800 joukkuetta noin kahdestakymmenestä maasta. HUOM! B17 pelipaikat muuttuneet! |
| 4.7.10 | HIFK voittoon VarkaudessaHelteinen sunnuntaipäivä merkitsi HIFK:lle pitkää bussimatkaa
Pohjois-Savoon, jossa vastaan asettui isäntäjoukkue Warkaus JK.
Raskaista olosuhteista huolimatta peli kulki tähtirintojen hallinnassa.
Asia oli ottelun päätteeksi todettavissa myös tulostaululta. Ansaittu
vierasvoitto kirjattiin lukemin 0-2 (0-1). |
| 2.7.10 | Otteluennakko: Warkaus JK - HIFK, 04.07. 2010Parin viikon mittainen juhannustauko on pian ohi sillä HIFK palaa
tulevana sunnuntaina jälleen tositoimiin. Edessä on tällä kertaa yksi
kauden pisimmistä vierasreissuista. Ylihuomista Kakkosen A-lohkon
ottelua isännöi nimittäin Warkaus JK. Ajomatkaa Pohjois-Savoon kertyy
noin 320 kilometriä ja takaisin on täsmälleen yhtä pitkä matka. |
| 27.6.10 | Haastattelussa Jirijoonas KanthViime vuonna HIFK:n riveihin liittynyt Jirijoonas Kanth on tällä
kaudella kuulunut vakionimiin tähtirintojen aloituskokoonpanossa.
Taisteluparit keskikentän keskustassa ovat vaihtuneet mutta 23-vuotias
Kanth uurastaa omalla tontillaan ottelusta toiseen. Ajatuksistaan
kuluvasta kaudesta ja vähän muustakin kertoo seuraavassa haastattelussa
herra itse. |
| 24.6.10 | Alkukauden tilastokatsausViime lauantain jälkeen HIFK siirtyi Kakkosen A-lohkossa reilun
kahden viikon mittaiselle tauolle. Tähtirinnoilla on takanaan kahdeksan
ottelua, joten sarjasta (yhteensä 26 kierrosta) on pelattu melko
tarkalleen kolmasosa. Seuraavassa IFK-pelaajien tilastoja alkukauden
osalta. |
| 23.6.10 | Åke Lindman ja Kynäleiri kesäkuun kohokohdat |
| 21.6.10 | A- ja B-juniorit karsintoihinVaikka edustusjoukkue siirtyi lyhyelle kesätauolle, ovat HIFK:n
jalkapalloilijat tulessa myös juhannusta ympäröivinä viikkoina. Hyvän
kevätkauden pelanneet A- ja B-juniorit ovat selvittäneet tiensä
nousukarsintoihin omissa sarjoissaan. |
| 19.6.10 | HIFK loppuhetkillä tasapeliinKakkosen A-lohkon lauantai-iltapäivän ottelussa kohtasivat HIFK sekä
lahtelainen City Stars. Töölön Pallokentällä nähtiin vaihtelevia
tilanteita ja yhteensä neljä maalia. Vierasjoukkue johti ottelua kaksi
kertaa ja IFK joutui näin pitkäksi toviksi takaa-ajajan asemaan.
Lopulta jahti tuotti tulosta ja pisteet tasattiin lukemin 2-2 (1-1). |
| 18.6.10 | Jens Forsman sopimukseenMaalivahti Jens Forsman on HIFK:n tuorein sopimuspelaaja. |
| 17.6.10 | Otteluennakko: HIFK - City Stars, 19.06. 2010Ennen lyhyttä juhannustaukoa HIFK:lla on edessään vielä yksi
sarjaottelu Kakkosen A-lohkossa. Lauantaina tähtirintojen vieraaksi
Töölön Pallokentälle saapuu City Stars, yksi sarjan neljästä
nousijajoukkueesta. Kuten sarjataulukostakin näkee ovat lahtelaiset
saaneet kauteensa varsin hyvän alun. |
| 15.6.10 | Kakkosen A-lohko jatkuu tasaisenaViime viikonlopun myötä Kakkosen A-lohkon joukkueet ovat pelanneet
7-8 ottelua kukin. Sarjasta on siis pelattu vajaa kolmasosa ja tahti
jatkuu edelleen tasaisena. |
| 13.6.10 | Kolme pistettä KuusankoskeltaSunnuntai-iltana HIFK teki pitkästä aikaa hieman pidemmälle
suuntautuneen pelimatkan. Kymijoen varrella pelattua ottelua isännöi
paikallinen FC Kuusankoski. Pitkin viikonloppua jatkuneet sateet olivat
tehneet kentästä märän mutta itse ottelu vietiin läpi hyvien
olosuhteiden vallitessa. Maalinteossa joukkueista onnistui ainoastaan
IFK ja näin vierasvoitto kirjattiin lukemin 0-2 (0-1). |
| 11.6.10 | Otteluennakko: FC Kuusankoski - HIFK, 13.06. 2010Tähän asti lähinnä pääkaupunkiseudulla pelannut HIFK tekee
sunnuntaina aikaisempia hiukan pidemmän pelimatkan. Tähtirintojen tie
vie ylihuomenna Kymijoen varrelle, hyvän matkaa pääkaupungista
koilliseen. A-lohkon ottelua isännöi paikallinen FC Kuusankoski joka jo
pitkään on ehtinyt vaikuttaa Kakkosessa. |
| 9.6.10 | Carl-Magnus Ekman on kuollutYksi HIFK:n jalkapallohistorian suurista pelaajista on poissa.
Carl-Magnus Ekman menehtyi eilen vakavan sairauden uuvuttamana. Ekman
oli kuollessaan 72-vuotias. |
| 8.6.10 | Muutoksia joukkueessaKaksi pelaajaa on poistunut HIFK:n vahvuudesta. Joonas Rantanen ja Otto Lehto jatkavat muiden haasteiden parissa. |
| 7.6.10 | Maaliton tasapeli BolliksellaTämän kauden ensimmäinen Klassikern pelattiin maanantai-iltana
Töölön Pallokentällä. Kuten odottaa saattaa, oli HIFK:n ja
isäntäjoukkue Kiffenin välinen kamppailu tasainen ja jännittävä.
Runsaslukuinen yleisö sai nähdä rehdin taistelun jossa tosin maalit
jäivät tällä kertaa syntymättä. Lopputuloksena oli siis lukemat 0-0
maalittoman tasapelin merkiksi. |
| 6.6.10 | Tunnelmia treeneistäSunnuntaina HIFK:lla oli keskipäivän aikaan ohjelmassa viimeiset
harjoitukset ennen huomisillan Kiffen-ottelua. Punapaidat hikoilivat
Pallokenttä 7:n tekonurmella auringon paistaessa suoraan taivaalta.
Tunnin mittaisen rupeman aikana harjoittelu oli tiivistä mutta
monipuolista. |
| 5.6.10 | Otteluennakko: Kiffen - HIFK, 07.06. 2010Maanantai-iltana on jälleen paikalliskamppailun aika Kakkosen
A-lohkossa. Tällä kertaa yhteen ottavat sarjan kaksi vanhinta ja
pisimmät jalkapalloperinteet omaavaa seuraa. Töölön Pallokentällä
kohtaavat nimittäin jälleen kerran Kiffen ja HIFK, samat joukkueet kuin
jo kentän avajaisottelussa vuonna 1915. |
| 29.5.10 | Riverball vei pisteet JoensuuhunLauantai-iltapäivän sarjaottelu ei kartuttanut HIFK:n pistetiliä
Kakkosen A-lohkossa. Tähtirintojen peliesitys kotikentällään oli varsin
tahmea ja maalinteko osoittautui tällä kertaa ylivoimaiseksi
tehtäväksi. Niinpä voiton kaappasi itselleen vierasjoukkue SC Riverball
numeroin 0-2 (0-2) ja samalla joensuulaiset nousivat sarjan
kärkipaikalle. |
| 27.5.10 | Otteluennakko: HIFK - SC Riverball, 29.05. 2010Toukokuun viimeisenä viikonloppuna on HIFK:lla jälleen edessään
kotiottelu Kakkosen A-lohkossa. Tällä kertaa Töölön Pallokentälle
saapuu uusi tuttavuus eli SC Riverball Joensuusta. Nousijajoukkue on
aloittanut kautensa hyvin: Riverball komeilee tällä hetkellä
sarjakakkosena, pisteen HIFK:ta edellä. |
| 25.5.10 | Haastattelussa Mergim KastratiTälläkin kaudella HIFK:lla on riveissään lukuisia uusia, nuoria
tulokkaita. Yksi heistä on lokakuussa 20 vuotta täyttävä Mergim
Kastrati. Keskikentän vasemmalle laidalle kotiutunut Kastrati on hyvien
peliotteidensa myötä ottanut paikkansa joukkueessa, ja hänet onkin
nähty aloituskokoonpanossa tähän mennessä jokaisessa HIFK:n
sarjaottelussa. |
| 21.5.10 | Kitkerä tasapeli BolliksellaPerjantai-illan paikallisottelussa Töölön Pallokentällä kohtasivat
HIFK ja Atlantis FC. Kesäisessä helteessä pelattu peli ei mitään suurta
jalkapallon juhlaa tarjonnut. Punapaitainen kotijoukkue johti pitkään
mutta aivan loppuhetkillä Atlantis nousi kuin nousikin tasoihin.
Lopputuloksena oli näin ollen tasapeli numeroin 1-1 (1-0). |
| 19.5.10 | Otteluennakko: HIFK - Atlantis FC, 21.05. 2010Viikonloppu Stadissa lähtee mukavasti käyntiin jalkapallon
merkeissä. Töölön Pallokentällä pelataan nimittäin perjantai-iltana
paikallisottelu, jossa kohtaavat HIFK ja Atlantis FC. Molemmat ovat
aloittaneet kautensa Kakkosen A-lohkossa samalla tavalla: ottamalla
kaksi voittoa kolmesta ottelusta. |
| 19.5.10 | Eskarifutis kylpi auringossaRuotsinkielisille esikouluille tarkoitettu HIFK Förskolecup 2010 keräsi keskiviikkona ennätysmäärän osallistuja aurinkoiselle Finskille. Pienet pelaajanalut saivat hienot pelipaidat ja diplomit muistoksi tästä tapahtumasta ja toivottavasti runsain mitoin liikunnan iloa. Seuraavan askeleen kohti oikeaa HIFK-jalkapallouraa voi ottaa esim. Åke Lindmanin Jalkapallokoulussa. Lue lisää tästä |
| 16.5.10 | HIFK voittoon KäpylässäSunnuntai-iltana pelattiin yksi tämän kauden monista
paikallisotteluista Kakkosen A-lohkossa. HIFK vieraili Käpylän
urheilupuistossa ja kohtasi siellä paikallisen KäPa:n. Aurinkoinen ja
lämmin kevätsää takasi ottelulle hyvät puitteet ja runsaslukuinen
yleisö sai nähdä paljon maaleja etenkin toisella puoliajalla.
Lopputuloksena oli kuitenkin punapaitojen vierasvoitto numeroin 2-3
(0-1). |
| 14.5.10 | Otteluennakko: KäPa - HIFK, 16.05. 2010Kakkosen A-lohkossa vaikuttaa tällä kaudella kuusi joukkuetta
Helsingistä. Niinpä paikallisotteluita pelataan kesän aikana tiiviiseen
tahtiin. HIFK:n tämän kauden ensimmäinen derby on ohjelmassa ensi
sunnuntaina, jolloin tähtirinnat kohtaavat Käpylän Pallon.
Mustapaidoilla on kunnia isännöidä tätä Käpylän urheilupuistossa
käytävää kamppailua. |
| 12.5.10 | Vakioveikkaus kirmaa kesäksi kotimaisiin kohteisiinVakioveikkaus siirtyy tällä viikolla kesäaikaan, kun kuponki täyttyy
kotimaisista kohteista. Kesän ajan Vakioveikkauksen peliaika päättyy
sunnuntaisin kello 18.25. Ensimmäisellä täysin kotimaisella kierroksella
Vakioveikkauksen kohteina on komea kattaus kotimaan sarjoista, sillä mukana on
Veikkausliigaa, Ykköstä ja Kakkosta. |
| 10.5.10 | Kakkosen A-lohkossa tasainen alkuEilisen jälkeen Kakkosen A-lohkossa on pelattu kaksi täyttä
ottelukierrosta. Sarja on käynnistynyt odotetun tasaisissa merkeissä. |
| 7.5.10 | Tappio TuusulassaPerjantai-iltana pelasi HIFK tämän kauden toisen ottelunsa Kakkosen
A-lohkossa. Tähtirinnat kohtasivat isäntäjoukkue Pallokerho
Keski-Uusimaan Tuusulan urheilupuiston tekonurmella. Sää oli molemmille
joukkueille kuten myös katsojille tasapuolisen kurja: jatkuvaa sadetta,
kovaa tuulta ja vain muutama lämpöaste. IFK sai kylmää kyytiä myös
kentällä sillä loppunumerot olivat kotijoukkueen hyväksi 3-1 (1-0). |
| 5.5.10 | Otteluennakko: PK Keski-Uusimaa - HIFK, 07.05. 2010Voitokkaalla kotiottelulla sarjapelinsä aloittanut HIFK käy
perjantaina vieraissa. Kauden ensimmäinen reissu ei tosin kovin
pitkäksi veny sillä määränpään virkaa toimittaa Tuusulan
urheilukeskuksen tekonurmi. Siellä tähtirintoja isännöi Pallokerho
Keski-Uusimaa, kolmatta kautta Kakkosessa pelaava uudehko tulokas
suomalaisella jalkapallokartalla. |
| 2.5.10 | HIFK otti avausvoitonSunnuntai-iltana koitti vihdoin kauan odotettu jalkapallokauden
avaus. Finnair Stadiumia isännöinyt HIFK sai vieraakseen PEPO:n,
nousijajoukkueen Lappeenrannasta. Pienen alkujännityksen jälkeen
punapaidat ottivat kentän haltuunsa ja menivät viimeistään toisella
puoliajalla menojaan. Kauniissa kevätsäässä pelatun ottelun
lopputuloksena oli tähtirintojen voitto lukemin 5-1 (2-0). |
| 1.5.10 | Haastattelussa Sami OkkonenJalkapallokauden 2010 ensimmäiseen sarjaotteluun on HIFK:n osalta
aikaa enää reilu vuorokausi. Läpi pitkän ja lumisen talven puurtaneet
pelaajat odottavatkin jo malttamattomina pääsyä tositoimiin.
Tunnelmista kauden avausottelun alla kertoo Sami Okkonen, punapaitoihin
vuoden tauon jälkeen palannut 22-vuotias hyökkääjä. |
| 30.4.10 | Otteluennakko: HIFK - PEPO, 02.05. 2010Pitkä ja pimeä talvi alkaa olla takanapäin ja futiskauden avaus enää
parin päivän päässä. Sunnuntai-iltapäivänä 2.5. kello 18:30 on aika
HIFK:n ensimmäisen sarjapelin Kakkosen A-lohkossa. Tähtirinnat
isännöivät tuolloin lappeenrantalaista PEPO:a ottelussa, joka pelataan
Finnair Stadiumilla. |
| 30.4.10 | Kolme uutta pelaajasopimustaEnnen sarjakauden alkua HIFK on solminut vielä kolme uutta
pelaajasopimusta. Nimensä paperiin ovat kirjoittaneet maalivahti Janne
Ahola sekä nuoret hyökkäyspään pelaajat Daniel Antman ja Henry
Tenhovuori. |
| 29.4.10 | Valmentajan haastattelu: Jani HonkavaaraKaudella 2010 HIFK:n päävalmentajana toimii Jani Honkavaara.
Hänellä, kuten koko joukkueella on takanaan työnteon täyttämä
harjoituskausi. Kevät on kuitenkin jo ovella ja sarjapelit häämöttävät
näköpiirissä, sillä Kakkosen A-lohko käynnistyy toden teolla ensi
sunnuntaina. Kuinka on talvi sujunut ja mitä on kesältä odotettavissa,
siitä puhuu nyt Honkavaara itse. |
| 28.4.10 | HIFK putosi CupistaKeskiviikkoisena iltapäivänä pelattiin Talin jalkapallohallissa
Suomen Cupin neljännen kierroksen ottelu, jossa vastakkain olivat
isäntäjoukkue HIFK ja PK-35 Vantaalta. Pitkäksi venynyt kamppailu
tarjosi yleisölle maaleja ja mittaa koko rahan edestä. Voittaja selvisi
vasta jatkoajalla jolloin vierasjoukkue iski viimeisen niitin
rangaistuspotkukilpailun jo häämöttäessä. PK-35 otti siis voiton ja
jatkopaikan lukemin 3-4 (3-3, 1-3). |
| 26.4.10 | Otteluennakko: HIFK - PK-35, 28.04. 2010Ennen sarjakauden alkua HIFK:lla on edessään vielä Suomen Cupin
ottelu. Kilpailun neljännelle kierrokselle tiensä selvittäneet
tähtirinnat saavat nyt vastaansa ylemmän sarjatason joukkueen. Kyseessä
on PK-35, joka kuuluu Ykkösen vahvimpiin ennakkosuosikeihin. Joukkueet
kohtaavat Talin jalkapallohallissa keskiviikkona iltapäivällä. |
| 25.4.10 | Kausiennakko 2010: Kolmas kausi KakkosessaPitkä talvisesonki on takana ja uusi jalkapallokausi jälleen
alkamassa. Ensi sunnuntaina Kakkosen A-lohkossa päästään toden teolla
vauhtiin ja tuolloin sarjakautensa aloittaa useimpien muiden tapaan
myös HIFK. Punapaidat aloittavat nyt kolmannen peräkkäisen kautensa
maan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Viime syksyn jälkeen
tähtirintojen leirissä on tuttuun tapaan koettu jonkin verran muutoksia
niin pelaajapuolella kuin taustaryhmässäkin. |
| 24.4.10 | Bollis kotikenttänäKaudella 2010 HIFK:n kotikenttänä toimii pääsääntöisesti Töölön
Pallokenttä eli Bollis. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tähtirinnat
pelaavat siis kotiottelunsa perinteisellä töölöläisnurmella. |
| 23.4.10 | Cup-ottelu ensi keskiviikkonaSuomen Cupin neljännen kierroksen ottelun HIFK - PK-35 peliaika ja
-paikka ovat pitkäksi venähtäneen väännön jälkeen vihdoinkin selvillä. |
| 21.4.10 | Harjoituskauden tilastojaHIFK:n harjoituskausi on otteluiden osalta päättynyt. Joulukuun
puolivälistä huhtikuun puoliväliin kestäneen ajanjakson aikana
tähtirinnat pelasivat yhteensä 12 ottelua. Vastassa oli joukkueita
kolmelta eri sarjatasolta sekä myös A-junioreista. |
| 19.4.10 | Maalivahtivalmentaja Anttonen matkalla Suomeen!Opintomatka Barcelonaan venähti tuhkan vuoksi. |
| 17.4.10 | HIFK voitokas TapanilassaSarjakauden alku lähestyy ja lauantai-iltapäivänä HIFK pelasi tämän
kevään viimeisen harjoitusottelunsa. Vastassa oli Kolmosen joukkue
MPS/Atletico Malmi ja pelipaikkana toimi Tapanilan tekonurmi. Maalit
säästettiin toiselle puoliajalle mutta niitäkin syntyi lopulta viisi
kappaletta. Vierasjoukkue teki niistä neljä joten lopputulos oli
tähtirintojen hyväksi 1-4 (0-0). |
| 16.4.10 | Viimeinen harjoitusottelu huomennaSuomen Cup jatkuu HIFK:n osalta ja sarjakauden alkukin on enää parin
viikon päässä. Ohjelmassa on kuitenkin vielä yksi harjoitusottelu.
Tähtirinnat kohtaavat huomenna MPS/Atletico Malmin Tapanilan
tekonurmella. |
| 15.4.10 | Muutoksia kansalliseen kilpailutoimintaanSuomen Palloliiton liittohallitus päätti viime viikolla muutoksista
jotka kohdistuvat kansalliseen kilpailutoimintaan. Muutokset ovat
rajuja ja ne koskevat jo jalkapallokautta 2010, jota juuri ollaan
aloittamassa. |
| 14.4.10 | HIFK jatkoon CupissaKeskiviikkoiltana kohtasivat FC Kontu ja HIFK tämänvuotisen Suomen
Cupin merkeissä. Pelipaikkana toimi Kontulan hiekkakenttä ja hyvät
olosuhteet ottelulle takasi aurinkoinen, joskin loppua kohden viilenevä
kevätsää. Maalittoman avausjakson jälkeen punapaitainen vierasjoukkue
sai hanat auki ja raivasi tiensä Cupin neljännelle kierrokselle.
Loppunumerot olivat IFK:lle 0-4 (0-0). |
| 12.4.10 | Otteluennakko: FC Kontu - HIFK, 14.04. 2010Suomen Cup on edennyt kolmannelle kierrokselle eli siihen vaiheeseen
jossa Ykkösen ja Kakkosen joukkueet tulevat kilpailuun mukaan. Näin
ollen Cup käynnistyy nyt myös HIFK:n osalta. Punapaitojen vastustajaksi
asettuu FC Kontu, joukkue Kolmosesta jolla on alempisarjalaisena kunnia
isännöidä keskiviikkoiltana käytävää Cup-kamppailua. |
| 11.4.10 | Kapteenit valittuKauden 2010 kapteenit on valittu. Kapteeninnauhaa kantaa HIFK:ssa
tänä vuonna puolustaja Petri Heinänen. Varakapteeneja ovat Jussi
Leppälahti ja Markus Tanner. |
| 7.4.10 | Akademi valmiina uuteen kauteenJo toista vuotta toiminnassa oleva HIFK Akademi lähtee uuteen
jalkapallokauteen kahden joukkueen voimin. Punaisen akatemian
muodostavat nyt seuran A- ja B-junioriyhdistelmät. Tämän myötä HIFK:lla
on samalla ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen joukkueet kaikissa
ikäluokissa, pienimmistä nappuloista aina A:han saakka. |
| 1.4.10 | Tappio ViikingeilleEnnen pääsiäistä HIFK ehti pelaamaan vielä yhden harjoitusottelun.
Torstai-iltapäivänä tähtirinnat kohtasivat FC Viikingit Fair Pay
Areenan tekonurmella Oulunkylässä. Ykkösessä pelaava Viikingit näytti
sarjaportaiden välisen eron voittaen ottelun maalein 4-0 (3-0). |
| 31.3.10 | Harjoitusottelu huomennaEnnen pääsiäisen viettoa HIFK pelaa vielä yhden harjoitusottelun.
Kiirastorstain kunniaksi tähtirinnat kohtaavat FC Viikingit
puolueettomalla maaperällä eli Oulunkylässä. |
| 29.3.10 | Haastattelussa Riku PyhäläPunapaitojen pukukoppiin on tänäkin vuonna ilmaantunut tukku uusia
kasvoja. Vaihtuvuus on kuitenkin ollut hillitympää kuin edellisinä
kausina ja joukkueesta löytyy myös kokeneempaa kaartia, joka jo
pidempään on HIFK:n punaista tähtipaitaa kantanut. Tähän joukkoon
lukeutuu Riku Pyhälä, hiljattain 28 vuotta täyttänyt puolustuksen
luottomies, joka HIFK-uransa aikana on jo yhtä ja toista ehtinyt
todistamaan. |
| 28.3.10 | Matias Astrada HIFK:honArgentiinalainen hyökkääjä Matias Astrada on HIFK:n tuorein sopimuspelaaja. |
| 27.3.10 | Tappio LahdessaLauantai-iltapäivänä Lahdessa pelattu harjoitusottelu ei HIFK:lle
loppujen lopulta suuria ilonaiheita tarjonnut. Heikon toisen puoliajan
myötä tuloksena oli tähtirintojen niukka tappio. Kotijoukkue City
Starsin voittonumerot Mukkulan tekonurmella olivat 2-1 (0-0). |
| 26.3.10 | Suomen Cupissa vastaan FC KontuHIFK:n ensimmäinen vastustaja Suomen Cupissa on selvinnyt.
Tähtirinnat kohtaavat Cupin kolmannen kierroksen ottelussa FC Kontun. |
| 25.3.10 | Lauantaina LahteenMaaliskuu lähenee loppuaan mutta vielä on aikaa yhdelle
harjoitusottelulle ennen kuunvaihdetta. Lauantai-iltapäivänä HIFK:lla
on jälleen ohjelmassa vierasreissu. Tällä kertaa kohteena on Lahti ja
Mukkulan tekonurmi, jossa isäntänä toimii paikallinen City Stars - yksi
HIFK:n tulevista vastustajista myös ensi kesän sarjapeleissä. |
| 22.3.10 | Immonen ja Kärkkäinen sopimuksiinHIFK on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Maalivahti Lauri
Immonen ja puolustaja Miikka Kärkkäinen edustavat tähtirintoja kaudella
2010. |
| 21.3.10 | Tasapeli TalissaIFK-viikonlopun toinen kohtaaminen tapahtui sunnuntai-iltapäivänä
Talin jalkapallohallissa. Tällä kertaa isäntäjoukkue HIFK sai
vastustajakseen toveriseuran Turusta eli Åbo IFK:n. Kahden Kakkosen
seuran välillä nähtiin varsin tasainen mittelö ja lopputuloksenakin oli
tasapeli numeroin 1-1 (1-1). |
| 20.3.10 | IFK:t kohtasivat KauniaisissaLauantai-iltapäivänä nähtiin viikonlopun ensimmäinen
IFK-kohtaaminen, kun GrIFK ja HIFK ottivat yhteen Kauniaisten
tekonurmella paikallisen pujottelurinteen kainalossa. Ottelu päästiin
pelaamaan hyvissä olosuhteissa pilvisen poutasään vallitessa.
Maalejakin nähtiin ja niiden tekemisessä kotijoukkue oli pykälän verran
parempi, joten lopputulokseksi jäi Granin voitto lukemin 2-1 (1-0). |
| 19.3.10 | Suomen Cupin 3. kierros arvottuTänään arvottiin Suomen Cupin kolmannen kierroksen otteluparit.
Tässä vaiheessa kilpailuun tulevat mukaan Ykkösen ja Kakkosen seurat,
joten Cup-urakkansa aloittaa myös HIFK. |
| 18.3.10 | IFK-viikonloppu edessäHarjoituskausi jatkuu ja pelejä riittää HIFK:lle tulevana
viikonloppuna kaksin kappalein. Vastassa ovat silloin toveriseurat
Kakkosen B-lohkosta. Lauantaina HIFK kohtaa Grankulla IFK:n
Kauniaisissa jäähallin viereisellä tekonurmella. Sunnuntaina
pelipaikkana toimii Talin jalkapallohalli ja silloin punapaitojen
vastustajaksi saapuvat Kanarialinnut eli Åbo IFK. |
| 17.3.10 | HIFK ja Suomen Cup 2010Jalkapallon sarjakauden alkuun on vielä puolitoista kuukautta, mutta
järjestyksessä 56. kertaa pelattava jalkapallon Suomen Cup on jo
täydessä vauhdissa. Uusiutuneeseen kilpailuun ilmoittautui tänä vuonna
271 suomalaista jalkapallojoukkuetta kaikilta eri sarjatasoilta. Mukana
ei kuitenkaan enää ole ikämies- tai A-junioriryhmiä, ja ensimmäiset
Cup-ottelut pelattiin jo tammikuussa. Kolmen ylimmän sarjatason seurat
jättävät Suomen Cupin alkukierrokset väliin, joten myös HIFK:n
edustusjoukkueen taival kohti Euroopan kenttiä alkaa vasta Cupin
kolmannelta kierrokselta. |
| 15.3.10 | Kaksi uutta pelaajasopimustaKevään edetessä HIFK:n pelaajapakka vielä täydentyy. Viimeisimmät tulokkaat punapaitaan ovat Eetu Koponen ja Ilkka Marin. |
| 14.3.10 | Niukka tappio HämeenlinnassaKeväisten harjoitusotteluiden sarja jatkui HIFK:n osalta
sunnuntai-iltapäivänä Hämeenlinnassa paikallisella Säästöpankki
Areenalla. Vastassa oli Ykkösen joukkue FC Hämeenlinna. Hyvävauhtisessa
pelissä nähtiin vain yksi maali ja siitä vastasi isäntäjoukkue.
Lopputuloksena siis FC Hämeenlinnan voitto lukemin 1-0 (1-0). |
| 13.3.10 | HIFK jääpallon Suomen mestari!Lauantaina Brahen kentällä pelatussa toisessa SM-finaaliottelussa
HIFK kaatoi Oulun Luistinseuran maalein 2-1 ja vei näin nimiinsä Suomen
mestaruuden otteluvoitoin 2-0. |
| 12.3.10 | Sunnuntaina HämeenlinnaanHarjoituskausi etenee ja sunnuntaina HIFK:n jalkapalloilijoilla on
jälleen pelipäivä. Tällä kertaa tähtirinnoilla on edessään vierasmatka
pohjoisen suuntaan. Pyhäpäivänä Hämeenlinnan Säästöpankki Areenalla
pelattavaa harjoitusottelua isännöi FC Hämeenlinna, jo pidemmän aikaa
Ykkösessä vaikuttanut joukkue. |
| 8.3.10 | Petri Heinänen jatkaa HIFK:ssaPuolustaja Petri Heinänen edustaa HIFK:ta myös kaudella 2010. Pitkän
liigakokemuksen omaava Heinänen lukeutuu tähtirintojen ehdottomiin
luottopelaajiin. |
| 7.3.10 | Tappio TikkurilassaSunnuntai-iltana HIFK pelasi talvikauden ensimmäisen
harjoitusottelunsa ulkoilmassa. Tikkurilan urheilupuiston tekonurmella
käytyä kamppailua isännöi paikallinen TiPS. Maalirikkaassa ottelussa
vantaalaiset onnistuivat viimeistelyssä tehokkaammin ja niinpä
lopputuloksena oli kotivoitto lukemin 3-2 (2-1). |
| 5.3.10 | HIFK sai Fortum TutorinJohan Treuthardt valmentamaan pienimpien valmentajia. |
| 5.3.10 | Takaisin töihinOmatoimisen harjoittelun merkeissä vietetty hiihtolomaviikko on
takana ja HIFK palannut sorvin ääreen koko joukkueen voimin.
Pelaamaankin olisi tarkoitus taas päästä tänä viikonloppuna.
Vantaalainen TiPS isännöi sunnuntai-iltapäivän harjoitusottelua, joka
käydään Tikkurilan urheilupuiston tekonurmella. |
| 3.3.10 | Haastattelussa Markus TannerViime vuosina HIFK:n pukukopissa on käynyt melkoinen liikenne sekä
sisään- että ulospäin. Pelaajia on tullut ja mennyt välillä turhankin
kiivaaseen tahtiin. Kaikeksi onneksi joukkueessa on kuitenkin jäljellä
myös sitä kaartia, jonka ura punapaidassa ei ole jäänyt yhden tai
kahden kauden mittaiseksi. Tähän joukkoon lukeutuu Markus Tanner,
tähtirintojen 27-vuotias puolustaja. |
| 1.3.10 | Liity HIFK-fudiksen LinkedIn-ryhmään |
| 25.2.10 | HIFK kuuluu Bolliksellehifksoccer.fi-sivuston lukijoiden viesti on selvä: HIFK kuuluu Bollikselle. Useampi kuin kaksi kolmesta äänestykseen osallistuneesta (n=351) oli sitä mieltä, että HIFK:n kuuluu pelata kotiottelunsa Pallokentällä. Kaikki muut vaihtoehdot saivat lähinnä muutamia hajaääniä. Toiseksi ja kolmanneksi tulleiden vaihtoehtojen (Väiski ja Finski) yhteenlaskettu äänimäärä ei yltänyt edes viiteentoista prosenttiin. |
| 24.2.10 | IFK-turnaus maaliskuussaPerinteinen IFK-seurojen välinen kamppailu herätetään henkiin
maaliskuussa, kun HIFK isännöi Espoon Solvallassa pelattavaa
tähtirintojen jalkapalloturnausta. Kentällä kohtaavat sekä seurojen
edustusjoukkueet että nuorimmat yhteiset juniorijoukkueet. |
| 19.2.10 | SalPa - HIFK peruutettu |
| 13.2.10 | Tylyt numerot EspoossaLauantai-iltapäivän harjoitusottelu Esport Arenalla ei vierailevalle
HIFK:lle suuria ilonaiheita tarjonnut. Kotijoukkueena toiminut
Pallohonka rankaisi tähtirintojen virheistä tehokkaasti ja vei näin
mittelön nimiinsä tylyin lukemin 5-0 (2-0). Ottelun erikoisuus oli
Pallohongalle tuomitut kolme rangaistuspotkua, joista jokainen myös
johti maaliin. |
| 11.2.10 | Pallohonka toistamiseenPari viikkoa harjoitteluun keskittynyt HIFK pääsee lauantaina taas
pelaamisen makuun. Espoossa ylihuomenna pelattavaa harjoitusottelua
isännöi Kakkosen B-lohkon Pallohonka. Pakkasten yhä jatkuessa
kumpaakaan joukkuetta tuskin haittaa, että ottelu siirrettiin Esport
Arenalle eli sisätiloihin pelattavaksi. |
| 9.2.10 | Haastattelussa Miikka SuikkiPitkä ja luminen harjoituskausi on edennyt helmikuulle. Paljon on
työtä jo takana mutta vielä enemmän edessä ennen kun jalkapallokausi
2010 toden teolla saadaan käyntiin. Tämän vuoden alusta alkaen HIFK:n
valmennusjohto nimeää joka kuukausi joukkueesta yhden ansioituneen
pelaajan. Ensimmäinen valinta eli tammikuun pelaaja on Miikka Suikki,
punapaitojen 24-vuotias hyökkääjä. |
| 7.2.10 | Uusia pelaajasopimuksiaLumesta ja pakkasesta huolimatta kevät lähestyy ja vähitellen myös HIFK:n jalkapallojoukkue on
muotoutumassa. Lauantaina allekirjoitettiin neljä uutta
pelaajasopimusta. Lisäksi taustaryhmä vahvistui yhdellä
fysioterapeutilla. |
| 3.2.10 | KäPa-ottelu peruutettu |
| 30.1.10 | Raskain jaloin TalissaTammikuun harjoitusputki päättyi HIFK:n osalta lauantaiaamupäivän
otteluun Talin jalkapallohallissa. Vastustajana ja samalla
isäntäjoukkueena toimi FC Viikinkien A-juniorijoukkue. Ottelun taso ei
varsinaisesti päätä huimannut mutta muutama komea maali sentään
nähtiin. Lopputulokseksi kirjattiin tähtirintojen voitto lukemin 1-4
(0-3). |
| 28.1.10 | Harjoitusottelu lauantainaYlihuomenna pelataan taas. HIFK:lla on lauantaina aamupäivällä
edessään talven neljäs harjoitusottelunsa. Pelipaikka on tuttu Talin
jalkapallohalli mutta tällä kertaa tähtirinnat ovat vierasjoukkueen
roolissa. Ottelua isännöi FC Viikinkien A-juniorijoukkue, joka päätti
viime kautensa nousujuhliin. |
| 27.1.10 | Otteluohjelma 2010Kakkosen A-lohkon otteluohjelma kaudelle 2010 on julkaistu. |
| 25.1.10 | Jääpallo kiinnostaa enitenHIFK:n jalkapallokannattajat seuraavat jalkapallokauden ulkopuolella hifksoccer.fi-sivuston seuraajien mukaan ensisijaisesti jääpalloa. Kyselyyn vastasivat pitkälti kolmattasataa vastaajaa, joista 44% pitää jääpalloa talvikauden HIFK-lajinaan. |
| 23.1.10 | Okkonen ja Kastrati sopimuksiinHIFK on solminut pelaajasopimuksen kahden hyökkääjän kanssa. Sami
Okkonen ja Mergim Kastrati edustavat tähtirintoja kaudella 2010. |
| 22.1.10 | Tähtirinnoille täystyrmäysPerjantai-iltana HIFK pelasi toisen harjoitusottelunsa tämän vuoden
puolella. Myyrmäki-hallissa käytyä kamppailua isännöi Ykkösessä monta
vuotta pelannut PK-35. Kotijoukkue piti tempon korkealla pudottaen
vieraat toisella puoliajalla kyydistä. Lopputulokseksi kirjattiin näin
vantaalaisten voitto tennislukemin 6-0 (1-0). |
| 20.1.10 | Perjantaina vastassa PK-35Talven harjoitusottelut saavat HIFK:n osalta jatkoa
perjantai-iltana. Tällä kertaa tähtirinnoilla on edessään vierasreissu
joka suuntautuu kaupunginrajan pohjoispuolelle. Myyrmäki-hallissa
pelattavaa ottelua isännöi Vantaan ykkösseura PK-35, monta vuotta
Ykkösessä kohtalaisen hyvällä menestyksellä vaikuttanut joukkue. |
| 18.1.10 | SopimuspelaajatValmistautuminen jalkapallokauteen 2010 on HIFK:n osalta täydessä
vauhdissa. Harjoitukset pyörivät toista kuukautta ja mukana on ollut
niin uusia kuin vanhojakin pelaajia. Myös ensimmäiset pelaajasopimukset
kaudelle 2010 on allekirjoitettu. |
| 17.1.10 | Toinen harjoitusottelu takanaSunnuntai-iltapäivänä HIFK pelasi talvikauden toisen
harjoitusottelunsa. Talin jalkapallohalliin saapui vierailulle PK-35:n
A-juniorijoukkue, ikäluokkansa viime kauden Suomen mestari. Varsin
kaksijakoisen ottelun päätteeksi lopputulokseksi kirjattiin
tähtirintojen voitto maalein 3-2 (2-0). |
| 15.1.10 | Sunnuntai on pelipäiväJoulupyhät ovat takanapäin ja HIFK palannut harjoituksiin reilu
viikko sitten. Ylihuomenna tähtirinnoilla on edessään vuosikymmenen
ensimmäinen ja talvikauden toinen harjoitusottelunsa. Talin
jalkapallohalliin saapuu vierailulle PK-35:n A-juniorijoukkue, joka
päätti viime kautensa mestaruusjuhliin. | 2009 |
| 22.12.09 | Harjoitusottelut 2010Viime lauantaina HIFK pelasi talvikauden ensimmäisen
harjoitusottelunsa vastustajanaan Pallohonka. Lisää on luvassa
tammikuun puolella. Pääpiirteittäin tähtirintojen otteluohjelma on
selvillä maaliskuun loppuun saakka. |
| 22.12.09 | Rauhallista joulua - Fridfull julRauhallista joulua - Fridfull jul |
| 19.12.09 | HIFK voitokas harjoitusottelussaTämän talven harjoitusottelut alkoivat HIFK:n osalta
lauantai-iltapäivänä Esport Arenalla. Vastustajana ja samalla
kotijoukkueena toimi Kakkosen B-lohkossa pelaava Pallohonka.
Runsasmaalisen kohtaamisen päätteeksi loppunumerot olivat punapaitaisen
vierailijan hyväksi 1-6 (0-4). |
| 17.12.09 | HIFK-kalenteri 2010 nyt myynnissäTyylikkäät kauden 2010 kalenterit ovat nyt myynnissä! Voit tilata esimerkiksi pukinkonttiin haluamasi määrän kalentereita. Hinta on 20 euroa! |
| 15.12.09 | 2010 Kausikortit nyt myynnissä!Tyylikkäät kauden 2010 kausikortit ovat nyt myynnissä! Voit tilata esimerkiksi
pukinkonttiin haluamasi määrän lippuja näillä sivuilla olevalla lomakkeella! Hinta on muuttumaton 50/20 euroa! Huom! Kaikille 31.12. mennessä lippunsa maksaneille HIFK-aiheinen yllätyspalkinto! |
| 3.12.09 | Haastattelussa Jani HonkavaaraHIFK:n edustusjoukkueen päävalmentajana kaudella 2010 toimii Jani
Honkavaara. Pitkän pelaajauran tehnyt "Honsu" on valmentajana nuori,
mutta motivoitunut ja kehityskelpoinen. Tässä haastattelussa 33-vuotias
Honkavaara kertaa menneitä vaiheitaan jalkapallon parissa ja valottaa
samalla tulevan kauden suunnitelmia HIFK:n osalta. |
| 26.11.09 | Hanki itsellesi HIFK-retropelipaita! |
| 19.11.09 | Kauden 2010 lohkojako selvilläTorstaina koolla ollut Suomen Palloliiton liittohallitus on
vahvistanut SPL:n järjestämien sarjojen lohkojaot. Mitään suuria
muutoksia ei ensi kauden lohkojakoon ole tullut. HIFK jatkaa Kakkosen
muiden helsinkiläisseurojen tapaan lohkossa A. |
| 7.11.09 | HIFK-kalenteri 2010HIFK jalkapallo julkaisee kalenterin vuodelle 2010. Kalenterissa on kuvia
jotka "seurakuvaaja" Henrik Alfthan on kauden aikana eri tapahtumissa ottanut.
Niin edustusjoukkueen kun junioreiden tapahtumat tulevat esille. HIFK-kalenteri
on oiva joululahja läheisimmille. Mukana ovat myös suomen- kun ruotsinkieliset nimipäivät |
| 30.10.09 | Ensimmäinen Akademi-kausi takanaVuosi sitten HIFK:n jalkapallotoiminnan terävimmän kärjen tuntumassa
tapahtui rakenteellinen muutos. Kolmoseen noussut HIFK/2 sekä seuran
B-juniorit yhdistettiin Akademi-nimen alle. Pitkän tähtäimen
tavoitteena on kehittää Akademille omanlaisensa kulttuuri sekä koulia
pelimiehiä HIFK:n edustusjoukkueelle. Ensimmäinen toimintakausi sisälsi
sekä myötä- että vastoinkäymisiä, mutta kehityksen ensimmäiset askeleet
on joka tapauksessa nyt otettu. |
| 27.10.09 | Jani Honkavaara HIFK:n valmentajaksiHIFK:n edustusjoukkueen uusi päävalmentaja on selvillä. Tähtirintoja luotsaa ensi kaudella Jani Honkavaara. |
| 26.10.09 | Kapteenin puheenvuoroJalkapallokausi 2009 päättyi HIFK:n osalta monien vaiheiden jälkeen
seitsemänteen sijaan Kakkosen A-lohkossa. Mennyttä kesää kerrataan
vielä yhden haastattelun verran. Tapahtumista kentällä ja sen ulkopuolella
kertoo joukkueen kapteeni ja keskikentän luottomies, Peter Standertskjöld-Nordenstam. |
| 25.10.09 | Kausi päätettyEdustusjoukkue, seuran muut miesten joukkueet, hallitus sekä junioritoimihenkilöt viettivät kaudenpäättäjäisiä 24.10.2009 Nevaksessa. |
| 18.10.09 | Vuosi HIFK:n valmentajana: Gert RemmelTasan vuosi sitten tällä sivustolla ilmoitettiin virolaisen Gert
Remmelin olevan HIFK:n edustusjoukkueen uusi valmentaja. Aiemmin tällä
viikolla FC Honka ilmoitti palkanneensa Remmelin ensi kaudeksi
liigajoukkueensa valmennusryhmään. Työurakka tähtirinnoissa jäi siis
yhden vuoden mittaiseksi. Millainen tämä vuosi oli, siitä Remmel kertoo
tässä haastattelussa. |
| 14.10.09 | Kauden 2009 tilastokatsausPäättyneellä kaudella HIFK pelasi 26 sarjaottelua Kakkosen
A-lohkossa. Seuraavassa käydään läpi maalintekijät, varoitukset sekä
punaista tähtipaitaa kaudella 2009 kantaneet pelaajat. |
| 11.10.09 | Avoin kirje valmentajilta
|
| 11.10.09 | Kausi päättyi tasapeliinJalkapallokausi 2009 on päättynyt. Kakkosen A-lohkon viimeinen
ottelukierros pelattiin sunnuntaina ja HIFK:n osalta tämä merkitsi
Pallokerho Keski-Uusimaan kohtaamista kotona Töölön Pallokentällä.
Aurinkoisessa syyssäässä käyty kamppailu tarjosi tasaista vääntöä mutta
maalit jäivät tällä kertaa näkemättä. Niinpä tulostaululla komeilivat
90 minuutin jälkeen kiikarilukemat 0-0. |
| 9.10.09 | Otteluennakko: HIFK - PK Keski-Uusimaa, 11.10. 2009Vähiin käy ennen kun loppuu. Jalkapallokauden 2009 viimeinen
ottelukierros Kakkosen A-lohkossa on edessä tulevana viikonloppuna.
Pitkään vieraskenttiä kolunnut HIFK palaa lähes kahden kuukauden tauon
jälkeen vihdoinkin kotimaisemiinsa. Tähtirintojen vieraaksi saapuu
sunnuntai-iltapäivänä Pallokerho Keski-Uusimaa ja pelipaikkana toimii
luonnollisesti Töölön Pallokenttä. |
| 8.10.09 | Kauden viimeinen ottelu sunnuntaina!Jalkapallokausi 2009 päättyy HIFK:n osalta tulevana viikonloppuna.
Kakkosen A-lohkossa pelataan sunnuntaina viimeinen ottelukierros ja sen
jälkeen alkaakin pitkä talvinen tauko. |
| 7.10.09 | Haastattelussa Petri HeinänenViime vuosikymmenien saatossa HIFK:n riveissä on harvemmin nähty
pelaajia, jotka ovat uransa aikana vaikuttaneet A-maajoukkueessa. Tällä
kaudella tähtirinnoilla on kuitenkin ollut kokoonpanossaan
sinivalkoinen edustuspelaaja. Hän on puolustaja Petri Heinänen, 33,
jonka ansioluetteloon mahtuu kolmen maaottelun lisäksi mm. kaksi Suomen
mestaruutta Tampere Unitedissa. |
| 5.10.09 | Haastattelussa Jussi LeppälahtiPitkä ja vaiherikas jalkapallokausi lähestyy loppuaan. HIFK varmisti
sarjapaikkansa Kakkosessa viime viikonvaihteessa, mutta yksi ottelu on
tähtirinnoilla vielä jäljellä. Hyvään vireeseen päässyt IFK lähtee
tavoittelemaan voittoa myös viimeisestä pelistään, vakuuttaa
punapaitojen 23-vuotias keskikenttäpelaaja Jussi Leppälahti. |
| 3.10.09 | Voitto Käpylässä, sarjapaikka varmistettuLauantai-iltapäivänä pelatusta Kakkosen A-lohkon paikallisottelusta
ei panosta puuttunut. Isäntäjoukkue KäPa taisteli edelleen noususta kun
taas vieraileva HIFK tarvitsi pisteitä varmistaakseen sarjapaikkansa.
Vaihtelevissa olosuhteissa pelattu tasainen ottelu kääntyi lopulta
tähtirintojen hyväksi ja vierasvoitto kirjattiin lukemin 0-1 (0-0). |
| 1.10.09 | Otteluennakko: KäPa - HIFK, 03.10. 2009Jalkapallokausi lähestyy päätepistettään ja tulevana lauantaina HIFK
pelaa syksyn viimeisen vierasottelunsa. Mitään pitkää reissua
tähtirinnat eivät kuitenkaan joudu tekemään sillä edessä oleva
kamppailu käydään Käpylän urheilupuistossa. Isäntäjoukkueena toimii
luonnollisesti Käpylän Pallo, joka lukeutuu Kakkosen A-lohkon
kärkijoukkueisiin. |
| 26.9.09 | HIFK:lle tärkeä voittoLauantai-iltapäivänä Hyvinkään urheilupuistossa pelatusta
jalkapallo-ottelusta ei panosta puuttunut, kun vierasjoukkue HIFK ja
paikallinen HyPS kamppailivat sarjapisteistä Kakkosen A-lohkossa.
Aurinkoisessa ja lämpimässä syyssäässä käyty taisto kääntyi lopulta
tähtirintojen hyväksi. Vierasvoitto kirjattiin numeroin 0-2 (0-0). |
| 24.9.09 | Otteluennakko: HyPS - HIFK, 26.09. 2009Jalkapallosyksy lähestyy loppuaan ja ylihuomenna HIFK
pelaa kauden viimeisen sarjaottelunsa Helsingin ulkopuolella. Pisteistä
kamppaillaan tällä kertaa hiukan pohjoisempana, tarkemmin sanottuna
Hyvinkäällä. Siellä tähtirintoja isännöi lauantai-iltapäivänä kaupungin
johtava jalkapalloseura HyPS. |
| 19.9.09 | Tappio KotkassaPitkään odotettu ja jo kertaalleen heinäkuulta siirretty HIFK:n ja
KTP:n kohtaaminen Kotkassa saatiin vihdoin lauantai-iltapäivänä pois
päiväjärjestyksestä. Mitään suurta jännitysnäytelmää ei Arto Tolsa
Areenalla koettu mutta ainakin KTP:n tämän kauden suurin kotiyleisö
saattoi poistua paikalta tyytyväisenä näkemäänsä. Taiston tauottua
tulostaululla komeilivat nimittäin isäntien voittolukemat 3-1 (2-0). |
| 17.9.09 | Otteluennakko: KTP - HIFK, 19.09. 2009Jalkapallokauden ratkaisuottelut ovat käynnissä ja Kakkosen
A-lohkossa pelit jatkuvat täyden kierroksen voimin jälleen tulevana
viikonloppuna. Yksi mielenkiintoisimmista kamppailuista käydään
lauantaina Kotkassa. Kahden perinteisen jalkapalloseuran kohtaamisessa
vierasjoukkue HIFK:ta isännöi maineikas KTP. |
| 16.9.09 | Freestylefutiksen valtikka taas HIFK:lle |
| 15.9.09 | Tähtirinnoille revanssi KiffenistäTiistai-iltana pelattiin tämän kauden toinen Klassikern, kun HIFK
kohtasi isäntäjoukkueena tällä kertaa toimineen Kiffenin Töölön
Pallokentällä. Paikallispeli eteni tasaisissa merkeissä ja pistejako
vaikutti pitkään todennäköisimmältä lopputulokselta. Lisäajalla
tähtirinnat kuitenkin iskivät ottelun ainoan maalin ja näin päätyi
täysi pistepotti punapaitaiselle vierasjoukkueelle lukemien 0-1 (0-0)
turvin. |
| 14.9.09 | Otteluennakko: Kiffen - HIFK, 15.09. 2009Kakkosen A-lohko jatkuu HIFK:n osalta tiiviisti työn merkeissä.
Tuskin on hikeä ehditty pyyhkiä sunnuntain Joutsenon vierailun jäljiltä
kun jälleen on aika astella vihreälle veralle sarjapisteistä
taistelemaan. Tiistai-iltana nähdään tämän kauden toinen Klassikern,
kun on Kiffenin vuoro isännöidä Bolliksella käytävää perinteistä
paikalliskamppailua. |
| 13.9.09 | HIFK voittoon JoutsenossaSunnuntain kunniaksi HIFK:n keikkabussi kaartoi kohti kaakkoisrajaa,
tarkemmin sanottuna nykyisin Lappeenrannan kaupunkiin kuuluvaan
Joutsenoon. Siellä vastaan asettui paikkakunnan punamustaraitainen
joukkue eli Kultsu FC. Yhdeksänkymmenen minuutin pelaamisen jälkeen
tulostaululla komeilivat lukemat 1-4 (0-3) vierasvoiton merkiksi ja
näin tähtirinnat veivät täyden pistepotin mennessään. |
| 11.9.09 | Otteluennakko: Kultsu FC - HIFK, 13.09. 2009Viikonloppu kolkuttaa jo ovelle ja sen myötä jatkuvat myös syksyn
ratkaisuottelut Kakkosen A-lohkossa. HIFK:n keikkabussi suuntaa tällä
kertaa kohti itää sillä sunnuntaina pisteistä kamppaillaan nykyisin
Lappeenrantaan kuuluvassa Joutsenossa. Isäntäjoukkueena toimii Kultsu
FC, paikkakunnan johtava jalkapalloseura. |
| 6.9.09 | Bruun torjui pisteet punapaidoilleSunnuntai-iltapäivänä ohjelmassa oli kahden toveriseuran
kohtaaminen, kun GrIFK ja HIFK iskivät yhteen Kauniaisten
keskuskentällä. Ottelu oli tärkeä molemmille joukkueille ja niinpä
sateen liukastamalla kentällä nähtiinkin enemmän kamppailua kuin
pelillisiä hienouksia. Täyden pistepotin korjasi nimiinsä lopulta
punapaitainen vierasjoukkue tuloksella 0-2 (0-0). |
| 4.9.09 | Otteluennakko: GrIFK - HIFK, 06.09. 2009Parin viikon mittainen sarjatauko on ohi ja HIFK palaa sunnuntaina
jälleen tositoimiin Kakkosen A-lohkossa. Nyt eletään jo syyskuuta joten
kotimainen jalkapallokausi lähestyy hiljalleen loppuaan: pelit
vähenevät mutta panokset kovenevat. Tähtirintojen vieraskiertue alkaa
Kauniaisista, jossa paikallinen Grankulla IFK isännöi pyhäpäivän
ottelua. |
| 4.9.09 | Gallupit kovassa käytössäHIFK:n kotisivujen jälleen käyttöön saatu galluptyökalu on osoittautunut erittäin suosituksi. |
| 2.9.09 | Loppukirin aikaKakkosen A-lohko palaa viikonvaihteessa lyhyeltä sarjatauoltaan ja
edessä ovat syksyn ratkaisuottelut. Sarjasta on jäljellä enää noin
neljäsosa, eli joukkueesta riippuen 6-7 ottelua. Kausi on siis
kääntymässä loppusuoralle ja A-lohkon tilanne on jännittävä sekä nousu-
että putoamistaistelun osalta. |
| 1.9.09 | Niko Hänninen siirtyy HIFK:honHyökkääjä Niko Hänninen siirtyy loppukaudeksi HIFK:n riveihin.
22-vuotias Hänninen on aikaisemmin tällä kaudella edustanut FC
Kuusankoskea. |
| 23.8.09 | MP nollasi HIFK:nSunnuntaipäivän ainoassa Kakkosen A-lohkon ottelussa kohtasivat
perinteiset HIFK ja Mikkelin Palloilijat. Hyvissä olosuhteissa Töölön
Pallokentällä käyty kamppailu kääntyi jo melko varhaisessa vaiheessa
sinipaitojen eduksi. Loppuvihellyksen hetkellä Bolliksen tulostaululla
komeilivat näin vierasvoittoa merkitsevät lukemat 0-2 (0-2). |
| 21.8.09 | Otteluennakko: HIFK - MP, 23.08. 2009Lyhyt syystauko on lähestymässä mutta vielä tulevana viikonloppuna
pelataan täysi ottelukierros Kakkosen A-lohkossa. HIFK:n osalta edessä
on jo tämän kauden viimeistä edellinen kotiottelu. Tähtirintojen
sunnuntaisena vastustajana toimii Mikkelin Palloilijat joten Töölön
Pallokentällä nähdään kahden perinteisen seuran yhteenotto. |
| 21.8.09 | Jirijoonas Kanthin tuomio kumottuUrheilun oikeusturvalautakunta on kumonnut HIFK:n keskikenttäpelaaja
Jirijoonas Kanthin neljän ottelun pelikiellon. Kyseisen tuomion
langetti viime toukokuussa Palloliiton kurinpitovaliokunta. Kanthin
väitettiin syyllistyneen rasistiseen käytökseen ottelussa PK
Keski-Uusimaa - HIFK. |
| 16.8.09 | HIFK voitti paikallistaistonSunnuntai-illan paikalliskamppailussa kohtasivat isäntäjoukkue HIFK
ja vierailija Laajasalon Palloseura. Tuulisessa Talin urheilupuistossa
ei avausjaksolla maaleja nähty mutta toisella puoliajalla hanat
aukenivat myös kentän puolella. Enemmän pisteiden tarpeessa ollut
kotijoukkue karkasi johtoon ja lopulta voittoon numeroin 3-1 (0-0). |
| 14.8.09 | Otteluennakko: HIFK - LPS, 16.08. 2009Eilisen harjoitusottelun jälkeen koittaa taas tosipelien aika, kun
viikonloppuna kamppaillaan sarjapisteistä Kakkosen A-lohkossa. Talin
urheilupuistossa nähdään sunnuntai-iltana jälleen paikallisottelu.
HIFK:n vieraaksi saapuu nimittäin tällä kertaa Saaristo-Helsingin
ylpeys eli Laajasalon Palloseura. |
| 13.8.09 | Espanyol B tyly vierasTorstai-illan kansainvälinen jalkapallotapahtuma Töölön
Pallokentällä kulki vahvasti vierasjoukkueen komennossa. RCD Espanyol B
hallitsi peliä ja toimitti tasaisin väliajoin pallon HIFK:n maaliin.
Numerot olivat lopulta varsin tylyt sillä vierasvoitto kirjattiin
lukemin 0-5 (0-2). |
| 12.8.09 | HIFK - Espanyol B torstainaTöölön Pallokentällä pelataan torstai-iltana kansainvälinen
ystävyysottelu. HIFK:n vieraaksi saapuu tuolloin RCD Espanyol B,
Espanjan pääsarjassa pelaavan Espanyolin reservijoukkue. |
| 9.8.09 | Tasapeli KuusankoskellaSunnuntaina HIFK kävi FC Kuusankosken vieraana Kymenlaaksossa.
Ottelu Kakkosen A-lohkossa eteni tasatilanteessa lähes alusta loppuun.
Isäntäjoukkue karkasi johtoon kaksi kertaa, mutta tähtirintojen
kuittaus seurasi varsin nopeasti molemmilla kerroilla. Niinpä
lopputuloksena olikin pistejakoa merkitsevä 2-2 (1-1). |
| 8.8.09 | Espanyol B saapuu HIFK:n vieraaksiTöölön Pallokentällä nähdään ensi torstaina kansainvälistä väriä.
HIFK pelaa silloin ystävyysottelun ja vastustajana toimii RCD Espanyol
B. Kyseessä on Espanjan pääsarjassa pelaavan Espanyolin reservijoukkue,
josta löytyy niin nuorten maajoukkuetähtiä kuin La Liga-kokemusta
omaavia pelaajia. |
| 7.8.09 | Otteluennakko: FC Kuusankoski - HIFK, 09.08. 2009Parin viimeisen kuukauden ajan lähinnä kotimaisemissaan pelannut
HIFK pääsee vaihteeksi tekemään hiukan keskimääräistä pidemmän
vierasreissun. Sunnuntaina tähtirintojen tie vie nimittäin Kymijoen
varrelle, hyvän matkaa pääkaupungista koilliseen. Kakkosen A-lohkon
ottelua isännöi paikallinen FC Kuusankoski. |
| 5.8.09 | HIFK/3 varmisti nousunsaKeväällä muodostettu HIFK:n kolmosjoukkue on kulkenut voitosta
voittoon läpi kauden. Keskiviikkoiltana HIFK/3 varmisti jo nousun
Kuutoseen kaudeksi 2010. |
| 3.8.09 | Veikkaus on suomalaisen jalkapallon tukipilariVaikka suurin osa veikkaajista havitteleekin elämäänsä
pelijännitystä ja voittoja, jää suuren yleisön pelinappuloista
merkittävä osa jaettavaksi eteenpäin. Veikkauksen tuoton kanavoituminen
on valtakunnallisessa mielessä merkittävä niin liikunnan, kulttuurin,
tieteen ja nuorisotyön kannalta. Oman osansa siitä lohkaisee vuosittain
myös suomalainen jalkapallo. |
| 2.8.09 | Niukka tappio sarjajohtajalleSunnuntai-iltana Talin urheilupuistossa nähtiin varsin tasaväkinen
ja tiivistunnelmainen paikalliskamppailu. Lyhyt sadekuuro loppui
sopivasti ennen pelin alkua joten sekä isäntäjoukkue HIFK että
vierailija Gnistan saattoivat keskittyä olennaiseen hyvissä
olosuhteissa. Pitkään maalittomana edennyt ottelu ratkesi lopulta
keltapaitojen eduksi. Gnistanin vierasvoitto kirjattiin lukemin 0-1
(0-0). |
| 31.7.09 | Otteluennakko: HIFK - Gnistan, 02.08. 2009Pelit Kakkosen A-lohkossa jatkuvat jälleen viikonloppuna. Lyhyen
vierasmatkan jälkeen HIFK:lla on ohjelmassa taas kotiottelu Talin
urheilupuistossa. Tähtirintoja vastaan asettuu sunnuntai-iltana
Oulunkylän ylpeys IF Gnistan, joten luvassa on epäilemättä
mielenkiintoinen paikalliskamppailu. |
| 30.7.09 | Aleksi Ristola jatkaa HIFK:ssaHyökkääjä Aleksi Ristola edustaa HIFK:ta kauden 2009 loppuun saakka. |
| 29.7.09 | Viime hetken tappio PorvoossaKeskiviikkoiltana nähtiin Porvoon urheilukentällä harvinaisen
kaksijakoinen jalkapallo-ottelu. Ensimmäistä puoliaikaa hallitsi
kotijoukkue FC Futura ja tauon jälkeen tahdin kentällä määräsi
vierailija HIFK. Tasapeliin ei kuitenkaan päädytty, sillä ottelussa
pelattiin vielä harvinaisen pitkä lisäaika. Sen päätteeksi
tulostaululle jäivät kotijoukkueen voittonumerot 3-2 (2-0). |
| 27.7.09 | Otteluennakko: FC Futura - HIFK, 29.07. 2009Kesä on nyt parhaimmillaan mutta jalkapalloilijat eivät lomaile.
Viikonlopun ottelut ovat jo historiaa ja keskiviikkona pelataan taas.
Pitkän kotiotteluiden putken jälkeen HIFK käy vaihteeksi vieraissa.
Matka ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkä, sillä Porvoo on lähellä ja
siellä pelattavaa ottelua isännöi FC Futura. |
| 26.7.09 | Maalijuhla pyhäpäivän kunniaksiSunnuntai-iltana maalihanat olivat auki jo alusta alkaen, kun HIFK
ja Warkauden Jalkapalloklubi kohtasivat Kakkosen A-lohkon ottelussa.
Kotiyleisöllä riitti nähtävää sillä 90-minuuttisen aikana verkot
heiluivat peräti seitsemän kertaa. Ahkerammin osumia tehtaili
punapaitainen kotijoukkue ja niinpä ottelun voitto kirjattiin IFK:lle
lukemin 5-2 (3-1). |
| 24.7.09 | Otteluennakko: HIFK - Warkaus JK, 26.07. 2009Sarjakausi on Kakkosen A-lohkon osalta nyt tarkalleen puolivälissä.
Jokainen joukkue on kohdannut toisensa kerran. Tänä viikonloppuna
siirrytään siis jo syyskierroksen puolelle. HIFK:n ensimmäinen
vastustaja sarjan jälkipuoliskolla on Warkauden Jalkapalloklubi, joka saapuu Talin
urheilupuistoon tulevana sunnuntaina. |
| 22.7.09 | B-juniorit innolla syyskauteenKesätauko alkaa olla takanapäin ja syyskauden pelit lähestyvät hyvää
vauhtia. HIFK:n B-junioreiden kausi jatkuu kahdella joukkueella mutta
nyt kahdella eri sarjatasolla. HIFK/Red aloittaa syksyn urakkansa jo
ensi lauantaina, kun ohjelmassa on B-poikien Ykkösen avauskierros.
Farmijoukkueena toimiva HIFK/White puolestaan saa odottaa sarjapelejä
hiukan pitempään sillä B-poikien Kolmonen jatkuu vasta reilun parin
viikon kuluttua. |
| 20.7.09 | Atte Ranta PM-turnaukseenHIFK:n edustusjoukkueen maalivahti Atte Ranta on valittu
U17-maajoukkueen 18 pelaajan ryhmään, joka edustaa Suomea avoimessa
Pohjoismaiden mestaruusturnauksessa. Kahdeksan maan turnaus pelataan
Norjan Trondheimissa heinä-elokuun vaihteessa. |
| 18.7.09 | Tapahtumarikas tasapeli TalissaAlle kaksi vuorokautta edellisen ottelunsa jälkeen HIFK nähtiin
jälleen tositoimissa Kakkosen A-lohkossa. Vaikka pelin taso ei päätä
huimannut, tarjosivat isännät ja vierasjoukkue KTP yleisölle sangen
tapahtumarikkaan jalkapallonäytöksen. Maalejakin ottelussa nähtiin ja
molempien onnistuttua kahteen kertaan kirjattiin lopputulokseksi
tasapeli numeroin 2-2 (0-1). |
| 17.7.09 | Otteluennakko: HIFK - KTP, 18.07. 2009Kahden ottelun viikko ja samalla koko sarjan ensimmäinen puolisko
päättyy HIFK:n osalta lauantaina. Eilisen paikallisottelun jäljiltä
ehditään tuskin hikiä pyyhkiä, kun vihellys jälleen kuuluu pelin
merkiksi. Talin urheilupuistoon saapuu tähtirintojen vieraaksi tällä
kertaa KTP, kaksinkertainen Suomen mestarijoukkue Kotkasta. |
| 17.7.09 | Tom Jokinen 50 vuottaPitkän linjan HIFK-mies, seuraa lähes kaikissa mahdollisissa
tehtävissä palvellut Tom Jokinen täyttää tänään 50 vuotta. Merkkipäivän
kunniaksi kertaamme Tompan monipuolisia vaiheita tähtirinnoissa ja
samalla koko HIFK:n jalkapallon lähihistoriaa, päivänsankarin omilla
kommenteilla luonnollisesti höystettynä. |
| 16.7.09 | Klassikern päättyi Kiffenin riemuunTorstai-iltana oli jälleen ottelun aika Kakkosen A-lohkossa. Ja
tällä kertaa oli kyseessä aito paikalliskamppailu, kun HIFK ja Kiffen
ottivat yhteen Töölön Pallokentällä. Taistelu oli kovaa kuten näiden
kahden joukkueen kohdatessa asiaan kuuluukin. Itse maalinteossa
terävämpi oli tällä kertaa vierasjoukkue ja niinpä Kiffen saalisti
täyden pistepotin lukemilla 1-2 (0-2). |
| 16.7.09 | Tänään: HIFK - KiffenOdotetun paikalliskamppailun aika koittaa vihdoinkin, kun HIFK ja Kiffen tänä iltana kohtaavat Töölön Pallokentällä. |
| 15.7.09 | Ajatuksia paikallispelin alla: Anton SwanljungParin vuoden tauon jälkeen HIFK ja Kiffen pelaavat jälleen samalla
sarjatasolla. Joukkueiden tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen
nähdään torstaina, luonnollisesti Töölön Pallokentällä. Tunnelmista
derbyn alla kertoo Anton Swanljung, yksi punapaitojen nousevista
nuorista kyvyistä. |
| 14.7.09 | Otteluennakko: HIFK - Kiffen, 16.07. 2009Pelit Kakkosen A-lohkossa jatkuvat ja HIFK on torstaina taas
tulessa. Tuolloin päästään jälleen paikallisottelun makuun:
tähtirintojen vieraaksi saapuu rakas vihollinen Kiffen. Kahden
perinteisen stadilaisseuran kamppailu käydään tapahtuman arvolle
sopivissa puitteissa, sillä ottelu pelataan molempien pitkäaikaisella
kotiareenalla eli Töölön Pallokentällä. |
| 13.7.09 | HIFK ja Kiffen - punaista ja mustaa läpi vuosisadanYksi tämän kesän kohokohdista koetaan ensi torstaina, kun kaksi
perinteistä stadilaisseuraa kohtaavat Töölön Pallokentällä. Punaisten
ja mustien kamppailuja on nähty vuosisadan ajan, sillä ensimmäinen
HIFK:n ja Kiffenin välinen jalkapallo-ottelu pelattiin jo toukokuussa
1910. Sen jälkeen Tähtirinnat ja Mustat hurmurit ovat ottaneet mittaa
toisistaan lukemattomia kertoja. Seuraavassa lyhyt katsaus seurojen
satavuotiseen yhteiseen historiaan. |
| 12.7.09 | Maalivahtivalmennusta italialaisittainKesäkuun puolivälissä järjestettiin Talin urheilupuistossa
italialaisen maalivahtivalmennuksen työpaja. Kouluttajina toimivat
Claudio Rapacioli sekä Jarkko Tuomisto. Kurssipäivä osoittautui kaikin
puolin onnistuneeksi tapahtumaksi, jota edes kalsea sää ei häirinnyt. |
| 11.7.09 | HIFK kaatoi KultsunKesäisessä joskin ajoittain tihkusateisessa säässä pelatussa
Kakkosen A-lohkon ottelussa HIFK:n vieraana oli lauantaina Kultsu FC
Joutsenosta. Talin urheilupuistossa ei mitään elämää suurempaa
jalkapallonäytelmää tällä kertaa nähty. Tähtirinnat hallitsivat
odotusten mukaisesti peliä ja kävivät siinä sivussa tekemässä
tarvittavat maalit. Isäntäjoukkueen voitto kirjattiin näin lukemin 3-0
(2-0). |
| 9.7.09 | Otteluennakko: HIFK - Kultsu FC, 11.07. 2009Parhaillaan meneillään olevasta junioreiden Helsinki Cupista
huolimatta kaupungissa pelataan viikonlopun aikana myös edustustason
jalkapalloa. Lauantai-iltapäivänä pelattavaan Kakkosen A-lohkon
otteluun HIFK saa tällä kertaa vieraita Etelä-Karjalasta. Talin
urheilupuistoon saapuu Kultsu FC, viime syksynä Kolmosesta noussut
joukkue Joutsenosta. |
| 7.7.09 | KTP-otteluiden pelipäivät vaihtuvatOtteluohjelmaan Kakkosen A-lohkossa tulee HIFK:n osalta muutoksia.
KTP-otteluiden pelipäivät vaihdetaan päittäin. Näin ollen HIFK kohtaa
KTP:n Helsingissä jo lauantaina 18.7., ja Kotkassa pelataan vasta
syyskierroksella eli lauantaina 19.9. |
| 5.7.09 | Helsinki Cup alkaaVarma kesän merkki Stadissa on jalkapallon jokavuotinen
suurtapahtuma Helsinki Cup. Tänä vuonna Suomen suurin jalkapalloturnaus
pelataan jo 34. kerran. Tälläkin kertaa Helsinki Cupiin osallistuu yli
800 joukkuetta reilusta kahdestakymmenestä maasta. |
| 4.7.09 | Tasapeli IFK-kohtaamisessaKolmen viikon mittainen sarjatauko on ohi ja HIFK jatkaa jälleen
pelejään Kakkosen A-lohkossa. Lauantai-iltapäivänä punapaidat saivat
vastaansa toisen IFK:n, kun toveriseura Kauniaisista eli Grankulla IFK
saapui Talin urheilupuistoon vierailulle. Joukkueiden paremmuus ei
ainakaan numeroiden valossa selvinnyt, sillä lopputuloksena oli
tasapeli maalein 1-1 (0-0). |
| 2.7.09 | Otteluennakko: HIFK - GrIFK, 04.07. 2009Kolmen viikon mittainen kesätauko on ohi ja HIFK palaa lauantaina
jälleen tositoimiin Kakkosen A-lohkossa. Punapaitojen vieraaksi Talin
urheilupuistoon saapuu tuolloin toveriseura Kauniaisista eli Grankulla
IFK. Ottelussa kohtaavat siis kaksi perinteikästä ja kilpipaitaista
yleisseuraa, jotka ovat aikojen saatossa iskeneet yhteen jalkapallon
lisäksi monessa muussakin lajissa. |
| 1.7.09 | HIFK/2 aikataulussaHeinäkuun helteet merkitsevät samalla sarjataukoa Kolmosen
joukkueille. Lomailijoiden joukkoon on liittynyt myös HIFK/2, joka
maanantai-iltana pelasi kevätkierroksen viimeisen ottelunsa.
Suuren rakennemuutoksen mullistama reservijoukkue on pysynyt piste per
ottelu - tahdissa, mitä voi pitää sarjatulokkaalle jokseenkin tyydyttävänä
saavutuksena. |
| 29.6.09 | B-junioreilla mainio kevätkausiKesäkuun jo lähestyessä loppuaan pääsevät myös HIFK:n B-juniorit
hyvin ansaitulle lomalle. Tähtirintojen vanhimmat juniorit
osallistuivat sarjatoimintaan kahdella eri joukkueella ja tulostakin
syntyi. Varsinaisen pommin pudotti HIFK/Red, joka nousi kertaheitolla
Kolmosesta suoraan Ykköseen. Hyvää taustatukea punaisille tarjosi
puolestaan farmijoukkueena toiminut HIFK/White. |
| 28.6.09 | Ensimmäinen HIFK-seminaari onnistuneesti takanaKesäkuun toisena viikonloppuna järjestetty HIFK-seminaari rakentui
seuran ja sen kunnioittamisen ympärille. Tarkoituksena oli kerätä
laji-ihmisiä yli seurarajojen kuuntelemaan, kuinka me punaisissa
rakennamme seurallemme identiteettiä. |
| 19.6.09 | HIFK/3 voittoputkessaJuhannuksen myötä HIFK:n tänä vuonna perustettu kolmosjoukkue pääsee
kesäloman viettoon. Alkukausi on ollut HIFK/3:lta varsin tyrmäävä,
sillä joukkue on voittanut tähän mennessä kaikki ottelunsa. Seitsemällä
voitolla tähtirinnat komeilevat Seiskan kolmoslohkon kärkipaikalla. |
| 17.6.09 | Alkukauden tilastokatsausViime sunnuntain jälkeen HIFK siirtyi Kakkosen A-lohkossa kolmen
viikon mittaiselle tauolle. Takana on yhdeksän kierrosta, joten
sarjasta (yhteensä 26 kierrosta) on pelattu melko tarkalleen kolmasosa.
Seuraavassa IFK-pelaajien tilastoja alkukauden osalta. |
| 14.6.09 | HIFK voittoon LaajasalossaSunnuntai-iltana HIFK pelasi viimeisen sarjaottelunsa ennen kolmen
viikon mittaista kesätaukoa. Tällä kertaa tähtirinnat olivat tulessa
Laajasalossa missä ottelua isännöi A-lohkon kärkiryhmiin kuuluva LPS.
Paikalliskamppailulle ominaisen 90 minuutin vääntämisen jälkeen
tulostaulu näytti lopulta lukemia 0-1 (0-0) punapaitaisen
vierasjoukkueen hyväksi. |
| 12.6.09 | Otteluennakko: LPS - HIFK, 14.06. 2009Jalkapallokausi etenee kovalla vauhdilla ja niinpä jo sunnuntain
jälkeen HIFK:lla on edessään kolmen viikon mittainen kesätauko.
Pyhäpäivänä kuitenkin vielä kamppaillaan Kakkosen A-lohkon
sarjapisteistä. Tähtirintojen tie vie tällä kertaa Laajasaloon
paikallisen LPS:n vieraaksi. Tehtävä on haastava, sillä vihreäpaitainen
isäntäjoukkue komeilee sarjan kärjessä. |
| 7.6.09 | Pistejako MikkelissäSunnuntaina HIFK:lla oli ohjelmassaan kauden toinen Savon vierailu.
Tällä kertaa keikkabussi pysähtyi Mikkeliin, jossa tähtirintoja isännöi
paikallinen MP. Tasaisessa kamppailussa maalihanojen aukeamista saatiin
odotella toiselle puoliajalle saakka. Joukkueiden paremmuus ei
kuitenkaan tällä kertaa selvinnyt ja näin lopputulokseksi kirjattiin
tasapeli maalein 2-2 (0-0). |
| 5.6.09 | Otteluennakko: MP - HIFK, 07.06. 2009Ennen keskikesän sarjataukoa HIFK ehtii pelata Kakkosen A-lohkoa
vielä kahden vierasottelun verran. Niistä ensimmäinen on edessä ensi
sunnuntaina Mikkelissä. Ilmassa on silloin kirjaimellisesti
urheilujuhlan tuntua, sillä kyseisenä päivänä isäntäjoukkue Mikkelin
Palloilijat juhlii 80-vuotista taivaltaan. |
| 3.6.09 | Italialaisen maalivahtivalmennuksen työpaja 16.6. 2009Zoff, Zenga, Buffon. Italialainen maalivahtivalmennus on jo pitkään
ollut maailman huippua ja nostanut yksilöitä lajin terävimpään kärkeen.
Asioihin paneutuminen, pienten yksityiskohtien huomioon ottaminen ja
monipuolisuus ovat sen valtteja. |
| 31.5.09 | Avausvoitto auringonpaisteessaToukokuu päättyi lämpimässä kesäsäässä, ja lopultakin aurinko
paistoi myös HIFK:lle. Pitkään ilman voittoa tarponeet tähtirinnat
pääsivät täyden pistepotin makuun kauden seitsemännessä sarjaottelussa.
Vieraileva joukkue FC Kuusankoski teki sitkeästi vastarintaa mutta
loppuvihellyksen hetkellä Talin urheilupuiston tulostaulu näytti
lukemia 3-2 (2-0) punapaitojen hyväksi. |
| 30.5.09 | Aleksi Ristola lainalle HIFK:honHyökkääjä Aleksi Ristola siirtyy Atlantiksesta kahden kuukauden
ajaksi lainalle HIFK:hon. 19-vuotias Ristola ehti alkukaudesta edustaa
Atlantista yhdessä Ykkösen ottelussa. |
| 30.5.09 | Walter Viitala U17-maajoukkueeseenHIFK:n edustusjoukkueen maalivahti Walter Viitala on jälleen valittu
Suomen 17-vuotiaiden maajoukkueeseen. Tällä kertaa ohjelmassa on
kaksoismaaottelu Venäjää vastaan. |
| 29.5.09 | Otteluennakko: HIFK - FC Kuusankoski, 31.05. 2009Toukokuu lähestyy loppuaan ja kesä on jo ovella. Viikonloppuna
ohjelmassa on koulujen päättymisen lisäksi HIFK:n kevään viimeinen
kotiottelu Kakkosen A-lohkossa. Sunnuntai-iltana tähtirinnat kohtaavat
Talin urheilupuistossa FC Kuusankosken, joka viime vuosina on
totuttu näkemään sarjan kärkikamppailuissa. |
| 27.5.09 | Seuratukea Toiminnanjohtajan palkkaamiseenHIFK:lle on SLU:n hallituksen vahvistamalla päätöksellä myönnetty seuratukea päätoimisen palkkaamiseen, jonka seura tulee käyttämään 1.8.2009 aloittavan Toiminnanjohtajan pestiin. Seuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin Etelä-Suomen Liikunnan ja Urheilun, ESLU:n alueella yhteensä 125 hankkeelle. Vain tänä vuonna jaossa ollutta palkkatukea saa alueella 74 seuraa, joka on yli kolmannes koko maassa palkkatukea saaneista seuroista. |
| 26.5.09 | HIFK-edustusta myös C14-piirijoukkueeseenTänä vuonna valtakunnan lupaavimmat C14-juniorit kohtaavat Lappeenrannassa 11.-14.6.2009 pelattavassa Piirijoukkuecupissa. Mukana myös koko pelaajauransa HIFK:ta edustanut Richard von Hertzen. |
| 26.5.09 | HIFK mukaan ESR-hankkeeseenHIFK on liittynyt mukaan Suomen Palloliiton hallinnoimaan ESR:n
(Euroopan Sosiaalirahasto) hankkeeseen. Sen tavoitteena on vahvistaa
urheiluseurojen osaamista työkykyä ja työssä jaksamista edistävien
palvelujen kehittämisessä ja toteuttamisessa yrityksille ja kunnille.
Seuroihin syksyn aikana palkatut päätoimiset harrasteliikuntamanagerit
koulutetaan tehtävään kaksivuotisella liikunnan ammattitutkintoon
johtavalla räätälöidyllä koulutusohjelmalla. |
| 24.5.09 | Tappioputkelle jatkoa OgelissaToukokuinen sunnuntai-ilta ei tuonut muutosta HIFK:n alavireiseen
alkukauteen. Oulunkylän liikuntapuiston Fair Pay Areenalla pelatussa
Kakkosen A-lohkon ottelussa tähtirinnat joutuivat takaa-ajajan asemaan
jo alkuhetkillä ja tämä asetelma säilyi aina loppuvihellykseen saakka.
Isäntäjoukkue Gnistan korjasi täyden pistepotin voitettuaan derbyn
lukemin 2-1 (2-1). |
| 22.5.09 | Otteluennakko: Gnistan - HIFK, 24.05. 2009Pelitahti Kakkosen A-lohkossa jatkuu tiiviinä ja jo sunnuntai-iltana
on HIFK:lla seuraava näytön paikka. Vierasottelusta huolimatta
matkustaa ei tarvitse sen pidemmälle kuin Oulunkylän liikuntapuistoon.
Fair Pay Areenalla käytävää kamppailua isännöi IF Gnistan, yksi
A-lohkon viidestä helsinkiläisjoukkueesta. |
| 21.5.09 | Pistepotti pakeni PorvooseenHelatorstain aattona oli vuorossa HIFK:n ensimmäinen kotiottelu
ulkoilmassa. Kevätilta Talin urheilupuistossa oli aurinkoinen, mutta
tähtirinnoille päivä ei paistanut. Vieraileva joukkue FC Futura kiri
lopussa isäntien ohi ja vei täydet kolme pistettä mukanaan Porvooseen
ottelun päätyttyä numeroihin 1-2 (1-0). |
| 19.5.09 | HIFK:n vastine rasismisyytöksiinSuomen Palloliitto asetti tiistaina Helsingin IFK:n pelaajan Jirijoonas Kanthin ja päävalmentajan Gert Remmelin neljän ottelun toimitsija- ja pelikieltoon rasistisen käytöksen vuoksi. Toimitsijakiellot perustuvat 9. toukokuuta pelatun Kakkosen ottelun PK K-U-HIFK tapahtumiin. |
| 18.5.09 | Otteluennakko: HIFK - FC Futura, 20.05. 2009Reilun parin viikon mittaisen vieraspeliperiodin jälkeen HIFK
ottelee jälleen kotikaupungissaan. Tähtirintojen kiertueen aikana kevät
on Stadissakin ehtinyt jo niin pitkälle että pelejä päästään pelaamaan
jo ulkokentille. Talin urheilupuistoon saapuu keskiviikkoiltana
vierailulle FC Futura, yksi sarjan tämän kauden tulokasjoukkueista. |
| 17.5.09 | Niukka tappio VarkaudessaRaskaan viikonlopun päätteeksi HIFK lähti kauden pisimmälle
vierasreissulle Pohjois-Savoon. Vastassa oli Warkaus JK ja panoksena
sarjapisteet Kakkosen A-lohkossa. Isäntäjoukkue ei ollut turhan
vieraskorea vaan kaatoi punapaidat ottelun ainoalla maalilla.
Lopputulos siis 1-0 (1-0). |
| 16.5.09 | Otteluennakko: Warkaus JK - HIFK, 17.05. 2009Perjantai-iltana lähtöpassit Suomen Cupista saanut HIFK jatkaa
taivallustaan sarjapelien merkeissä. Jo huomenna eli sunnuntaina on
vuorossa kauden pisin vierasmatka, kun tähtirintojen keikkabussi
suuntaa kohti Pohjois-Savoa. 320 kilometrin mittaisen menomatkan
päätteeksi vastassa on Warkaus JK, joten punapaitojen leirissä
pyhäpäivää ei ainakaan levon merkeissä vietetä. |
| 15.5.09 | Cup-taival päättyi KarjaalleBK-46 - HIFK rp. 3-1, 2-2 (2-2, 2-1) |
| 13.5.09 | Otteluennakko: BK-46 - HIFK, 15.05. 2009Suomen Cup on edennyt neljännelle kierrokselle eli siihen vaiheeseen
jossa Ykkösen ja Kakkosen joukkueet tulevat kilpailuun mukaan. Näin
ollen Cup käynnistyy nyt myös HIFK:n osalta. Punapaitojen vastustajaksi
asettuu karjaalainen BK-46, jolla on kunnia isännöidä perjantai-iltana
käytävää Cup-kamppailua. |
| 11.5.09 | HIFK-seminaari - Seura ja sen kunnioitus12. - 13.6 2009, Finnair Stadium. Huomioi perjantain muokattu ohjelma. |
| 9.5.09 | Tasapeli KeravallaKauden ensimmäisen vierasottelun myötä aukesi myös HIFK:n pistetili
Kakkosen A-lohkossa. Keravalla pelatussa ottelussa johtoasemaa ehtivät
pitää sekä tähtirinnat että isäntäjoukkue Pallokerho Keski-Uusimaa,
mutta loppuvihellyksen kiiriessä joukkueet olivat tasatilanteessa. Näin
tuloksena oli pistejako maalein 2-2 (1-1). |
| 8.5.09 | Kimmo Sivula palaa HIFK:honPuolustaja Kimmo Sivula on allekirjoittanut pelaajasopimuksen HIFK:n
kanssa. 31-vuotias laitapakki edusti tähtirintoja myös viime kaudella,
mutta vietti talven Atlantiksen riveissä. |
| 7.5.09 | Otteluennakko: PK Keski-Uusimaa - HIFK, 09.05. 2009Kahdella kotiottelulla sarjapelinsä aloittanut HIFK käy vaihteeksi
vieraissa. Kauden ensimmäinen reissu ei tosin kovin pitkäksi veny sillä
määränpään virkaa toimittaa Kalevan urheilupuisto Keravalla. Siellä
tähtirintoja isännöi Pallokerho Keski-Uusimaa, toista kautta Kakkosessa
pelaava uudehko tulokas suomalaisella jalkapallokartalla. |
| 4.5.09 | KäPa tyrmäsi HIFK:nMaanantai-illan paikallisottelu oli HIFK:n kannalta varsin ankea
näytelmä. Kotijoukkueen oma peli ei kulkenut lainkaan ja kun
vastustajan vire oli huomattavasti parempi, nähtiin ottelussa tylyt
loppunumerot. Käpylän Pallo vei Talista ansaitut vieraspisteet lukemin
0-4 (0-2). |
| 4.5.09 | Bussilla tänäänkin Taliin!HIFK tarjoaa kannattajilleen mahdollisuuden päästä helposti ja
turvallisesti seuraamaan seuran Talissa kenttätilanteesta johtuen
pelattavia otteluja. Toinen HIFK-bussi lähtee kohti Talia tänään.
|
| 4.5.09 | BK-46 cup-vastustajaksiSuomen Cupin neljäs kierros arvottiin jo reilu viikko sitten, mutta
HIFK:n vastustaja selvisi vasta eilen. Tähtirinnat kohtaavat Cupin
ottelussa ensi viikolla karjaalaisen BK-46:n. |
| 2.5.09 | Otteluennakko: HIFK - KäPa, 04.05. 2009Viime viikonvaihteessa sarjakautensa aloittanut HIFK jatkaa
maanantai-iltana pelejään Kakkosen A-lohkossa. Tuolloin tähtirintojen
vieraaksi saapuu Käpylän Pallo. Talin jalkapallohallissa päästään siis
paikalliskamppailun makuun heti sarjan toisella kierroksella. |
| 1.5.09 | Työhyvinvointia HIFK:n kanssaHIFK juhlisti tänä vuonna Suomalaisen työn päivää käynnistämällä 1.5.2009 osittain ESR-rahoituksella toteutettavan oman "Hyvinvointia ja osaamista liikunnalla"-hankkeen joka on osa Palloliitton ja jääkiekkoliiton koordinoimaa valtakunnallista projektia. |
| 26.4.09 | Pisteet HyvinkäällePitkään odotettu jalkapallon sarjakausi alkoi aurinkoisena
sunnuntai-iltapäivänä. HIFK isännöi Hyvinkään Palloseuraa Talin
jalkapallohallissa pelatussa ottelussa. Mahdollisuutensa paremmin
hyväkseen käyttänyt HyPS vastasi ottelun ainoasta maalista ja vei näin
pisteet mukanaan pohjoiselle Uudellemaalle. Lopputulos siis 0-1 (0-1). |
| 25.4.09 | Mietteitä avausottelun alla: Henri MäättäJalkapallokauden 2009 ensimmäiseen sarjaotteluun on HIFK:n osalta
aikaa enää vajaa vuorokausi. Läpi pitkän ja synkän talven puurtaneet
pelaajat odottavatkin jo malttamattomina pääsyä tositoimiin.
Tunnelmista kauden avausottelun alla kertoo Henri Määttä, punapaitojen
21-vuotias keskikenttäpelaaja. |
| 24.4.09 | Otteluennakko: HIFK - HyPS, 26.04. 2009Pitkä ja pimeä talvi alkaa olla takanapäin ja futiskauden avaus enää
parin päivän päässä. Sunnuntai-iltapäivänä 26.4. kello 16:00 on aika
HIFK:n ensimmäisen sarjapelin Kakkosen A-lohkossa. Tähtirinnat
isännöivät tuolloin Hyvinkään Palloseuraa Talin jalkapallohallissa
pelattavassa ottelussa. |
| 23.4.09 | HIFK ja Suomen Cup 2009Jalkapallon sarjakausi on ovella, mutta järjestyksessä 55. kertaa
pelattava jalkapallon Suomen Cup jo täydessä vauhdissa. Kilpailuun
ilmoittautui tänä vuonna 356 suomalaista jalkapallojoukkuetta kaikilta
eri sarjatasoilta, ja mukana on myös ikämies- ja A-junioriryhmiä.
Kolmen ylimmän sarjatason seurat jättävät Suomen Cupin alkukierrokset
väliin, joten myös HIFK:n edustusjoukkueen taival kohti Euroopan
kenttiä alkaa vasta Cupin neljänneltä kierrokselta. |
| 22.4.09 | Mietteitä kauden alla: Peter Standertskjöld-NordenstamKaudella 2009 HIFK:n kapteenina toimii Peter
Standertskjöld-Nordenstam. "Petsku" on HIFK-yleisölle tuttu hahmo
ympäri vuoden, sillä jalkapallon lisäksi hän kantaa punaista pelipaitaa
myös jääpallokentillä. Lähestyvä kevät ja viheriöivät nurmet
merkitsevät Petskun almanakassa sitä että skrinnarit lentävät nurkkaan
ja pläägät sidotaan jalkoihin. Millaiset ovat tunnelmat uuden
jalkapallokauden alla, siitä kertoo kapteeni itse. |
| 22.4.09 | Bussikuljetus Kiasmalta Taliin 26.4.HIFK tarjoaa kannattajilleen mahdollisuuden päästä helposti ja turvallisesti seuraamaan seuran Talissa kenttätilanteesta johtuen pelattavia otteluja. Ensimmäinen HIFK-bussi lähtee kohtia Talia heti sarja-avauksen yhteydessä su 26.4.
|
| 21.4.09 | Mietteitä kauden alla: Gert RemmelKaudella 2009 HIFK:n päävalmentajana toimii Gert Remmel. Hänellä,
kuten koko joukkueella on takanaan työnteon täyttämä harjoituskausi.
Kevät on kuitenkin jo ovella ja tosipelit niin sarjassa kuin Suomen
Cupissakin häämöttävät näköpiirissä. Kuinka on talvi sujunut ja mitä on
kesältä odotettavissa, siitä puhuu Remmel nyt itse. |
| 20.4.09 | Kausiennakko 2009: Toinen vuosi KakkosessaPitkä talvisesonki on takana ja uusi jalkapallokausi jälleen
alkamassa. Ensi viikonvaihteessa pelataan ensimmäiset sarjaottelut
Kakkosen A-lohkossa ja tuolloin tositoimiin pääsee muiden mukana myös
HIFK. Punapaidat aloittavat nyt toisen peräkkäisen kautensa maan
kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Viime syksyn jälkeen
tähtirintojen leirissä on jälleen koettu suuria muutoksia niin
pelaajapuolella kuin taustaryhmässäkin. |
| 19.4.09 | Suikki harjoituskauden maalikuningasHIFK:n harjoituskausi on otteluiden osalta päättynyt. Tammikuun
lopulta huhtikuun alkuun kestäneen ajanjakson aikana tähtirinnat
pelasivat yhteensä 11 ottelua. Vastassa oli joukkueita usealta eri
sarjatasolta Ykkösestä lähtien minkä lisäksi punapaidat pelasivat kaksi
kertaa virolaista Meistriliiga-joukkuetta JK Kalevia vastaan. |
| 17.4.09 | Ensimmäinen Akademi-kausi alkamassaViime syksynä HIFK:n jalkapallotoiminnan terävimmän kärjen
tuntumassa tapahtui rakenteellinen muutos. Kolmoseen noussut HIFK/2
sekä seuran B-juniorit yhdistettiin Akademi-nimen alle. Kokoon saatiin
näin noin 60 pelaajan mittainen kollektiivi, jonka tarkoituksena on
kehittää omanlaisensa kulttuuri sekä koulia pelimiehiä HIFK:n
edustusjoukkueelle. |
| 15.4.09 | Petäkoski: "Selvää kehitystä"Valmistautuminen uuteen kauteen vaatii jalkapallojoukkueelta paljon
erityyppistä harjoittelua. Puntteja on nostettava ja kestävyyttä
kehitettävä, mikäli fyysiset valmiudet on aikomus pitää
asiaankuuluvalla tasolla. HIFK ei ole tässä asiassa mikään poikkeus ja
niinpä tähtirintojen fysiikkavalmennusta onkin viime syksystä lähtien
johdettu kahden miehen voimin. |
| 14.4.09 | HIFK takaisin VäiskilleHIFK on tänään solminut hoitosopimuksen legendaarisesta Väinämöisen kentästä Helsingin kaupungin Liikuntaviraston kanssa. |
| 9.4.09 | Pääsiäisen viettoonTorstai-illan harjoitusten jälkeen HIFK:n pelaajille koittaa
ruhtinaallinen neljän päivän pääsiäisloma. Pieni huili työnteon lomassa
onkin paikallaan, sillä sarjakauden alkuun on aikaa enää reilut pari
viikkoa. |
| 8.4.09 | Jirijoonas Kanth HIFK:n riveihinKeskikenttäpelaaja Jirijoonas Kanth on allekirjoittanut
pelaajasopimuksen HIFK:n kanssa. Kesäkuussa 22 vuotta täyttävä Kanth on
pelannut USA:n yliopistosarjaa kaksi kautta Kentucky Wildcatsin
paidassa. |
| 7.4.09 | Otteluohjelmaan muutoksiaKakkosen A-lohkon tämän kauden otteluohjelmaa on muokattu
lopulliseen muotoonsa viime viikkojen aikana. HIFK:lle muutoksia tuli
neljän sarjaottelun osalta. |
| 3.4.09 | HIFK kärsi tappionPerjantai-iltana Finnair Stadiumilla pelatussa harjoitusottelussa
kohtasivat Klubi 04 ja HIFK. Punapaidat hallitsivat peliä ajoittain
selvästi mutta terävyys maalin edessä jätti toivomisen varaa.
Voittajaksi selviytyi näin ollen raitapaitainen isäntäjoukkue numeroin
2-0 (0-0). |
| 1.4.09 | Perjantai-iltana FinskilleEnimmäkseen erinäisissä sisähalleissa talvikauden aikana
harjoitusotteluita pelannut HIFK pääsee perjantai-iltana raittiin
ulkoilman makuun. Tähtirinnat kohtaavat tuolloin Klubi 04:n, joka viime
syksynä nousi Ykköseen. Ottelu pelataan "Nollanelosen" kotiareenalla
eli Finnair Stadiumilla. |
| 29.3.09 | Viikon toinen voitto MyyrmäessäMaaliskuun päätteeksi HIFK pelasi tällä viikolla kaksi
harjoitusottelua. Sunnuntai-iltapäivän koitosta isännöi vantaalainen
Allianssi. Myyrmäen hallissa päädyttiin täsmälleen samoihin
loppunumeroihin kuin perjantaina Talissa, eli tuloksena oli IFK:n
vierasvoitto lukemin 2-3 (2-1). |
| 28.3.09 | HIFK mukana ilmastotalkoissaLauantaina 28.3. vietetään maailman kaikkien aikojen suurinta ilmastotapahtumaa Earth Houria. HIFK osallistuu mukaan ilmastotalkoihin ajastamalla tämänpäiväisen seruratapahtuman Finnair Stadiumilla niin, että valot sammutetaan Earth Hour- kampanjan mukasesti klo 20:30-21:30. |
| 27.3.09 | HIFK harjoitteli voitonTämän viikonlopun aikana HIFK:lla on ohjelmassaan kaksi
harjoitusottelua. Ensimmäinen niistä pelattiin myöhään perjantai-iltana
PK-35:n A-juniorijoukkuetta vastaan Talin jalkapallohallissa. Vaisusti
esiintyneet punapaidat tyytyivät niukkaan voittoon lukemin 2-3 (1-1). |
| 25.3.09 | Pelikausi lähestyyMaaliskuu lähestyy loppuaan ja uuden jalkapallokauden alkuun on
aikaa enää kuukauden päivät. HIFK:n edustusmiehistön kohdalla tämä
merkitsee peruskuntokausi 2:n päättymistä sekä siirtymistä pelikauteen
valmistavaan kauteen. Sitä ennen tähtirintojen ohjelmassa on vielä
kaksi harjoitusottelua, jotka pelataan tämän viikon lopulla. |
| 22.3.09 | |
| 17.3.09 | Walter Viitala U17-maajoukkueeseenMaaliskuun lopulla Suomen alle 17-vuotiaiden nuorten maajoukkue
taistelee EM-lopputurnauspaikasta. Turkin Adanassa pelattavassa
EM-jatkokarsintaturnauksessa sinivalkoiset kohtaavat isäntämaan lisäksi
Romanian ja Walesin. Jatkokarsintalohkon voittaja selviytyy toukokuussa
Saksassa pelattavaan kahdeksan maan lopputurnaukseen. |
| 14.3.09 | Tappio TapiolassaPari edellistä viikkoa harjoitteluun keskittynyt HIFK palasi
pelitoimiin lauantaina Esport Arenassa. Kovinkaan paljon ei ottelusta
tähtirinnoille kuitenkaan käteen jäänyt sillä kotijoukkue Pallohonka
esiintyi isännän elkein myös kentän puolella. Loppunumerot kirjattiin
espoolaisten hyväksi 4-2 (2-0). |
| 13.3.09 | HIFK hakee fysioterapeuttia |
| 12.3.09 | HIFK lauantaina TapiolaanViimeiset kaksi viikkoa harjoitteluun keskittynyt HIFK palaa
peliareenalle tämän viikon lauantaina. Tähtirinnat matkaavat tuolloin
kaupunginrajan länsipuolelle Tapiolaan, missä FC Hongan reservijoukkue
Pallohonka isännöi Esport Arenalla pelattavaa harjoitusottelua. |
| 10.3.09 | Kovia nimiä Nuorten valmentajapäivilläTämän viikon perjantaina ja lauantaina Suomen Jalkapallovalmentajat
ry sekä Suomen Urheiluopisto toteuttavat yhteistyössä Nuorten
valmentajapäivät - tapahtuman Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä.
Kyseessä on yksi suurimmista valmentajatilaisuuksista mitä maassamme
vuosittain järjestetään. |
| 8.3.09 | Ville Anttonen valmennustehtäviinVanhat pelimiehet siirtyvät aktiiviuran jälkeen usein
valmennustehtäviin. Näin on tekemässä myös Ville Anttonen, HIFK:n
monivuotinen maalivahti. "Välly" on hiljattain ryhtynyt koutsaamaan
seuran nuorimpia veskarinalkuja. |
| 5.3.09 | HIFK:lle kolmosjoukkueJalkapallotoiminta HIFK:ssa laajenee edelleen myös aikuisten
puolella. Tästä osoituksena seuran miehille perustetaan jo kolmas
joukkue. HIFK/3 aloittaa pelitoimintansa Helsingin piirin alimmalta
sarjatasolta eli Seiskasta. |
| 3.3.09 | Åke Lindman on kuollutSuurimpiin suomalaisiin niin jalkapallon kuin elokuvankin alalla
kuulunut Åke Lindman menehtyi viime yönä pitkällisen sairauden
uuvuttamana. Lindman oli kuollessaan 81-vuotias. |
| 27.2.09 | Spartak nujersi HIFK:nPerjantai-iltana HIFK pelasi Pallokenttä 6:lla toisen
harjoitusottelunsa 24 tunnin sisällä. Vastustajana toimi Spartak, joka
viime kaudella sijoittui Kolmosessa omassa lohkossaan toiseksi. Kokenut
venäläisyhdistelmä piti pintansa tähtirintojen nuorisoa vastaan ja
voitti ottelun maalein 3-2 (3-1). |
| 27.2.09 | HIFK /2: joukkue julkistettuSyksyllä Kolmoseen noussut HIFK /2 on julkistanut kauden 2009
miehistönsä. Ryhmä rakentuu vahvasti viime kauden miehistön varaan,
mutta mukana on myös viisi uutta pelimiestä. |
| 27.2.09 | Atte Ranta kaatamassa VenäjääSuomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi tällä viikolla
kaksi ottelua Venäjää vastaan Eerikkilän urheiluopistolla. Tiistaina
itänaapuri oli parempi maalein 3-0 mutta torstaina osat vaihtuivat:
Suomi löi Venäjän lukemin 2-1. Jälkimmäisessä ottelussa sinivalkoisten
maalia vartioi HIFK:n Atte Ranta. |
| 26.2.09 | Tappio TalissaTorstai-iltana Talin jalkapallohallissa HIFK kohtasi
harjoitusottelun merkeissä sarjatasoa ylempänä pelaavan Atlantiksen.
Pitkään tasaisissa numeroissa pysynyt ottelu kääntyi lopulta
tähtirintojen tappioksi, ensimmäistä kertaa talvikauden aikana.
Kotijoukkueena toiminut Atlantis oli parempi maalein 3-1 (0-0). |
| 25.2.09 | Saue JK viikonloppuna Akademin vieraanaViron kolmannen divisioonan joukkue Saue JK saapuu perjantaina Helsinkiin seuramme vieraaksi. Kymmenvuotias virolaisseura on kotoisin Tallinnan läheltä ja sillä on 180 jäsentä. Seuran edustusjoukkue on pelannut maan kolmannessa ja neljännessä divisioonassa, mutta tulevaisuudessa tavoitteena on nousta paikalliseen Ykköseen tai Kakkoseen. |
| 24.2.09 | Toinen tuplaviikko edessäAhkerasti viime viikkoina pelituntumaa hakenut HIFK huipentaa
helmikuun urakkansa kahteen peräkkäisinä päivinä pelattavaan
harjoitusotteluun. Torstaina tähtirinnat kohtaavat Atlantiksen ja
seuraavana päivänä vastustajan virkaa toimittaa suomalais-venäläinen
Spartak. Tälläkin kertaa tarkoitus on antaa peliminuutteja
mahdollisimman monelle edustusjoukkueen ringin pelaajalle. |
| 21.2.09 | HIFK kaatoi KalevinLauantai-iltapäivänä HIFK kohtasi JK Kalev Tallinnan toistamiseen
lyhyen ajan sisällä. Kolme viikkoa sitten joukkueet päätyivät
tasapeliin mutta tällä kertaa niskan päälle pääsi isäntäjoukkue. Talin
jalkapallohallissa pelattu ottelu päättyi tähtirintojen voittoon
lukemin 2-0 (1-0). |
| 19.2.09 | Vieraita TallinnastaHiihtolomasta huolimatta tällä viikolla pelataan myös jalkapalloa.
Virolainen pääsarjajoukkue Kalev saapuu Tallinnasta toistamiseen tänä
talvena HIFK:n vieraaksi. Kolme viikkoa sitten joukkueet päätyivät
tasapeliin Talin jalkapallohallissa pelatussa ottelussa. |
| 18.2.09 | Rinnakkaisnäkyvyyttä yrityksilleVahvassa kasvussa oleva HIFK- jalkapallo toivottaa Stadilaiset yritykset tervetulleiksi osaksi yhteistyöverkostoamme. Seura ja etenkin sen jalkapallojaosto puskee taantumasta huolimatta kovaa vauhtia eteenpäin. Jäsenmäärä kasvaa, pelit sujuvat hyvin ja kontaktipinta yhteiskunnan eri kerrostumiin monipuolistuu. Mukaan mahtuu kuitenkin vielä lisää sekä tekijöitä että tukijoita. Haluamme varmistaa, että yhteistyökumppanimme kokevat panostuksensa HIFK:n tukemiseen kannattavaksi investoinniksi. Siksi tarjoamme uskollisimmille tukijoillemme nyt myös mahdollisuuden monipuoliseen rinnakkaisnäkyvyyteen. |
| 15.2.09 | HIFK voitokas lauantainaTalin jalkapallohallissa lauantai-iltapäivänä pelatussa
harjoitusottelussa kohtasivat pitkäaikaiset naapurukset HIFK ja Töölön
Vesa. Kahden sarjaportaan välinen ero tuli lopulta näkyviin myös
tulostaululla, vaikka Nelosessa pelaava Vesa piti numerot pitkään melko
tasaisina. Punapaitojen voitto kirjattiin lukemin 5-0 (2-0). |
| 13.2.09 | Joona Haavisto joukkueenjohtajaksiHIFK:n edustusjoukkueen taustaryhmässä tapahtuu muutos.
Joukkueenjohtajana viimeiset kaksi vuotta toiminut Christer Forsman
joutuu työkiireiden takia luopumaan tehtävästään. Edustusjoukkueen
uudeksi joukkueenjohtajaksi nousee Joona Haavisto (kuvassa). |
| 12.2.09 | Toinen tasapeliTorstai-iltapäivänä HIFK pelasi talvikauden toisen
harjoitusottelunsa. Vastustajana ja samalla ottelun isäntänä toimi
Ykkösen joukkue FC Viikingit. Talin jalkapallohallissa käydyssä
kamppailussa ei palloa verkon perukoille saatu eli tuloksena oli
maaliton tasapeli (0-0). |
| 11.2.09 | Kahden ottelun viikkoKuluvalla viikolla HIFK pelaa kaksi harjoitusottelua Talin
jalkapallohallissa. Torstaina tähtirinnat kohtaavat Viikingit ja
lauantaina punapaitoja vastaan asettuu Töölön Vesa. HIFK lähtee
kumpaankin peliin samoilla eväillä, vaikka otteluissa nähtäneen kaksi
varsin erilaista punapaitaista miehistöä. |
| 10.2.09 | Petrus Åström HIFK:n riveihinKeskikenttäpelaaja Petrus Åström on allekirjoittanut
pelaajasopimuksen HIFK:n kanssa. 22-vuotias MyPa-kasvatti Åström on
viimeiset kolme kautta kuulunut FC Kuusankosken runkopelaajiin Kakkosen
A-lohkossa. |
| 5.2.09 | Talvikauden harjoitusotteluitaViime lauantaina pelituntumaan ensimmäistä kertaa tänä talvena
päässyt HIFK-miehistö jatkaa työnteon merkeissä kohti alkavaa
jalkapallokautta. Helmikuussa tähtirintojen ohjelmassa on viisi
harjoitusottelua, ja maaliskuullekin on varmistunut toimintaa jo kolmen
treenimatsin edestä. |
| 31.1.09 | Tasapeli TalissaLauantainen talvipäivä oli purevan kylmä mutta tunnelma Talin
jalkapallohallissa veljellisen lämmin, kun HIFK pelasi harjoituskauden
ensimmäisen ottelunsa. Vastassaan tähtirinnoilla oli laajan
pelaajajoukkion voimin Suomenlahden pohjoispuolelle saapunut virolainen
liigajoukkue JK Tallinna Kalev. Kotijoukkueen hallinnassa edennyt
ottelu päättyi tasapeliin lukemin 1-1 (1-1). |
| 30.1.09 | Edustusjoukkue 2009Talvikauden ensimmäisen harjoitusottelunsa lauantaina pelaavan
HIFK:n edustusjoukkue alkaa vähitellen muotoutua. Tähtirinnoilla on
tällä hetkellä 23 sopimuspelaajaa. Mukana on sekä vanhoja tuttuja että
uusia tulokkaita. |
| 29.1.09 | Otteluohjelma 2009Kakkosen A-lohkon otteluohjelma kaudelle 2009 on julkaistu. |
| 28.1.09 | Vanhimpien junioreiden nippu kasassaHIFK:n valmistautuminen tulevaan kauteen sujuu suunnitelmien mukaan. Oman juniorituotannon väliportaana edustukseen toimiva Akademi/B (Kolmonen/B2) on myös lyönyt pelaajaringin kiinni kaudelle 2009. Lue lisää tulevaisuuden edustuspelaajista täältä |
| 27.1.09 | Toinen vaiheJalkapallokauteen 2009 valmistautuminen sujuu HIFK:n leirissä edelleen suunnitelmien mukaan. Tällä hetkellä käynnissä on maaliskuulle ulottuva peruskuntokausi 2. | 2008 |
| 29.12.08 | Kulttuurisetelillä Fudista 2009HIFK on solminut palveluntarjoajasopimuksen liikunta- ja kulttuuriseteleitä tarjoavan Smartum Oy:n kanssa. Tämä merkitsee, että edustusjoukkueen ottelujen pääsylipun voi kaudella 2009 maksaa verotuksellisesti tuetulla kulttuurisetelillä ja esim. seuran järjestämään TYKY-toimintaan /aikuisten kuntoliikuntaan voi osallistua liikuntaseteleillä.
|
| 22.12.08 | Italian antimiaValmennusosaamistaan voi hyvin ylläpitää ja päivittää myös vuoden
synkimpänä kaamosaikana. Näin teki HIFK:n maalivahtien valmennuksesta
vastaava Jarkko Tuomisto, joka viime maanantaina palasi vajaan viikon
mittaiselta Pohjois-Italiaan suuntautuneelta matkalta. Kohteena oli
etupäässä Serie A:ssa pelaava Genoa C.F.C., jonka toimintaan
tutustumaan Tuomiston oli kutsunut seuran maalivahtivalmentaja Gianluca
Spinelli. |
| 16.12.08 | Joulutauon alla |
| 11.12.08 | Kausikortit 2009Tyylikkäät kauden 2009 kausikortit ovat nyt saapuneet! Voit tilata esim. pukinkontiin haluamasi määrän lippuja heti näillä sivuilla olevalla lomakkeella! Huom! Kaikille 31.1. mennessä lippunsa maksaneille HIFK- aiheinen yllätyspalkinto! |
| 29.11.08 | Ville Lehtinen HIFK:n pelaajascoutiksiHIFK:n edustusjoukkueen taustaryhmään on liittynyt kolminkertainen
jalkapallon Suomen mestari Ville Lehtinen. Joulukuussa 30 vuotta
täyttävä Lehtinen kartoittaa pelaajia edustusjoukkueen tarpeisiin.
Pelaajatarkkailun lisäksi Lehtinen osallistuu HIFK:ssa talouspuolen
tehtäviin. |
| 24.11.08 | Kauden 2009 lohkojako selvilläViikonvaihteessa koolla ollut Suomen Palloliiton liittohallitus on
hyväksynyt SPL:n järjestämien sarjojen lohkojaot. Mitään suuria
muutoksia ei ensi kauden lohkojakoon ole tullut. HIFK jatkaa Kakkosen
muiden helsinkiläisseurojen tapaan lohkossa A. |
| 23.11.08 | Peruskuntokausi käynnissäValmistautuminen kauteen 2009 on alkanut HIFK:n leirissä hyvissä
ajoin. Joukkue harjoittelee Töölön ja Talin maisemissa tällä hetkellä
viisi kertaa viikossa. Paljon onkin tähtirinnoilla työtä edessä ennen
kun uusi sarjakausi viiden kuukauden kuluttua jälleen alkaa.
Suunnitelmat ovat kuitenkin jo selvillä ja niiden pohjalta punapaidat
etenevät päävalmentaja Gert Remmelin johdolla kohti tulevaa. |
| 22.11.08 | Daniel Antman freestylen MM-kilpailuissaPlaneetan parhaat pallotaiturit olivat tällä viikolla koolla
Brasilian Sao Paulossa, missä kilpailtiin freestylefutiksen
maailmanmestaruudesta. Tittelin vei lopulta nimiinsä ranskalainen
Arnaud "Sean" Garnier, joka kukisti finaalissa Japania edustavan
Yosuken. Suomalaisväriä tapahtumaan toi 16-vuotias Daniel Antman,
HIFK:n B-juniorijoukkueen keskikenttäpelaaja. |
| 13.11.08 | Akademi väliportaaksi tielle edustukseenHIFK:n kakkosjoukkue ja B-juniorit yhdistetään tulevaksi kaudeksi Akademi-nimen alle. Kokonaisuuden valmennuksesta vastaa B-juniorien nelihenkinen tiimi valmennuspäällikkö Eero Laurilan johdolla. Akademi on myös seuran edustusjoukkueen reservi. Näin edustusjoukkueessa vähälle peliajalle jääneet pelaajat voivat hakea arvokkaita peliminuutteja sarjaporrasta alempaa.
|
| 28.10.08 | P94 turnaushopealle TukholmassaIFK Stockholm ja HIFK sopi osana seuran 110-vuotisjuhlallisuuksia läheisemmän yhteistyön käynnistämisestä ja näkyvin osa tästä toteutui viime viikonloppuna kun HIFK P94-joukkue osallistui Tukholmassa järjestettävään pienturnaukseen josta tuliaisena oli runsaasti kansainvälistä kokemusta ja turnaushopea. |
| 26.10.08 | Kausi 2008: loppusanatKotimainen jalkapallokausi päättyi lokakuussa. Viime syksynä
Kolmosesta noussut HIFK pärjäsi kohtalaisesti saavuttaen lopulta
seitsemännen sijan Kakkosen A-lohkossa. Tähtirintojen sarjapelit
sujuivat vaihtelevissa merkeissä, sillä matkan varrelle mahtui niin
nousuja kuin laskujakin. Seuraavassa käydään vielä kerran läpi HIFK:n
jalkapallokausi 2008. |
| 22.10.08 | Tilastot 2008: sarjaottelutPäättyneellä kaudella HIFK pelasi 26 sarjaottelua Kakkosen
A-lohkossa. Seuraavassa käydään läpi maalintekijät, varoitukset sekä
punaista tähtipaitaa kaudella 2008 kantaneet pelaajat. |
| 21.10.08 | Tilastot 2008: Suomen CupTällä kaudella HIFK pääsi pelaamaan kolme ottelua Suomen Cupissa.
Neljänneltä kierrokselta kilpailun aloittaneet tähtirinnat onnistuivat
pudottamaan MPS:n sekä TPV:n A-juniorit. Noutaja tuli 6. kierroksella
torniolaisen TP-47:n muodossa. Cup-otteluissa IFK:n kokoonpano poikkesi
jonkin verran normaaleista sarjaotteluista; niinpä lienee paikallaan
julkaista
erikseen punapaitojen tilastot Suomen Cupissa. |
| 17.10.08 | Kaudenpäätösjuhlat pidetty - Spelbok ja Visio 2019 lanseerattiinHIFK-jalkapallon avainhenkilöt kokoontuivat 14.10. viettämään kauden päättäjäisiä. Tilaisuuden mukavan ilmapiirin alustivat HIFK:n jääkiekkopelaajat voittamalla SaiPan selvästi 5-2, jonka jälkeen syötiin ja puhuttiin asiaakin.
|
| 17.10.08 | HIFK ja Vierumäki aloittavat yhteistyönHIFK on solminut yhteistyösopimuksen Vierumäellä sijaitsevan Suomen urheiluopiston kanssa. Sopimus kattaa mm. jalkapalloturnausten ja talvisarjan järjestämisen sekä markkinointiyhteistyötä ja on aluksi yksivuotinen. Samalla HIFK osallistuu Vierumäen FinnFutis-hankkeseen ja saa käyttöönsä valmennuksellista osaamista suoraan kansalliselta huipulta toimintansa kehittämisen tueksi. |
| 17.10.08 | Gert Remmel päävalmentajaksiHIFK saa lippulaivalleen uuden vetäjän, kun virolainen Gert Remmel, 32, ottaa seuran edustusjoukkueen valmennusvastuun kaudelle 2009. Remmel on valmentajaksi nuori, mutta on valmentanut ammatikseen jo 12 vuotta ja omaa työkokemusta Ranskasta ja Italiasta. Lisäksi Remmel on kouluttanut itseään sekä Hollannissa että Englannissa. |
| 16.10.08 | HIFK/2 nousi KolmoseenTähtirintojen leirissä päästään sittenkin nousujuhlien makuun myös
tällä kaudella. Nelosessa pelannut ja lohkossaan toiseksi sijoittunut
HIFK/2 nousee Kolmoseen kaudeksi 2009. Näin ollen tähtirinnoilla on
vuoden tauon jälkeen joukkue piirin ylimmällä sarjatasolla.
Edustusjoukkue nousi Kolmosesta Kakkoseen viime syksynä. |
| 11.10.08 | HIFK päätti kautensa voittoonLauantaina pelattiin Kakkosen A-lohkon viimeinen ottelukierros.
Oulunkylän tekonurmella nähtiin paikalliskamppailu, kun yhteen ottivat
isäntäjoukkue Gnistan sekä HIFK. Mitään elämää suurempaa panosta ei
ottelussa enää ollut ja molemmat osapuolet pelasivatkin varsin
vapautuneesti. Vierasjoukkue IFK oli tänään kuitenkin voitosta
kiinnostuneempi ja vei lukemilla 1-2 (1-1) pisteet mukanaan
kantakaupunkiin. |
| 9.10.08 | Otteluennakko: Gnistan - HIFK, 11.10. 2008Syksy on edennyt jo niin pitkälle että kotimaisen jalkapallokauden
päättyminen on käsillä. Kakkosen A-lohkon viimeinen kierros pelataan
tulevana lauantaina. Bolliksen tältä kaudelta jo hyvästelleellä
HIFK:lla on edessään lyhyt vierasmatka pohjoiseen. Oulunkylän Fair Pay
Areenalla pelattavaa ottelua isännöi IF Gnistan, joten sarja päättyy
mukavasti paikallisottelun merkeissä. |
| 9.10.08 | Tervehdys menneiltä vuosiltaTänään on perustettu kaksi uutta kiertopalkintoa ansioituneiden HIFK- junioreiden palkitsemiseksi: Ragnar Lindbäcks pokal - säsongens vänster back sekä Ragnar Lindbäcks pokal - säsongens kämpare. Palkintojen saajat nimetään ensimmäisen kerran kuluvan kauden päättäjäisjuhlissa. Ragnar Lindbäck pelasi HIFK:n menestyksekkäässä jalkapallojoukkueessa 1930- luvulla, sekä Suomen maajoukkueessa, ja tunnettiin kovana, taistelevana vasempana puolustajana.
|
| 5.10.08 | Murskatappio BolliksellaSunnuntaina kauden viimeisen kotiottelunsa pelannut HIFK ei jättänyt
yleisölleen kovinkaan mairittelevaa kuvaa itsestään. Vaisut punapaidat
tuntuivat menettäneen parhaan terävyytensä ja tuloksena oli koko kauden
suurinumeroisin tappio. Vierasjoukkue Warkaus JK korjasi voiton
loppulukemien ollessa tylyt 0-4 (0-1). |
| 3.10.08 | Otteluennakko: HIFK - Warkaus JK, 05.10. 2008Vähiin käy ennen kun loppuu. Kotimainen jalkapallokausi lähestyy
päätepistettään ja tulevana sunnuntaina HIFK pelaa viimeisen
kotiottelunsa tällä sarjakaudella. Töölön Pallokentälle vieraaksi
saapuu Warkaus JK, joka hieman yllättäen nousi kesän aikana Kakkosen
A-lohkon kärkikastin joukkueeksi. |
| 2.10.08 | Avoimet junioritreenit lokakuussaHIFK:n kaikki juniorijoukkueet toivottavat lokakuun aikana joukkueen toiminnasta kiinnostuneet, uudet pelaajat tervetulleiksi avoimiin harjoituksiin. Tule mukaan kokeilemaan aitoa HIFK- jalkapalloa!
|
| 1.10.08 | HIFK/2 nousukarsintoihinNelosessa pelaava HIFK/2 voitti tiistai-iltana KäPa/PuLe:n maalein 5-1. Tämän voiton ansiosta tähtirinnat varmistivat itselleen sarjan toisen sijan ja samalla paikan nousukarsintoihin. Nelosen lohkokakkoset pelaavat nimittäin karsinnan mahdollisista lisänousupaikoista Kolmoseen. |
| 29.9.08 | Vuoden viimeinen kotiottelu - promotytöt liikkeelläVuoden 2008 viimeinen mahdollisuus nähdä HIFK kotimaisemissaan, Töölön Bolliksella on käsillä tulevana sunnuntaina. HIFK toivottaa kaikki kannattajansa lämpimästi tervetulleiksi ja haluaa päättää kauden kunnialla. Ottelun markkinointiin on panostettu tällä kertaa erityisen paljon. |
| 29.9.08 | Viitala maalissa, U17 lohkovoittoonSuomen alle 17-vuotiaiden nuorten maajoukkue kulki voitosta voittoon
Hyvinkäällä ja Riihimäellä päättyneellä viikolla pelatuissa
EM-alkukarsinnoissa. Sinivalkoisten käsittelyssä kaatuivat
järjestyksessä Albania, Makedonia sekä Valko-Venäjä. Näin ollen Suomi
voitti lohkonsa ja eteni jatkokarsintaan, joka pelataan ensi vuoden
puolella. |
| 27.9.08 | HIFK voittoon Etelä-KarjalassaPitkäksi venynyt tappioputki katkesi HIFK:n osalta lopulta
lauantai-iltapäivänä Lappeenrannassa. Viisi viimeistä otteluaan
hävinneet tähtirinnat nousivat toisen puoliajan maaleillaan ohi
isäntäjoukkue Rakuunoiden ja korjasivat näin pitkästä aikaa täyden
pistepotin. Stadilaisten vierasvoitto kirjattiin selvin numeroin 1-4
(1-0). |
| 26.9.08 | Golfmestaruus ratkesi perjantainaAurinkoisen komeassa syyssäässä 26.9. Asikkalan Kanavagolfissa pelattu, järjestyksessä kahdestoista HIFK Soccer- golftapahtuma sujui erinomaisissa merkeissä. Pelimuotona oli tasoituksellinen pistebogey ja parhaiten menestyivät seuraavat pelimiehet:
|
| 25.9.08 | Otteluennakko: Rakuunat - HIFK, 27.09. 2008Tulevana lauantaina HIFK pelaa viimeistä kertaa tällä kaudella
sarjaottelun Helsingin rajojen ulkopuolella. Tähtirintojen tie vie
itärajan tuntumaan eli Lappeenrantaan jossa isännän roolissa toimii
Rakuunat. Jos on IFK:lla viime aikoina ollut kentällä vaikeaa, on se
melko pientä Rakuunoiden ongelmiin verrattuna. |
| 21.9.08 | Tappio viime hetkilläSunnuntai-illan sarjaottelu Kakkosen A-lohkossa päättyi HIFK:n
kannalta mahdollisimman harmittavalla tavalla. Punapaidat painostivat
ja hakivat tiukasti voittomaalia, kunnes loppuhetkillä verkko soikin
omassa päässä. Näin ollen vierasjoukkue FC Kuusankoski vei mennessään
täyden pistepotin voitettuaan ottelun lukemin 0-1 (0-0). |
| 20.9.08 | Kahden matsin futissunnuntaiTulevana sunnuntaina Pallokentän maisemissa on tilaisuus nähdä kaksi
HIFK:n jalkapallo-ottelua. Ensin tulessa on Nelosen kärkipaikkaa
tavoitteleva reserviryhmä HIFK/2, joka kohtaa PP FC:n Pallokenttä 7:n
tekonurmella. Myöhemmin illalla Bolliksen paraatikentällä pelataan
Kakkosen ottelu jossa HIFK:n edustusjoukkueen vastustajaksi saapuu FC
Kuusankoski. |
| 19.9.08 | Otteluennakko: HIFK - FC Kuusankoski, 21.09. 2008Kakkosen A-lohkossa lähestytään jo kauden päätöspistettä. HIFK:lla
on jäljellä enää kaksi kotiottelua ja niistä ensimmäinen pelataan
tulevana sunnuntaina. Töölön Pallokentälle saapuu tuolloin vieraaksi
sarjassa toisena oleva FC Kuusankoski, jolla edelleen on mahdollisuus
nousta kauden päätteeksi Ykköseen. |
| 17.9.08 | U17-maajoukkue EM-alkukarsintaan valittuSuomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue pelaa EM-alkukarsintaa ensi
viikolla Hyvinkäällä ja Riihimäellä. Sinivalkoisten vastustajina ovat
järjestyksessä Albania, Makedonia ja Valko-Venäjä. Kaksi parasta
joukkuetta selvittää tiensä ensi vuoden puolella pelattavaan
jatkokarsintaan. |
| 13.9.08 | Ei pisteitä KeravaltaLauantain vierailu Keravalle ei tuonut lisäystä HIFK:n pistepussiin.
Tähtirinnat pitivät palloa suurimman osan ajasta mutta siitä
olennaisesta eli maalinteosta vastasi lähinnä kotijoukkue Pallokerho
Keski-Uusimaa. Niinpä ottelun lopputulokseksi kirjattiin isäntien
voitto lukemin 3-1 (2-1). |
| 12.9.08 | Walter Viitala varmisti Suomen voitonSuomen alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi tällä viikolla
kaksi ottelua Viroa vastaan. Tiistaina joukkueet päätyivät Myyrmäessä
tasapeliin (1-1) mutta torstaina Kauniaisissa tahti olikin jo toinen:
Suomi murjoi etelänaapurinsa lukemin 4-0. Yksi sinivalkoisten
luottomiehistä oli Walter Viitala, HIFK:n B-juniorijoukkueen maalivahti. |
| 11.9.08 | Otteluennakko: PK Keski-Uusimaa - HIFK, 13.09. 2008Syysillat pimenevät ja pelit vähenevät, mutta vielä on
jalkapallokautta jäljellä. Kakkosen A-lohkoa tahkotaan myös tulevana
viikonloppuna ja HIFK:n osalta se merkitsee vieraspeliä Keravalla.
Lauantai-iltapäivän ottelua isännöi Pallokerho Keski-Uusimaa,
radanvarren ykkösjoukkueeksi noussut fuusioseura. |
| 5.9.08 | Viheriäranta upotti punapaidatPerjantai-illan paikalliskamppailussa HIFK:n vieraaksi saapui
putoamista vastaan taisteleva Laajasalon Palloseura. Vaikka
tähtirintojen sarjasijoitus on parempi, oli joukkueiden peli-ilmeestä
ottelun mittaan havaittavissa että LPS tarvitsee pisteitä kipeämmin.
Vihreäpaidat rankaisivat isäntiä varsin tylyllä prosentilla ja veivät
mennessään täyden pistepotin saaristo-Helsinkiin lukemin 1-4 (0-2). |
| 4.9.08 | Eero Laurila HIFK:n valmennuspäälliköksiJalkapallotoiminta HIFK:ssa on viime vuosina osoittanut voimakasta kasvua niin määrän kuin laadunkin osalta. Tämän kehityksen on luonnollisesti määrä pysyä suotuisana myös jatkossa. Niinpä HIFK on nimittänyt valmennuspäällikön kehittämään seuran urheilullista toimintaa. Syyskuun alusta alkaen valmennuspäällikkönä on toiminut Eero Laurila, 26. |
| 3.9.08 | Otteluennakko: HIFK - LPS, 05.09. 2008Syyskuun myötä Kakkosen A-lohkossa on edetty jo loppusuoralle.
Jäljellä on enää kuusi ottelukierrosta joten sarjassa alkavat ratkaisun
hetket olla käsillä. HIFK:lla on jälleen edessään paikalliskamppailu,
kun Bollikselle saapuu perjantai-iltana Laajasalon Palloseura. |
| 1.9.08 | Viitala jatkaa sinivalkoisissaHIFK:n B-juniorien maalivahti Walter Viitala on jälleen valittu
Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen. Tällä kertaa ohjelmassa on
kaksoismaaottelu Viroa vastaan. Kyseessä on viimeinen valmistava
tapahtuma ennen EM-karsintoja, sillä Suomen lopullinen joukkue
karsintoihin valitaan Viro-otteluiden jälkeen. |
| 31.8.08 | TilastokatsausElokuun vaihtuessa syyskuuksi alkaa jalkapallokausi lähestyä
loppuaan. Kakkosen A-lohkossa on pelattu nyt 20 kierrosta joten enää
kuusi ottelua on joukkueilla jäljellä. Seuraavassa HIFK-pelaajien
tilastoja ennen sarjan loppukiriä. |
| 29.8.08 | Niukka tappio paikallisottelussaPerjantai-illan paikalliskamppailu Finnair Stadiumilla päättyi
HIFK:n tappioon. Isäntäjoukkue Klubi 04 siirtyi johtoon jo ottelun
alussa eikä tämä asetelma muuttunut pelin aikana miksikään. Näin ollen
sinivalkoiset korjasivat tililleen täyden pistepotin maalein 1-0. IFK
pelasi samalla kolmannen peräkkäisen ottelunsa ilman voittoa. |
| 29.8.08 | Tom Jokinen HIFK:n valmentajaksiHIFK:n urheilutoimenjohtaja Tom Jokinen, 49, ottaa loppukauden ajaksi valmennusvastuun seuran Kakkosen A-lohkossa pelaavassa edustusjoukkueessa. Tämän vuoden alusta vastuuvalmentajana toimineen Pasi Pihamaan ja HIFK:n välinen sopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Tom Jokinen ottaa uuden tehtävänsä vastaan välittömästi ja luotsaa HIFK:ta ensimmäisen kerran sarjaottelussa Laajasalon Palloseuraa vastaan ensi perjantaina. |
| 27.8.08 | Otteluennakko: Klubi 04 - HIFK, 29.08. 2008Kesä on lähestymässä loppuaan ja elokuu vaihtuu pian syyskuuksi.
Jalkapallokausi jatkuu kuitenkin edelleen. Tuloksellisesti
vaisunpuoleisen viime viikon jälkeen HIFK pyrkii palaamaan jälleen
voittojen tielle. Tehtävästä ei ainakaan haastetta puutu sillä
tähtirintojen vastustajana perjantai-illan ottelussa on sarjaa johtava
Klubi 04. |
| 26.8.08 | HIFK:n B-junioreilla vientiä ulkomailleHIFK:n vanhin juniorijoukkue eli pääosin ikäluokasta -92 koostuvat
B-juniorit jatkavat sarjapelejään hiukan pienemmällä miehistöllä kuin
kevätkaudella. Tähtirintojen nuoret lahjakkuudet on noteerattu myös
maamme rajojen ulkopuolella ja heistä kaksi jatkaakin kauttaan hiukan
eteläisemmillä leveysasteilla. Oliver Lång siirtyi Hammarby IF:n
riveihin, kun taas Teiko Wileniuksen uusi osoite on Bayern München. |
| 24.8.08 | City Stars vei pisteet LahteenPaluu Bollikselle ei tuonut lisäystä HIFK:n
pistepussiin. Ensimmäistä kertaa lähes kuukauteen varsinaisella
kotikentällään esiintyneet tähtirinnat jäivät tällä kertaa maaleitta ja
kun vastustajan virkaa toimittanut City Stars onnistui kerran, riitti
se ottelun voittoon. Loppunumerot vierasjoukkueen hyväksi siis 0-1
(0-0). |
| 22.8.08 | Otteluennakko: HIFK - City Stars, 24.08. 2008Pitkästä aikaa Töölön Pallokentällä pelaava HIFK kohtaa
sunnuntai-iltana Kakkosen A-lohkon ottelussa lahtelaisen City Starsin.
Tähtirinnat ovat tulosten valossa pärjänneet viime viikkoina mainiosti,
vaikka voittoputki pääsi katkeamaan Mikkelissä. City Starsin kausi on
ollut huomattavasti nihkeämpi ja Lahdessa onkin jo nähty muutoksia
valmennuspuolella. |
| 22.8.08 | HIFK:lle isot sakotLauantaina 9. elokuuta 2008 pelattu Kakkosen A-lohkon ottelu KTP -
HIFK on johtanut kurinpidollisiin toimenpiteisiin Suomen Palloliiton
taholta. Turvallisuusmääräysten rikkomisesta kurinpitovaliokunta päätti
antaa HIFK:lle sakkoja peräti 2000 euroa. KTP:lle maksettavaa
tuomittiin 1500 euroa. |
| 21.8.08 | Kirvelevä tasapeli MikkelissäHIFK:n kolmen ottelun voittoputki katkesi torstai-iltana Mikkelissä.
Tähtirintojen neljäs peräkkäinen täysi pistepotti oli tosin lähellä,
mutta loppuun saakka taistellut MP onnistui tasoittamaan pelin ottelun
lisäajalla. Näin ollen loppunumeroiksi kirjattiin lukemat 2-2 (1-1).
Sarjan kärkeä takaa-ajavan IFK:n kannalta viime hetken takaisku oli
sieltä harmittavimmasta päästä. |
| 19.8.08 | Otteluennakko: MP - HIFK, 21.08. 2008Voittojen tiellä viime viikot kulkenut HIFK suuntaa seuraavaksi
Etelä-Savoon päin. Ensi torstaina pelattavassa Kakkosen A-lohkon
ottelussa tähtirintojen vastustajana on Mikkelin Palloilijat.
Vastakkain ovat siis kaksi vanhaa ja maineikasta seuraa joilla
molemmilla on pitkä historia pääsarjatasolla. |
| 18.8.08 | Bolliksella maaottelu torstainaAlkaneen viikon torstaina eli elokuun 21. päivänä pelataan Töölön
Pallokentällä nuorten maaottelu. Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkue
kohtaa tuolloin Turkin vastaavan yhdistelmän. Ottelu järjestetään
vahvaa nousua junioripuolella tekevän HIFK:n avustuksella. |
| 16.8.08 | HIFK nollasi FCJ:nHarmaa ja sateinen sää vallitsi lauantai-iltapäivänä, kun HIFK
isännöi jyväskyläläistä FCJ Blackbirdia Kakkosen A-lohkon ottelussa
Finnair Stadiumilla. Tähtirinnat eivät kuitenkaan antaneet ankean kelin
masentaa itseään vaan jatkoivat siitä mihin edellisviikon
menestyksellisissä vieraspeleissään jäivät. Kotijoukkueen ansaittu
voitto kirjattiin numeroin 3-0 (1-0). |
| 14.8.08 | Otteluennakko: HIFK - FCJ Blackbird, 16.08. 2008Vajaan kolmen viikon tauon jälkeen HIFK:lla on jälleen kotiottelu
vuorossa. Takana on kaksi hyvin sujunutta vieraspeliä, joiden ansiosta
tähtirinnat etenevät Kakkosen A-lohkossa edelleen kärjen tuntumassa.
Huonosti ei viime aikoina ole pärjännyt myöskään FCJ Blackbird, joka
saapuu IFK:n vieraaksi lauantaina. |
| 9.8.08 | HIFK voittoon KotkassaKahden vieraspelin viikko tuotti HIFK:lle täydet kuusi
sarjapistettä. Maanantain Kontu-voiton jatkoksi tähtirinnat suorittivat
lauantaina tuloksellisen vierailun Arto Tolsa Areenalle Kotkaan.
Pitkään odotetussa KTP:n ja IFK:n kohtaamisessa punapaidat käyttivät
tilaisuutensa tehokkaammin hyväksi ja niinpä lopputuloksena oli
vierasvoitto lukemin 0-2 (0-0). |
| 8.8.08 | Uusi hyökkääjä joukkueeseen |
| 7.8.08 | Otteluennakko: KTP - HIFK, 09.08. 2008Kontulasta pisteet maanantaina hakenut HIFK jatkaa vieraissa.
Lauantaina tähtirintojen tie vie Kotkaan, jossa vastaan asettuu
maineikas KTP. Kahden perinteisen jalkapalloseuran kohtaaminen herättää
aina mielenkiintoa eikä tilannetta suinkaan heikennä joukkueiden hyvät
otteet viime aikoina. Sekä IFK että KTP taistelevat edelleen Kakkosen
A-lohkon kärkisijoista. |
| 5.8.08 | Kolmas fanibussi Kotkaan?Ensi lauantaina eli elokuun 9. päivänä HIFK matkustaa KTP:n
vieraaksi Kotkaan. Ja tien päälle lähtevät tuona päivänä myös
tähtirintojen kannattajat! Alun perin reissuun varatut kaksi
linja-autoa on jo myyty loppuun eli Kotkaan matkustaa varmuudella
reilut 110 HIFK:n kannattajaa. |
| 5.8.08 | Walter Viitala jälleen nuorten maajoukkueessaRuotsissa pelattiin päättyneellä viikolla alle 17-vuotiaiden avoin
PM-turnaus. Suomen 18 pelaajan vahvuiseen ryhmään kuului myös Walter
Viitala, HIFK:n B-juniorijoukkueen maalivahti. Mikään suuri yllätys
tämä valinta ei ollut sillä Viitala oli maajoukkueen mukana jo kesäkuun
alussa pelatussa Bannikov-turnauksessa Ukrainassa. |
| 4.8.08 | HIFK:lle täysi pistepotti KontulassaMaanantai-illan iloksi Kontulan liikuntapuistossa pelattiin FC
Kontun ja HIFK:n välinen paikallisottelu. Koleassa säässä käyty
kamppailu ei noussut suurten klassikoiden joukkoon. Virheitä tehtiin
puolin ja toisin mutta ottelun edetessä punapaitaisen vierasjoukkueen
paremmuus kävi jatkuvasti selvemmin esille. Ansaittu IFK-voitto
kirjattiin lukemin 0-2 (0-0). |
| 2.8.08 | Otteluennakko: FC Kontu - HIFK, 04.08. 2008Kesä on edennyt jo elokuun puolelle ja myös kotimaan
jalkapallosarjoissa mennään täyttä höyryä eteenpäin. Alkavalla viikolla
HIFK:lla on edessään kaksi vierasottelua Kakkosen A-lohkossa. Matkoista
lyhyempi taitetaan maanantaina, jolloin FC Kontu isännöi tähtirintoja
Kontulan liikuntapuistossa pelattavassa ottelussa. |
| 2.8.08 | HIFK/2 palasi voittokantaan ja sarjakärkeen |
| 31.7.08 | Tämän hetken miehistötilanneHIFK:n pelaajarinki on kauden aikana supistunut muutamalla
pelaajalla. Vielä toukokuussa ryhmän vahvuus oli 24 pelaajaa, tällä
hetkellä lukema on tasan 20. Lisäksi sairastuvalla on jatkuvasti
muutama kaveri päivystämässä. Näin ollen tähtirinnat etenevät
toistaiseksi melko kapealla materiaalilla. Maalivahtikaksikon lisäksi
käytettävissä on nyt 14 kenttäpelaajaa. |
| 30.7.08 | Kesän suurin fanimatka Kotkaan lauantaina 9.8.!Pelattiin sitten kotona tai vieraissa, HIFK:lla on aina yleisön äänekkäimmän osan kannatus tukenaan. Stadin Kingien masinoimilla vieraspelireissuilla HIFK:n kannattajat ovat tänäkin kesänä matkanneet ympäri Suomea sinne missä tähtirinnat pelaavat - pelipaikasta ja viikonpäivästä riippumatta. |
| 29.7.08 | Pisteet HyvinkäälleKakkosen A-lohkon jälkimmäinen puolisko lähti HIFK:n kannalta käyntiin epäonnisissa merkeissä. Tähtirinnat saivat tiistai-iltana
vieraakseen Hyvinkään Palloseuran, joka sarjataulukossa majailee
niukasti putoamisviivan paremmalla puolella. Bolliksella
oranssipaitainen vierasjoukkue kuitenkin intoutui hyvään peliesitykseen
ja juotti isännille tappion karvasta kalkkia. Loppunumerot
Pallokentällä kirjattiin numeroin 1-2 (0-2). |
| 27.7.08 | Otteluennakko: HIFK - HyPS, 29.07. 2008Sarjakausi on Kakkosen A-lohkon osalta nyt tarkalleen puolivälissä.
Jokainen joukkue on kohdannut toisensa kerran. Alkavalla viikolla
siirrytään siis jo syyskierroksen puolelle. HIFK:n ensimmäinen
vastustaja sarjan jälkipuoliskolla on Hyvinkään Palloseura, joka saapuu
Bollikselle tulevana tiistaina. |
| 24.7.08 | Paikallisottelun voitto HIFK:lleVanhalla kunnon Bolliksella nähtiin torstai-iltana paikallisottelu,
kun yhteen ottivat perinteiset HIFK ja Gnistan. Isännän roolissa tällä
kertaa toiminut IFK omaksui isännän otteet myös kentän puolella. Peli
kulki tähtirintojen hallinnassa ja loppunumeroiksi kirjattiin
punapaitojen voitto lukemin 2-0 (0-0). Näin ollen IFK on pitänyt
vastustajansa nollilla nyt jo kolmessa peräkkäisessä ottelussa. |
| 24.7.08 | Kakkosjoukkueelle kauden avaustappio murskalukemin |
| 22.7.08 | Otteluennakko: HIFK - Gnistan, 24.07. 2008Heinäkuun päätteeksi HIFK pelaa kaksi sarjaottelua Kakkosen
A-lohkossa kotikentällään Bolliksella. Näistä ensimmäinen on
paikalliskamppailu, sillä ensi torstaina Töölön Pallokentällä vierailee
perinteinen Gnistan. Tämän ottelun jälkeen IFK on kohdannut kaikki
vastustajansa kertaalleen eli saavuttanut sarjassa puolimatkan
rajapyykin. |
| 20.7.08 | Maaliton tasapeli VarkaudessaSunnuntaina HIFK:lla oli ohjelmassaan tämän kauden pisin
vierasreissu. 320 kilometrin mittainen matka Varkauteen taittui
sateisissa merkeissä ja samanlainen sää vallitsi myös itse
pelipaikalla. Ottelu isäntäjoukkue Warkaus JK:ta vastaan puolestaan
päättyi maalittomana ja niinpä molemmat osapuolet kartuttivat saldoaan
yhden pisteen arvoisesti. |
| 18.7.08 | Otteluennakko: Warkaus JK - HIFK, 20.07. 2008Viime viikolla kotikentällään voittojen tielle palannut HIFK jatkaa
pelejään Kakkosen A-lohkossa. Ensi sunnuntaina tähtirinnoilla on
edessään kauden pisin vierasmatka sillä ohjelmassa on Warkaus JK:n
kohtaaminen Pohjois-Savossa. 320 kilometrin mittaisen menomatkan
päätteeksi vastassa on yksi sarjan parhaista joukkueista, joten IFK:lla
on mielenkiintoinen pyhäpäivä tiedossa. |
| 13.7.08 | HIFK murskasi RakuunatAurinkoisen sunnuntai-iltapäivän kunniaksi HIFK järjesti Bolliksella
pienimuotoiset maalijuhlat vierasjoukkue Rakuunoiden kustannuksella.
Kapellimestarina hääräsi tähtirintojen Sami Okkonen, jonka saldona
tänään oli kolme maalia eli hat trick. Isäntien voitto kirjattiin
lukemin 4-0 (2-0) ja näin IFK:n maaliton ja pisteetön jakso katkesi
varsin komealla tavalla. |
| 11.7.08 | Otteluennakko: HIFK - Rakuunat, 13.07. 2008Kuukauden tauon jälkeen HIFK pelaa jälleen Kakkosen A-lohkoa
kotikentällään. Tähtirinnoilla on juuri nyt raskaampi vaihe menossa
sillä joukkueen kolme viimeistä sarjaottelua ovat päättyneet tappioon.
Vähitellen olisi siis syytä päästä jälleen maalien ja pisteiden makuun.
Samoissa ajatuksissa on luultavasti myös Rakuunat, joka on IFK:n
vastustaja sunnuntain ottelussa. |
| 6.7.08 | Tappio KuusankoskellaPaluu arkeen oli HIFK:lle tällä kertaa tylynpuoleinen. Vierasmatka
Kuusankoskelle ei tuottanut tähtirinnoille lisämerkintöjä sen enempää
piste- kuin maalisarakkeeseen. Isäntäjoukkue FC Kuusankoski oli tänään
voittamisesta enemmän kiinnostunut osapuoli ja kuittasikin ansaitusti
täyden pistepotin nimiinsä maalein 2-0 (1-0). |
| 4.7.08 | Otteluennakko: FC Kuusankoski - HIFK, 06.07. 2008Takaisin sorvin ääreen. Kolmen viikon mittainen kesätauko on
päättymässä sillä Kakkosen A-lohkoa pelataan tulevana viikonloppuna
jälleen täyden sarjakierroksen edestä. HIFK palaa tositoimiin
vierasottelun merkeissä: edessä on reissu pohjoiseen Kymenlaaksoon FC
Kuusankosken vieraaksi. Sunnuntaina pelattavassa ottelussa kohtaavat
kaksi voitontahtoista joukkuetta. |
| 2.7.08 | Edustusjoukkueen sarjakausi jatkuuKolmen viikon mittainen sarjatauko Kakkosen A-lohkossa on
päättymässä. Ensi viikonloppuna edessä on paluu tositoimiin täyden
sarjakierroksen merkeissä. HIFK matkustaa sunnuntaina Kuusankoskelle
sikäläisen FC:n vieraaksi. Kotimaisemissaan tähtirinnat nähdään
seuraavan kerran sunnuntaina 13. heinäkuuta, kun Bollikselle saapuu
vahvasti itähenkinen Rakuunat. |
| 30.6.08 | HIFK/2 kesätauolle viiden pisteen sarjajohdossa |
| 29.6.08 | "HIFK valtasi Vaasan"Otsikko on suora lainaus yhdestä tämänpäiväisestä valtakunnallisesta sanomalehdestä eikä lainkaan liioiteltu. Seuramme seitsemän joukkuetta niitti Wasa Footballcupissa mainetta sekä kunniaa ja pokkasi useita pokaaleja. Vähintään yhtä tärkeää tässä junioritapahtumassa oli kuitenkin mahtava tunnelma, pelaajista huokunut pelaamisen riemu ja ylpeys tähtipaidan kantamisesta. |
| 25.6.08 | Juniorijuna lähtee kohti VaasaaHIFK osallistuu 26.-29.6 pelattavaan Wasa Footballcupiin yhteensä seitsemällä joukkueella ja matkaa paikalle varta vasten varatulla kisajunalla. |
| 19.6.08 | HIFK:n Cup-taival päättyiTorstai-illan Cup-ottelusta muodostui tasainen ja jännittävä
jalkapallonäytelmä. Kotijoukkue HIFK käväisi johdossa mutta suurimman
osan peliajasta ottelu eteni tasatilanteessa. Lopulta vierasjoukkue
TP-47:n rutiini ja terävyys pääsivät oikeuksiinsa ja torniolaiset
kuittasivat voiton nimiinsä lukemin 1-2 (1-1). IFK:n osalta Suomen Cup on
tältä kaudelta ohi ja tähtirinnat saavat keskittyä loppukauden ajan
sarjaotteluihin Kakkosen A-lohkossa. |
| 19.6.08 | HIFK - TP-47 tänään kello 18:30 Pallokentällä |
| 18.6.08 | Ville Rapelin Cup-mietteitäTorstai-illan Cup-ottelu lähestyy. HIFK:lla on edessään haastava
muttei mahdoton tehtävä, kun punapaidat ottavat mittaa sarjaporrasta
ylempänä pelaavasta TP-47:stä. Tätä mieltä on myös IFK:n maalivahti
Ville Rapeli, joka on vartioinut tähtirintojen veräjää lähes kaikissa
joukkueen otteluissa tällä kaudella. |
| 18.6.08 | Halme ja Jussila sivussa Cup-ottelusta |
| 17.6.08 | Otteluennakko: HIFK - TP-47, 19.06. 2008Kakkosen A-lohkossa siirryttiin viikonvaihteen pelien jälkeen kolmen
viikon mittaiselle sarjatauolle. Jalkapallon ystävien ei kuitenkaan
tarvitse kärvistellä niin pitkää aikaa ilman kuningaslajia sillä
pelitoiminta jatkuu juhannusviikolla Suomen Cupin merkeissä. Yksi
torstai-illan mielenkiintoisimmista otteluista pelataan Töölön
Pallokentällä, jossa isäntäjoukkue HIFK:n vieraaksi saapuu TP-47 kaukaa
pohjoisesta. |
| 16.6.08 | "HIFK panostaa Suomen Cupiin"Kotimaiset jalkapallosarjat ovat vetäytyneet tauolle mutta
pelitoiminta jatkuu myös juhannusviikolla Suomen Cupin merkeissä.
Perinteinen kilpailu on edelleen voimissaan vaikka parantamisen
varaakin löytyisi. Osa Kakkosen ja jopa Ykkösenkin seuroista on
jättänyt koko Suomen Cupin väliin. Näihin ei kuitenkaan kuulu HIFK,
joka on kilpailussa täysillä mukana tänäkin vuonna. |
| 15.6.08 | Alkukauden tilastokatsausSunnuntain otteluiden jälkeen Kakkosen A-lohkossa siirrytään kolmen
viikon mittaiselle tauolle. Takana on yhdeksän kierrosta, joten
sarjasta (yhteensä 26 kierrosta) on pelattu melko tarkalleen kolmasosa.
Seuraavassa HIFK-pelaajien tilastoja alkukauden osalta. |
| 14.6.08 | Cup-ottelu HIFK - TP-47 pelataan 19.06.Suomen Cup jatkuu HIFK:n osalta torstaina 19. kesäkuuta.
Tähtirintojen vastustajaksi Cupin 6. kierroksella arvottiin TP-47
Torniosta. |
| 13.6.08 | Perjantai-illan pohjanoteerausPerjantai 13. päivä oli HIFK:n osalta maineensa veroinen.
Tähtirinnoille ei tänään tahtonut onnistua oikein mikään kun taas
vierasjoukkue Pallokerho Keski-Uusimaa iski vaarallisesti aina
tilaisuuden tullen. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin täten
vierasvoitto lukemin 0-3 (0-1). IFK:lle kyseessä oli suurinumeroisin
tappio lähes kahteen vuoteen. |
| 12.6.08 | HIFK saa Cup-vieraita TorniostaTänään arvottiin Suomen Cupin 6. kierros ja HIFK:n osalta tulos oli se, että vastustajaksi tulee TP-47 Torniosta. |
| 12.6.08 | HIFK Vuoden urheiluseuraKaupungin urheilupalkintotoimikunta valitsi yleisseura HIFK ry:n vuoden 2008 helsinkiläisseuraksi. Syyt valintaan olivat moninaiset, mutta erityisesti toimikunta painotti valinnassaan mm. seuran monipuolista lajivalikoimaa sekä vahvaa kaksikielistä toimintaa. |
| 11.6.08 | Otteluennakko: HIFK - PK Keski-Uusimaa, 13.06. 2008Kesäkuun alkupuoliskon otteluruuhka päättyy HIFK:n osalta
perjantai-iltana Töölön Pallokentällä. Sekä sarjapelejä että Suomen
Cupia tahkonneet tähtirinnat pelaavat tuolloin viidennen ottelunsa 13
päivän aikana. Urakka on ollut raskas ja pieni palautumistauko on
joukkueelle varmasti paikallaan. Sitä ennen on kuitenkin vielä
kohdattava PK Keski-Uusimaa, Bolliksen perjantai-illan vierailija. |
| 10.6.08 | HIFK jatkoon Suomen Cupissa
|
| 8.6.08 | Otteluennakko: TPV/A - HIFK, 10.06. 2008Keskellä kauden kovinta otteluruuhkaa jatkuu myös Suomen Cup. HIFK:n
vastustajaksi Cupin 5. kierroksella arvottiin Tampereen Pallo-Veikkojen
A-juniorit. Vielä tässä vaiheessa kilpailua alempisarjalainen saa
kotiedun ja koska A-juniorijoukkueet rinnastetaan Kolmosen tasoisiksi,
pelataan ottelu TPV/A - HIFK Tampereella. |
| 7.6.08 | Niukka tappio LaajasalossaTiivistahtinen ottelurupema Kakkosen A-lohkossa jatkui HIFK:n osalta
lauantai-iltapäivänä Laajasalossa. Jo etukäteen hankalaksi arvioitu
kamppailu kulki tähtirintojen kannalta epäsuotuisissa merkeissä.
Kotijoukkue LPS vastasi ottelun ainoasta maalista ja otti näin kauden
ensimmäisen voittonsa numeroin 1-0 (0-0). IFK:lle puolestaan tappio oli
kauden ensimmäinen. |
| 5.6.08 | Otteluennakko: LPS - HIFK, 07.06. 2008Pelitahti Kakkosen A-lohkossa jatkuu kiivaana. Vain pari päivää on
HIFK:lla aikaa huilata ennen seuraavaa koitosta. Kahden raskaan
kärkiottelun jälkeen sarjan piikkipaikalle nousseet tähtirinnat
matkustavat lauantaina Laajasaloon, missä isäntäjoukkue LPS asettuu
vastustajan rooliin. Toisin sanoen sarja jatkuu IFK:n osalta
paikallisotteluiden merkeissä. |
| 4.6.08 | HIFK löi Klubin ja siirtyi sarjan kärkeenKeskiviikkoillan paikalliskamppailu oli herättänyt mielenkiintoa jo
etukäteen eikä tilannetta ainakaan heikentänyt se tosiasia, että niin
HIFK kuin myös Klubi 04 ovat aloittaneet sarjan suorastaan mainiosti.
Finnair Stadiumilla aurinkoisessa ja sopivan lämpimässä säässä pelattu
ottelu kääntyi toisella puoliajalla punapaitaisen isäntäjoukkueen
hyväksi. IFK selviytyi voittajaksi maalein 2-1 (0-1) ja siirtyi samalla
Kakkosen A-lohkon kärkipaikalle. |
| 3.6.08 | Walter Viitala U16-maajoukkueeseenHIFK:n B-juniorijoukkueen maalivahti Walter Viitala on valittu
siihen 18 pelaajan ryhmään joka edustaa Suomea kovatasoisessa Bannikov
Memorial - turnauksessa kesäkuun 6. - 10. päivänä. Suomen alle
16-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa silloin isäntämaa Ukrainan,
Italian sekä Venäjän. Vastus on siis eurooppalaista huipputasoa.
Alkulohkon pelien jälkeen Suomi pelaa vielä sijoitusottelun turnauksen
päätöspäivänä. |
| 2.6.08 | Otteluennakko: HIFK - Klubi 04, 04.06. 2008Sunnuntai-illan voitokasta ottelua ei HIFK:n leirissä kauan ehditä
juhlia, sillä jo ylihuomenna on seuraavan haasteen aika. Tasaisessa
Kakkosen A-lohkossa neljän joukkueen ryhmä majailee sarjan kärjessä
lähes tasapisteissä. Juuri neljännellä sijalla on IFK ja piikkipaikalla
pisteen tähtirintoja edellä viilettää Klubi 04, keskiviikko-illan
ottelun toinen osapuoli. Paikallispelin lisäksi kyseessä on siis myös
sarjan kärkikamppailu. |
| 1.6.08 | HIFK tyrmäsi MP:nKesäkuun alkupuolisko on HIFK:n jalkapalloilijoille kauden kiireisintä aikaa, sillä vajaan kahden viikon sisällä tähtirinnoilla on ohjelmassa peräti viisi ottelua. Ottelusuman purkaminen alkoi sunnuntai-iltana hyväkuntoisella Töölön Pallokentällä. Vieraaksi saapunut Mikkelin Palloilijat oli lopulta aseeton isäntien käsittelyssä, ja ottelun loppunumerot kirjattiin IFK:n hyväksi 4-1 (1-0). |
| 30.5.08 | Otteluennakko: HIFK - MP, 01.06. 2008Parin viikon tauon jälkeen HIFK palaa jälleen kotimaisemiinsa.
Vierasreissut Keski-Suomeen ja Lahteen tuottivat punapaitojen
plakkariin neljä pistettä, joten joukkue jatkaa hyvillä mielin
taivallustaan sarjassa. Sunnuntain ottelua voi kutsua kärkikamppailuksi
sillä vastakkain ovat Kakkosen A-lohkon ainoat toistaiseksi
tappiottomat joukkueet. IFK:n vieraaksi saapuu maineikas MP suoraan
Etelä-Savosta. |
| 29.5.08 | HIFK/2 jatkaa sarjakärjessä 1-0 voitolla |
| 28.5.08 | Urakkaviikot edessäKesä on jalkapalloilijan parasta aikaa. Raskas harjoituksissa
puurtaminen vaihtuu oikeisiin peleihin ja hyvällä onnella sääkin on
jotain muuta kuin talvikaudelle ominaista räntä- ja vesisadetta.
Jälkimmäistä asiaa on vaikea ennustaa ainakaan etukäteen; sen sijaan
varmaa on jo nyt että HIFK:n kunniakasta tähtipaitaa kantavat futaajat
pääsevät lähiaikoina pelaamisen makuun ja oikein kunnolla. Edessä on
nimittäin melkoinen otteluruuhka: viisi peliä 13 päivässä! |
| 26.5.08 | HIFK/2 siirtyi lohkonsa kärkeen 0-4 voitollaLauantaina 24.5 pelattiin 4.divisioonan kakkoslohkon kärkiottelu KäPa/PuLe-HIFK/2. Otteluun valmistautuessa saatiin hyviä uutisia että ottelu pelattaisiin Kumpulan hyväkuntoisella nurmella. Alunperin ottelu piti pelata viereisellä hiekkakentällä. |
| 25.5.08 | HIFK:lle komea voitto LahdessaKaksi tähän mennessä tappiotonta joukkuetta kohtasivat
sunnuntai-iltapäivänä Lahdessa. Kakkosen A-lohkon ottelua isännöi City
Stars mutta pisteet vei nimiinsä vierailija HIFK. Ennalta tasaiseksi
veikatussa pelissä nähtiin selkeät loppunumerot, sillä tähtirintojen
vierasvoitto kirjattiin lukemin 0-3 (0-1). |
| 23.5.08 | Otteluennakko: City Stars - HIFK, 25.05. 2008Raskaalta Keski-Suomen reissulta kotiin selviytynyt HIFK pelaa vielä
toisenkin vierasottelun tämän viikon aikana. Sunnuntaina tähtirintojen
tie vie Lahteen jossa vastaan asettuu City Stars. Keltapaitainen
isäntäjoukkue kuuluu Kakkosen A-lohkon parhaimpiin ryhmiin joten
Mukkulan nurmella nähdään varmasti kova kamppailu sarjapisteistä. |
| 22.5.08 | HIFK/2 jatkaa tappiottaHIFK:n kakkosjoukkue jatkaa nelosessa ilman tappiota, kun neljä kierrosta on pelattu. Maanantaina 12. toukokuuta joukkue väänsi 2-2-tasapelin Kiffen/2:ta vastaan ja viikko sen jälkeen tuloksena oli 3-1-voitto Kontu/Arcticista. |
| 22.5.08 | Cup-ottelu TPV/A - HIFK pelataan 10.06.Suomen Cup jatkuu HIFK:n osalta tiistaina 10. kesäkuuta.
Tähtirintojen vastustajaksi Cupin 5. kierroksella arvottiin tiistaina
Tampereen Pallo-Veikkojen A-juniorit. Ottelu pelataan
Tampereella, sillä alempisarjalainen saa kotiedun ja A-juniorijoukkueet
rinnastetaan Kolmosen tasoisiksi. |
| 21.5.08 | Pistejako Keski-SuomessaSarjakauden neljäs ottelu Kakkosen A-lohkossa palautti HIFK:n
jälleen tasapelien tielle. Tähtirintojen tappiosarake näyttää edelleen
nollaa mutta täyttä pistepottiakaan ei IFK:lle ole herunut kuin
toistaiseksi kerran. Säynätsalossa punapaidat pelasivat jo kauden
kolmannen tasapelinsä ja lopputuloskin oli varsin tuttu eli 1-1 (0-0). |
| 20.5.08 | HIFK:n cup-vastustajaksi TPV/ATänään arvottiin Suomen Cupin 5. kierros ja HIFK:n osalta tulos oli se, että vastustajaksi tulee Tampereen Pallo-Veikkojen A-juniorijoukkue. |
| 19.5.08 | Otteluennakko: FCJ Blackbird - HIFK, 21.05. 2008Tällä viikolla HIFK:lla on ohjelmassa kaksi vierasottelua Kakkosen
A-lohkossa. Ensimmäinen reissu suuntautuu keskiviikkona Keski-Suomeen,
tarkemmin sanottuna Jyväskylän eteläpuolella sijaitsevaan Säynätsaloon.
Rauhallisessa maaseudun järvimaisemassa pelattavaa ottelua isännöi FCJ
Blackbird, nimensäkin mukaisesti mustiin pukeutuva uudemman polven
jalkapalloseura. |
| 17.5.08 | HIFK kaatoi KTP:nKolmas kerta toden sanoo: kahden tasapelin jälkeen HIFK avasi
voittotilinsä Kakkosen A-lohkossa. Finnair Stadiumin viilenevässä
toukokuun illassa nähtiin lauantaina kahden vanhan mestarijoukkueen
kohtaaminen, josta voittajaksi selviytyi isäntäjoukkue IFK. Hyvän alun
otteluun saaneet punapaidat kaatoivat Kotkasta vierailulle saapuneen
KTP:n maalein 3-0 (2-0). |
| 17.5.08 | HIFK- Porsche huutokauppa käynnissäVAIN TÄMÄN KERRAN MYYNNISSÄ - AINUTLAATUINEN HIFK-PORSCHE Porsche 944
|
| 15.5.08 | Otteluennakko: HIFK - KTP, 17.05. 2008Pienen tauon jälkeen HIFK:lla on jälleen vuorossa kotiottelu.
Lauantai-iltana tähtirinnat kohtaavat Finnair Stadiumilla maineikkaan
kotkalaisjoukkueen KTP:n. Vastakkain ovat kaksi sarjanousijaa mutta
myös kaksi vanhaa mestarijoukkuetta. IFK on voittanut Suomen
mestaruuden seitsemän kertaa kun taas KTP on huuhtonut kultaa kahdesti,
vuosina 1951 ja 1952. |
| 13.5.08 | Seuraohjelmaa koko perheelleHIFK- jalkapallo on paljon muuta futiksen lisäksi. Seuratoimintamme on elpynyt esimerkilliseksi ja laaja sosiaalisten tapahtumien kirjo rikastuttaa kaikkien seuran jäsenten ja heidän läheistensä arkea urheilullisen toiminnan lisäksi. Liity jäseneksi niin pysyt ajan tasalla! |
| 12.5.08 | HIFK jatkoon Suomen CupissaMaanantai-iltana oli HIFK:n vuoro aloittaa tämänvuotinen urakkansa Suomen Cupissa. Vastaansa tähtirinnat saivat Kolmosessa pelaavan Malmin Palloseuran. Aurinkoisessa mutta tuulisessa ja melko koleassa säässä käyty kamppailu sujui suunnitelmien mukaan eli vierasjoukkueen komennossa. IFK selviytyi Cupin 5. kierrokselle voitettuaan ottelun 3-1 (2-0). |
| 10.5.08 | Otteluennakko: MPS - HIFK, 12.05. 2008Suomen Cup on edennyt neljännelle kierrokselle eli siihen vaiheeseen
jossa Veikkausliigan, Ykkösen ja Kakkosen joukkueet tulevat kilpailuun
mukaan. Näin ollen Cup käynnistyy nyt myös HIFK:n osalta. Punapaitojen
vastustajaksi ensi maanantain ottelussa asettuu Malmin Palloseura. |
| 9.5.08 | Tasapeli HyvinkäälläSarjakauden ensimmäinen vierasottelu toi HIFK:lle toisen peräkkäisen
tasapelin. Perjantai-iltana Hyvinkäällä käydyssä kamppailussa IFK oli
johdossa vielä tauolla, mutta toisella puoliajalla isäntäjoukkue HyPS
nousi tasoihin. Hankalissa olosuhteissa kumpikaan joukkue ei enää
lisämaaleihin pystynyt ja niinpä lopputuloksena oli pistejako numeroin
1-1. |
| 9.5.08 | HIFK/2:n kausi alkanut voitolla ja tasapelilläHIFK:n kakkosjoukkue ei vielä ole noussut omalle tasolleen pelillisesti, |
| 8.5.08 | Cup-ottelun pelipaikka vaihtui |
| 7.5.08 | Otteluennakko: HyPS - HIFK, 09.05. 2008Kotimaisen jalkapallon sarjakausi on jo saatu hyvään vauhtiin ja
perjantai-iltana jatketaan taas. Tällä kertaa HIFK:lla on vuorossa
vierasottelu joten tähtirintojen matka vie pohjoiseen päin, tässä
tapauksessa Hyvinkäälle. Ylihuomenna pelattavaa Kakkosen A-lohkon
ottelua isännöi Hyvinkään Palloseura joka IFK:n tavoin metsästää kauden
avausvoittoaan. |
| 4.5.08 | Ode ja Välly, pitkän linjan luottomiehetTuttu asetelma HIFK:n jalkapallo-otteluissa jo monen vuoden ajalta.
Tolppien välissä komentoa pitävä veskari pitää karjunnallaan sekä
kenttäpelaajat että katsojat hereillä. Keskikentän puolella
punatukkainen taituri ajaa jalkakikoillaan vastustajat epätoivon
partaalle. Pelaajaliikenne on käynyt HIFK:ssa vilkkaana, mutta Ville
Anttonen (29) ja Otto Jahn (25) jatkavat tähtirinnoissa vuodesta
toiseen. |
| 2.5.08 | Joukkueen kapteeni, Lagets kapten: Mikko HalmeHIFK:n kapteeninnauhaa on vuosien varrella kantanut moni kovan
luokan pelimies. Joukkoon mahtuu niin maajoukkuepelaajia, pitkän linjan
seuraikoneita kuin muillakin tavoin esimerkillisiä jalkapalloilijoita.
Tällä kaudella punapaitoja kipparoi Mikko Halme, 26-vuotias keskikentän
ja puolustuksen luottopelaaja. |
| 30.4.08 | Cup-ottelu pelataan 12.05. |
| 30.4.08 | Jalkapallokoulu 2001-03 syntyneilleHIFK:n ensimmäinen porras lapsille jalkapallon pariin on Åke Lindmanin jalkapallokoulu joka käynnistyy viikolla 23. Jalkapallokoulu on tarkoitettu 4 - 6 -vuotiaille lapsille. Mukaan pääsevät kaikki HIFK:sta ja jalkapalloilusta kiinnostuneet ilman esivaatimuksia. |
| 29.4.08 | "Petsku" teki historiaaHIFK pelasi eilen kauden ensimmäisen sarjaottelunsa Kakkosessa ja
avauskokoonpanossa oli odotetusti tähtirintojen luottopelaajiin
lukeutuva Peter Standertskjöld-Nordenstam. Sinänsä siis täysin
yllätyksetön asia, mutta pelaaminen Kontua vastaan merkitsi "Petskun"
yltämistä todella harvinaislaatuiseen suoritukseen. Hän on nimittäin
2000-luvun aikana pelannut IFK:n jalkapallon edustusjoukkueessa nyt
neljällä eri sarjatasolla - Ykkösestä Neloseen! |
| 29.4.08 | www.hifksoccer.fi:lle hyvä vastaanottoHIFK:n uudet kotisivut on otettu myönteisesti vastaan. Seura pitää panostusta nopeaan ja luotettavaan viestintään itsestäänselvyytenä ja jopa velvollisuutena jäseniään ja kannattajiaan kohtaan. |
| 28.4.08 | HIFK ja Kontu päätyivät pistejakoonSarjapelit Kakkosen A-lohkossa alkoivat HIFK:n osalta
maanantai-iltana Finnair Stadiumilla. Pitkään odotetussa kauden
avausottelussa vastassa oli FC Kontu itäisestä Helsingistä. Peli kulki
hyvin pitkälle tähtirintojen hallinnassa, mutta jalkapallossa maalit
ratkaisevat ja niitä joukkueet tekivät yhtä monta. Lopputuloksena siis
pistejako lukemin 1-1 (0-0). |
| 27.4.08 | Pasi Pihamaa: "Meidän työmme on vasta alussa"Kaudella 2008 HIFK:n päävalmentajana toimii Pasi Pihamaa. Vaativana
koutsina tunnettu 35-vuotias Pihamaa luotsasi Atlantista neljä kautta
ennen pestiään tähtirintoihin. Sen lisäksi hän ehti viime vuonna toimia
sekä PK-35:n valmennusportaassa että Someron Voiman päävalmentajana.
Nyt "Pihis" kuitenkin piiskaa HIFK:ta kohti mainetta ja menestystä
Kakkosen A-lohkossa. |
| 27.4.08 | Fanituotteet KSB:stäHIFK- Jalkapallo on solminut yhteistyösopimuksen tunnetun fanituotetoimittajan, KSB- Sport Oy:n, kanssa koskien HIFK- jalkapallotuotteiden vähittäismyyntiä. Sopimus on voimassa välittömästi. |
| 27.4.08 | HIFK/2 putosi cupistaSuomen Cup 3. kierros, Järvenpää, HIFK/2 - JäPS 1-8 (0-2) |
| 26.4.08 | Otteluennakko: HIFK - FC Kontu, 28.04. 2008Pitkä ja pimeä talvi alkaa olla takana ja futiskauden avaus enää
parin päivän päässä. Maanantai-iltana 28.4. kello 18:30 on aika HIFK:n
ensimmäisen sarjapelin Kakkosen A-lohkossa, kun tähtirinnat isännöivät
FC Kontua Finnair Stadiumilla. Näin ollen sekä punapaitainen joukkue
että yleisö pääsevät heti kättelyssä paikalliskamppailun makuun. |
| 25.4.08 | Bongaa HIFK- PorschePunavalkoinen HIFK- Porsche pyörii tästä päivästä lähtien katukuvassa muistuttaen stadilaisia fudisfaneja kauden alkamisesta. Auto on pääosin edustusringin pelaajien käytössä. Teippauksissa nostetaan esille kaksi ensimmäistä kotiottelua, HIFK - FC Kontu (28.4) ja HIFK - KTP (17.5.). |
| 25.4.08 | Kausiennakko 2008: VastustajatHIFK:n jalkapalloilijoilla on tulevana kesänä jälleen hikiset paikat
edessään. Siitä pitävät auringon lisäksi huolen ne 13 muuta joukkuetta,
jotka yhdessä tähtirintojen kanssa muodostavat Kakkosen lohkon A. Tässä
esitellään tulevat vastustajat siinä järjestyksessä, kun ne
kevätkierroksella IFK:ta vastaan asettuvat. |
| 24.4.08 | Kausiennakko 2008: Uusi sarjataso, uudet haasteetPitkä talvisesonki on takana ja uusi jalkapallokausi jälleen
alkamassa. Viime syksynä Kakkoseen suvereenin kauden jälkeen noussut
HIFK on jälleen uusien haasteiden edessä. Paluu liiton sarjoihin
merkitsee entistä kovempia vastustajia sekä entistä enemmän
matkustamista. Myös punapaitojen kotirintamalla on tapahtunut talven
aikana paljon. Uusiksi on mennyt sekä valmennus että suuri osa
pelaajistosta. |
| 23.4.08 | Jokinen Vuoden UrheilujohtajaHIFK:n keskushallitus valitsi tänään vuosikokouksessaan yksimielisesti HIFK- jalkapallon urheilutoimenjohtajan, Tom Jokisen, Vuoden Urheilujohtajaksi. |
| 23.4.08 | HIFK:n cup-vastustajaksi MPSTänään arvottiin Suomen Cupin 4. kierros ja HIFK:n osalta tulos oli se, että vastustajaksi tulee Malmin Palloseura. |
| 22.4.08 | HIFK ja Suomen Cup 2008Jalkapallon sarjakausi on ovella, mutta järjestyksessä 54. kertaa
pelattava jalkapallon Suomen Cup jo täydessä vauhdissa. Kilpailuun
ilmoittautui tänä vuonna 361 suomalaista jalkapallojoukkuetta kaikilta eri
sarjatasoilta, ja mukana on myös ikämies- ja A-junioriryhmiä. Kolmen
ylimmän sarjatason seurat jättävät Suomen Cupin alkukierrokset väliin,
joten myös HIFK:n edustusjoukkueen taival kohti Euroopan kenttiä alkaa
vasta Cupin neljänneltä kierrokselta. |
| 21.4.08 | HIFK - FC Kontu 28.4, Finnair StadiumMaanantaina 28.04.2008 pelataan IFK:n Kakkosen ensimmäinen ottelu ja samalla ensimmäinen kotiottelu HIFK - FC Kontu. Ottelu alkaa 18.30 ja pelipaikkana on Finnair Stadium. Myös Finnair Stadiumin ravintolan katsomo-osa on käytettävissä. Sisään Finnair Stadiumille tullaan Ravintola Aeropolin kautta Urheilukadun puolelta. Ovet ja ravintola avataan klo 17:30.
Otteluennakko julkaistaan näillä sivuilla ottelua edeltävinä päivinä. |
| 20.4.08 | "Mamy" harjoituskauden maalikuningasHIFK:n harjoituskausi on otteluiden osalta nyt päättynyt. Viime
joulukuusta huhtikuuhun kestäneen ajanjakson aikana tähtirinnat
pelasivat yhteensä 14 ottelua. Vastassa oli lähinnä Ykkösen ja Kakkosen
joukkueita; kerran IFK kohtasi Kolmosen ryhmän ja kaksi kertaa
punapaidat pelasivat ulkomaista joukkuetta vastaan. |
| 19.4.08 | SalPa - HIFK 1-5 (0-4)HIFK päätti harjoitusotteluiden sarjansa lauantaina Salon
urheilupuiston tekonurmella. Aurinkoinen, joskin hiukan tuulinen
kevätpäivä sekä hyväkuntoinen pelialusta tarjosivat mukavat puitteet
salolaisten ja stadilaisten kohtaamiselle. Kentän puolella
vierasjoukkue oli selvästi terävämpi ja loppunumerot kirjattiin IFK:n
hyväksi 1-5 (0-4). |
| 17.4.08 | Vieraspeleihinkin "kausikortti"HIFK- kannattajat nostavat jälleen jalkapallokulttuurin uudelle tasolle ja lanseeraavat ensimmäisenä Suomessa "vieraspelikausikortin" eli mahdollisuuden varmistaa suosikkijoukkueensa kaikkien ottelujen näkemisen. |
| 16.4.08 | HIFK/2 Suomen Cupin 3. kierrokselleTiistain viileässä illassa kohtasivat HIFK/2 ja Kurvin Vauhti. Tällä kertaa cup-ottelu pelattiin
Kumpulanlaakson hiekalla. Kenttä oli varsin haastavassa kunnossa koska siihen oli ajettu
uutta hiekkaa, jonka takia baana oli pehmeä ja upottava. |
| 14.4.08 | Pallotaiturit P00-treeneissäSeuran kansainvälistäkin mainetta niittäneet pallotaiturit vierailivat viikonloppuna P00-joukkueen harjoituksissa. |
| 13.4.08 | Uudet kotisivut testikäytössäHIFK on avannut osoitteeseen www.hifksoccer.fi tulevan kauden kotisivut testikäyttöä varten. |
| 12.4.08 | HIFK - EIF 3-1 (2-0)HIFK pelasi lauantaina harjoituskauden viimeisen kotiottelunsa Talin
hallissa. Vastassa oli Kakkosen naapurilohko B:n joukkue eli tässä
tapauksessa Ekenäs IF suoraan Tammisaaresta. Ottelu oli tapahtumarikas
ja jopa yllättävän kuuma, mutta IFK säilytti kentällä isännän otteensa.
Lopputulokseksi kirjattiin tähtirintojen voitto lukemin 3-1 (2-0). |
| 8.4.08 | HIFK/2 avasi 13-0!HIFK/2 käynnisti osaltaan Suomen Cupin HeMania vastaan 0-13 voitolla. Kumpulasta siirretty ottelu pelattiin Myllypuron hiekalla iltahämärissä. Liikuntavirasto ei ollut vaivautunut laittamaan kaikkia valoja päälle, eikä kenttäkään ollut kovin hyvässä kunnossa. Itse ottelusta ei jäänyt myöskään mitään kerrottavaa jälkipolville, koska peli ratkesi jo ennen kuin se edes alkoi.
|
| 29.3.08 | Älvsjö AIK - HIFK 2-3 (1-1)HIFK:n edustusjoukkue pelasi lauantaina ensimmäisen ottelunsa
ulkomailla moneen vuoteen. Vastassa oli tukholmalainen Älvsjö AIK
Ruotsin 2. divisioonasta. Huolimatta aikaisesta ajankohdasta
(alkuvihellys kuului klo 12:00) ja tuulisesta säästä oli katsomossa
paljon väkeä ja loistava tunnelma. Stadin Kingit oli matkassa noin
50-henkisen iskujoukon voimin ja tutut IFK:n kannatuslaulut kaikuivat
Hagsätra Idrottsparkenilla jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. |
| 17.3.08 | Edustusjoukkueen kokoonpano (päivitetty)Uuteen kauteen uudella sarjatasolla valmistautuva HIFK:n
edustusryhmä on kokenut muutoksia talven aikana. Joitakin pelaajia on
lähtenyt ja vielä useampia tullut tilalle. Vähitellen joukkue alkaa
kuitenkin olla siinä muodossa, missä on tarkoitus esiintyä Kakkosen
A-lohkossa kaudella 2008.
|
| 15.3.08 | HIFK - LoPa 2-4 (1-1)Lauantaina Talin hallissa pelattu harjoitusottelu Lohjan Palloa vastaan päätti HIFK:n härkäviikon. Kolmas peli kuuden päivän sisällä vaati jo veronsa sekä henkisellä että fyysisellä puolella, sillä tähtirinnat olivat kaukana normaalitasostaan. Maaleja ja muita tapahtumia toki nähtiin senkin edestä, mutta itse ottelussa voittajaksi selvisi vierasjoukkue LoPa lukemin 2-4. |
| 12.3.08 | PK Keski-Uusimaa - HIFK 0-2 (0-0)HIFK:n kevät jatkuu kiireisenä sekä harjoittelun että pelien osalta. Pari päivää Hämeenlinnan ottelun jälkeen oli jälleen aika suunnata keula kohti pohjoista, tällä kertaa Tuusulaan. Vastassa oli Kakkosen A-lohkossa ensi kesänä IFK:n tapaan pelaava Pallokerho Keski-Uusimaa, tuttu joukkue myös viime syksyn nousukarsinnoista. Tähtirintojen hyökkäyspeli oli nyt tehokkaampaa kuin sunnuntaina joten ottelun voitto kirjattiin vierasjoukkue IFK:lle numeroin 0-2 (0-0). |
| 9.3.08 | FC Hämeenlinna - HIFK 2-0 (0-0)Tähtirinnat saivat sunnuntaina hiukan vaihtelua Talin hallissa puurtamiseen, sillä ohjelmassa oli vierailu läänin pääkaupunkiin. Ykkösessä pelaava FC Hämeenlinna isännöi paikallisessa palloiluhallissa pelattua harjoitusottelua. Vieraskoreudesta ei kuitenkaan juuri ollut tietoa; valkopaitainen isäntäjoukkue oli viheriöllä terävämpi ja kuittasi itselleen voiton toisen puoliajan maaleillaan. |
| 1.3.08 | HIFK-SalPa 1-1 (0-1)HIFK jatkoi lauantaina harjoitusotteluitaan parin viikon mittaisen talviloman jälkeen. Tähän mennessä lähinnä Ykkösen ryhmiä vastaan pelanneet tähtirinnat kohtasivat nyt ensimmäistä kertaa oman sarjatasonsa joukkueen. Vastassa oli Salon Palloilijat joka IFK:n tapaan pelaa tulevana kesänä Kakkosta, vaikkakin eri lohkossa kuin punapaidat. Talin hallissa pelatun ja tasoltaan vaihtelevan ottelun lopputulokseksi merkittiin tasapeli lukemin 1-1. |
| 31.1.08 | PK-35 - HIFK 1-1 (0-0)Edustusjoukkueen aherrus jatkui keskiviikkoiltana Talissa kun HIFK vieraili PK-35:n vuorolla pelaten jo neljännen harjoitusottelunsa kovan treenirupeaman lomassa. Kiivas tahti on näkynyt myös loukkaantumisina ja HIFK:lta oli pukenut vain kaksi vaihtomiestä samalla kun kotijoukkue käytti peräti kuusi vaihtoa ottelun toisella puoliajalla. |
| 27.1.08 | HIFK - JK Nömme Kalju 2-0 (1-0)Lauantai-iltana päästiin jälleen kansainvälisen jalkapallon makuun, kun HIFK |
| 23.1.08 | HIFK jälleen HIFK
|
| 19.1.08 | HIFK - PK-35/2 4-0 (1-0)HIFK avasi kauden 2008 harjoitusotteluiden osalta lauantaina. Vaikka talvikelit yleisesti ottaen soveltuvat nykyään paremmin jalkapalloon kuin perinteisiin hiihtolajeihin, olivat kaikki varmasti tyytyväisiä päästessään Talin halliin suojaan ulkona raivoavalta myrskyltä. Tähtirintojen harjoitusvastustajana toimi Kolmosessa pelaava PK-35:n kakkosjoukkue. Tällä kertaa valkoisissa pelannut IFK hallitsi ottelua selvästi ja otti ansaitun voiton maalein 4-0. | 2007 |
| 29.11.07 | Edustusjoukkue 2008 |
| 7.10.07 | HIFK pelaa ensi kaudella II-divisioonassaHIFK varmisti eilen lauantaina 6.10.2007 nousun II-divisioonaan pelaamalla tasan PK-Keski Uusimaata vastaan. |
| 4.10.07 | HIFK/2 kausi päättyi rökäletappioon |
| 2.10.07 | HIFK/2:n loppusarja alkoi tasapelillä |
| 29.9.07 | HIFK parempi IFKHIFK otti selvän 3-0 voiton kaimastaan ÅIFK:sta ja on nyt askeleen lähempänä kakkosta. |
| 24.9.07 | Taistelu noususta alkaa |
| 8.9.07 | HIFK voitti juhlaottelun ja varmisti lohkovoiton |
| 7.9.07 | HIFK jalkapallo 100 vuotta - juhlat Bolliksella la 8.9.2007 |
| 2.9.07 | Kakkosjoukkue varmisti nousun neloseen |
| 30.8.07 | HIFK/2 voiton päässä noususta |
| 22.8.07 | HIFK-SAPA 3-0 (2-0) |
| 21.8.07 | HIFK/2 jatkaa kärjessä |
| 18.8.07 | HIFK voitti PoHUn |
| 18.8.07 | HIFK/2 selätti Boca Seniorsin |
| 16.8.07 | HIFK/2 nousi kärkeen |
| 14.8.07 | HIFK jälleen voittoisa! |
| 8.8.07 | Kakkonen voitti Ellaksen |
| 7.8.07 | Helppo voitto TuPSista |
| 2.8.07 | Tasapeli Pajamäkeläisiä vastaan |
| 25.7.07 | Syyskausi käyntiin voitolla |
| 21.7.07 | Muutoksia pelaajapuolella |
| 21.7.07 | Yhteenveto ottelusta HIFK-PoPa |
| 21.7.07 | Yhteenveto ottelusta Kiffen - HIFK |
| 21.7.07 | Yhteenveto ottelusta JäPS - HIFK |
| 21.7.07 | Yhteenveto ottelusta FC Inter - HIFK |
| 2.7.07 | Fanimatka Suomen Cup 1/4-välieräotteluun |
| 19.6.07 | Otteluennakko: HIFK kohtaa PoPan torstaina Bolliksella |
| 19.6.07 | Otteluraportti: HIFK - FC Degis |
| 14.6.07 | Otteluraportti: HIFK - RIlves |
| 14.6.07 | Otteluraportti: HIFK - PK-35 |
| 11.6.07 | HIFK jatkoon cupissa!! |
| 11.6.07 | POHU kaatui niukasti |
| 11.6.07 | * Ei lajill' väliä * |
| 2.6.07 | HIFK palasi Bollikselle - PuiU kaatui 2-0 |
| 29.5.07 | SAPA kaatui Bolliksella - HIFK jatkaa yksin kärjessä |
| 26.5.07 | HerTo kaatui Finskillä |
| 26.5.07 | Jyri Majalahden kausi ohi |
| 17.5.07 | HIFK voitti Tuusulassa ja jatkaa ilman pistemenetyksiä |
| 9.5.07 | Laulu raikasi Töölössä - HIFK voitti Gnistanin |
| 6.5.07 | HIFK voitti PPV:n heikolla esityksellä |
| 2.5.07 | MaKu kaatui sarja-avauksessa |
| 2.5.07 | HIFK helposti 4. kierrokselle Suomen Cupissa |
| 19.4.07 | Suomen Cup 3. kierros |
| 2.4.07 | HIFK ylivoimainen piirin finaalissa |
| 10.3.07 | Suomen Cup 2007 |
| 25.2.07 | HIFK piirin semifinaaliin |
| 19.2.07 | HIFK lähellä lohkovoittoa piirisarjassa |
| 4.1.07 | Joukkue ja taustaryhmä vahvistuu edelleen | 2006 |
| 23.12.06 | HIFK edustusjoukkue 2007 |
| 17.11.06 | Valmennusryhmä vahvistuu |
| 8.11.06 | Kauden 2007 valmennusryhmä |
| 3.10.06 | Kausi päätökseen murskavoitolla |
| 3.10.06 | HIFK/2 päätti kautensa 4-4 tasapeliin |
| 28.9.06 | Bolliksella tasattiin pisteet |
| 20.9.06 | HIFK tehokas hiekalla |
| 17.9.06 | HIFK ratkaisi puolessa tunnissa |
| 13.9.06 | HIFK Soccer -päivä Talin hallissa 16.9 |
| 9.9.06 | PuiU kaatui kärkikamppailussa |
| 3.9.06 | Syyskuu alkoi voittoisasti |
| 22.8.06 | Synkkä tappio Kiffenille |
| 22.8.06 | Puron maalit johdatti voittoon |
| 22.8.06 | HIFK:lle tasapeli Vantaalla |
| 2.8.06 | Tuuripalloa ja taistelua Siltamäessä |
| 17.6.06 | Kesäpäivän unelma |
| 14.6.06 | HIFK jatkaa 1-0 voittojen tiellä |
| 8.6.06 | Voittoputki |
| 5.6.06 | HIFK sammutti VaLon |
| 1.6.06 | HIFK jäi lopussa PuiUn jalkoihin |
| 27.5.06 | Krister Axin hattutemppu siivitti voittoon |
| 24.5.06 | Yksi piste Klaukkalasta |
| 20.5.06 | Tappio klassikko-ottelussa |
| 10.5.06 | HIFK taipui lopussa FC Hämeenlinnalle |
| 6.5.06 | HIFK selätti VJS:n |
| 2.5.06 | Granlundin hieno paluu |
| 28.4.06 | Niukka tappio MaKu:lle avauskierroksella |
| 22.4.06 | Murskavoitto HIFK:lle Cupissa |